Paluu kesälaitumilta ja pieni kesäinen osakeosto

Ensimmäinen vuosi bloginpidossa on täynnä yllätyksiä. En osannut olettaa, että perinteen mukainnen pitkähkö kesälomani aiheuttaisi näin täydellisen laiskuuden jakson tämän vaatimattoman bloggeroiseni päivittämiseen. No, joka tapauksessa näin on käynyt, ja havaitsin kesän kuluessa itsessäni voimakkaan taipumuksen työntää luotani kaikki mahdolliset tehtävät, joilla voisi olla pienintäkin potentiaalia sysätä minut työstressin imun vaikutuspiiriin.

En tietenkään onnistunut varsinaisesti täysin unohtamaan työasioita, mutta tämä lomailu on kyllä hyvin mukavaa tällaisina vähän pidempinä pätkinä. Tähän vapauteen voisi jopa tottua. Tässä kohtaa vuotta tämä blogin kirjoittaminen tuntuu silti juuri oikealta tavalta siirtää itsensä työvuoden mukaisiin asetuksiin, joten voisin olettaa, että syksyn aikana blogitekstejä tulee pikemminkin samaan tahtiin kuin keväällä, eikä niinkään tällä menneen kesäloman laiskottelutahdilla.

* * *

Tässä vaiheessa on varmaan korkea aika kertoa myös kesän sijoituskuulumiset. Brexit-viikonloppu oli kesän aikana ehkä se kaikkein isoin mullistus. Kuten tätä blogia lukeneet saattavat jo arvata, en pitänyt yhtäkkisessä kurssilaskussa myyntiä piensijoittajan näkökulmasta järkevänä vaihtoehtona, mutta ostoonkaan ei juuri mahdollisuuksia ollut. Ostin pienen siivun UPM-Kymmenen osakkeita (16,16 €/kpl), ne kun olivat olleet jo keväällä vähän niin kuin kiikarissa, ja metsäyhtiöiden hinta laski Brexitin myötä äkillisesti. Rahaa ei ollut sillä hetkellä juuri enempään, joten UPM edustaa nyt salkussani runsaan prosentin osuutta.

Jos katsotaan touko-kesäkuun ostoksiani, niin kehitys on ollut varsin suotuisaa. Toukokuun 18. päivä ostin Nokiaa hintaan 4,642 € ja Stora Ensoa hintaan 7,145 € kappaleelta. Eilen kotimaan pörssi päätti työviikkonsa, kun Nokia oli tasolla 5,125 €, Storan hintana oli 8,235 €, ja UPM oli hinnassa 18,85 €. Varsinkin kun Nokian osinko irtosi vasta kesällä, voin todeta, että lyhyen tähtäimen tarkkanäköisyys tai sitten silkka tuuri on ollut näissä viimeisissä ostoissa kohdallaan.

Toisaalta jo aiemmin käsittelemäni tammikuussa tekemäni ostot ja myynnit osuivat hiukan huonompaan saumaan. Pari kultahippua tuli silloin heitettyä hukkaan, joten ehkä tämä valheellinen hyvän olon tunne toimii terveellisenä vastalääkkeenä tuon tammikuisen salkunsetvimisen aiheuttamalle turhalle ärtymykselle.

Tämä vuosi näyttää joka tapauksessa jäävän salkussani negatiivisen kehityksen puolelle, jos jonkinlaista indeksikehitystä lasketaan ja esimerkiksi OMXH-indeksi on päihittänyt minut tänä vuonna kirkkaasti. Ei mitenkään kovin yleistä minun salkkuni kohdalla, mutta lieventää valheellista hyvän olon tunnetta osaltaan tämäkin.

Kerronpa nyt vielä vähän niin kuin cliffhangerina, että tein taas eilenkin yhden sijoituksen, mutta se vaatii oman käsittelynsä. Siispä palannen siihen asiaan ensi viikolla, jos hirmuinen OPS-pyörre ei jostain syystä imaise minua sitä ennen mukaansa...


* * * * *

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023