Taas yksi juttu: WordDive

Eri lähteistä olette varmaan kuullet erilaisista startup-firmojen joukkorahoituskierroksista. Nyt kävi niin hassusti, että tuli tässä itsekin hurahdettua tekemään pieni sijoitus yhteen kasvuyritykseen, joka joukkorahoitusantia kaupataan Invesdorissa. Vuoden vaihteen jälkeiset vapaapäivät siis ovat vaarallisia. (Osoite oli invesdor.com, ja  tämän blogitekstin julkaisuhetkellä rahoituskierros ei ole vielä merkitty loppuun, sillä merkittävänä olevien osakkeiden määrää on kertaalleen kasvatettu. En missään nimensä suosittele tällaista hankalasti arvioitavissa olevaa sijoitusta, ja minullakin se edustaa hyvin pientä osuutta sijoituspääomastani.)

Firma on nimeltään WordDive, ja sen tuotteena ovat tietokoneella ja mobiilisovelluksina opiskeltavat kielikurssit, jotka perustuvat siihen, että opetusohjelma harjaannuttaa juuri niitä asioita, jotka kussakin vaiheessa vielä kaipaavat harjoitusta. Eli tietokoneohjelma siis toimii kuin oppilasta ohjaava opettaja, ja tunnistaa sen, mitä asioita ohjelman käyttäjä jo osaa, ja mitä ei, ja sitten luonnollisestikin toimii sen mukaisesti.

WordDiven abikurssit ovat olleet Suomessa ja alustavasti myös Saksassa aikamoinen menestystarina, ja päätin innoissani osallistua pienellä summalla. Firma on tuottanut tähän mennessä pelkkää tappiota, mutta tähän mennessä toteutuneet ja suunnitteilla olevat kasvuprosentit ovat vaikuttavia, ja se että 98 % abiturienteista suosittelee tätä ohjelmaa, on melkeinpä liian hyvä prosenttiluku.

Huonona puolena tässä on se, että tällaisen sijoituksen kohdalla ei mistään tuoton poikasestakaan kannata haaveilla ennen kuin siinä vaiheessa, kun firma ehkä joskus vuosien päästä myydään jollekin toiselle firmalle, tai kun tapahtuu listautumisanti. Jopa se että omistamansa osakket voisi myydä ennen sitä mihin hintaan tahansa voi olla aika kaukaa haettu ajatus. Ja jos varojenhakukierroksia tulee useita, niin osakkeiden laimenemisvaikutuskin on valtaisa. Eikä tähän voi itse enää tietenkään vaikuttaa millään tavoin.

En suosittele ketään sijoittamaan äkkinäisesti tällaisiin epävarmoihin startuppeihin, mutta tämä olkoon minulle nyt se yksi poikkeus, jonka voin tehdä silläkin perusteella, että kaikkea voi olla kiva kokeilla, vaikka ei tavaksi asti ottaisikkaan. Ja kun on yksi tällainen listaamaton sijoitus odottamassa, niin on helppo perustella itselleen, ettei muita tule, ennen kuin edellinen on selvillä vesillä. Tämähän on kuin rokote tulevia hurahduksia vastaan. (Enhän minä enää osta SSH:nkaan osakkeita, kun siihen kerran haksahdin, ja nyt tuli estettyä vielä kaikki startupit yhdellä kertaa. Jes.)

En tule tässä blogissa käsittelemään tätä pientä sijoitusta todennäköisesti enää mitenkään, enkä laske tälle mitään arvoa missään tulevissa salkkulaskelmissa. Jos aiheesta jotain ajankohtaisia uutisia ilmaantuu, niin niitä voin täälläkin käsitellä. Lisäksi ajattelin ottaa tämän firman tuotteen käyttöön joskus kesällä ihan omalla kustannuksellani, sillä aloitin menneenä syksynä kansalaisopistossa uhkarohkeasti uuden kielen alkeisopinnot, ja tätäkin menetelmää olisi varmaan hyvä kokeilla sitten kun kevätlukukausi loppuu, ja itseopiskelulle jää aikaa.

Kommentit

  1. Useimpien uusien kielten opiskelu vaan tuppaa olemaan ilmaista esim. duolingon kautta. Abikurssit ja vastaavaan tutkintoon johtavat kurssit muissa maissa ovat siis paljon kapeampi markkinarako, kuin mitä joukkorahoitusmateriaalista voisi päätellä. Henkkoht molempia käyttäneenä en näe mitään järkeä maksaa esim. 10e/kk worddivesta vrt. duolingo ilmaiseksi (mainosrahoitteinen), kun jälkimmäinen tarjoaa laajemman valikoiman kieliä. Worddiven etuna suomen markkkinalla on toki kieli, duolingo kun vaatii, että osaa jotain valtakieltä jo valmiiksi.

    VastaaPoista
  2. Ihan huomion arvoinen pointti. Itselle kyllä tuntuu isolta kynnykseltä opetella uutta vierasta kieltä vieraalla kielellä. Ja tämä siis on, kuten totesitkin WordDiven etuna vain Suomessa, ja tietenkin mahdollisesti jossain muuallakin, jos firma panostaa johonkin muuhun kielialueeseen, jolla on vastaava tilanne.

    Pitää varmaan jossain vaiheessa kokeilla molempia. Mainosrahoitteisessa palvelussa kuljetaan aina sillä veitsen terällä, miten paljon se mainos saa häiritä, että tuote vielä toimii, ja miten paljon mainoksen pitää näkyä, että mainos toimii.

    WordDiven kokeilu näyttää olevan ilmainen, joten se ainakin onnistuu ilman kynnystä. Kielen opiskelu on toisaalta niin iso asia, että siitä ehkä pystyy tuon määrän euroja muutaman kuukaiden ajan maksaamaankin, jos se tuote on vaikuttaa olevan sopivin. Pitää siis kokeilla sitten, kun aikaa jää, eli todennäköisesti kevätlukukauden lopulla. Nyt on se mainitsemani kansalaisopistokurssikin rasitteena.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen kohde. Tapasin joskus "entisessä elämässä" WordDiven perustajan (tai oliko se yhden heistä, en muista niin tarkkaan). Konsepti oli silloin uusi ja hän oli myyntikierroksella kertomassa yrityksille palvelustaan. Selvästi oli uskoa asiaan ja käytännöllinen visio, joten en ole yllättynyt, että firma vielä porskuttaa tappioista huolimatta. Kuitenkin uskon, että tuo on niin kilpailtu kenttä, että ainakaan kansainvälisillä markkinoilla ei ole odotettavissa suuria. Suomessa ehkä jotain tulevaisuutta voisi olla. Duolingoa olen kokeillut kieltenopiskeluun, se oli minusta vähän pilipali-hommaa. Opin muutaman sanan turistihollantia, ei innostanut kunnianhimoisempaan opiskeluun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023