Valtion ansiotuloverotus ja progressio - kokonaisuus ratkaisee
Alkuun kursailut ja kiitokset
Mietin pitkään,
julkaisenko tämän tekstin, onko se liian kaukana aiheesta tms. Tämä
on kuitenkin eri näkökulma verotukseen, kuin talousblogeissa tai
talousbloggareiden somekuplissa keskimäärin, joten ehkä tämä
puoltaa paikkaansa. Lukekaa varoen.
Mutta aluksi
haluaisin kiittää veronmaksajia. Siis en nyt tässä tapauksessa
tarkoita Veronmaksajien keskusliittoa, joka haluaa itseään
kutsuttavan nimellä Veronmaksajat, siis käyttävät toki isoa
alkukirjainta, mutta siltikin hiukan häiritsevällä tavalla
pyrkivät omimaan koko veroa maksavan kansanryhmän äänen. Kiitän
siis veroa maksavia kansalaisia, niiden joukossa itseäni ja saman
tien muitakin veroa maksavia tahoja, sellaisia ns. juridisia
henkilöitä, joiden takana häärivät tietenkin päätöksiä
tekevät ihmiset.
Tämä siis siltä
varalta, että jonkun rasitetun veronmaksajan mielestä ei ole
tarpeeksi kiitetty, tai että verotuksesta puhuttaessa rivien
väleistä paistaa kiitollisuuden sijaan kateus. Minun tapauksessani
ei. Ja tämä kiitos jakautuu kaikille veronmaksajille kunkin
maksaman kokonaisveron suuruuden mukaan. Veroista nimittäin on
ratkaiseva hyöty yhteiskuntamme toimivuudelle. Siis kiitos.
Progression huippua? Vai jotain muuta?
On erilaisia
näkemyksiä siitä, millaisia vinoumia Suomen verokeskustelussa on,
mutta viime vuoden aika on tullut vastaan useita kannanottoja, joiden
mukaan Suomessa verorasitus on niin progressiivinen, että vähänkin
keskiarvoa hyvätuloisemmat maksavat kaiken, ja pienituloisten ei
tarvitse maksaa mitään. Siis huoli on siitä, että systeemi
rankaisee liikaa suuremmista ansiotuloista, ja että suurin osa
ihmisistä ei tavallaan edes sitoudu yhteiskuntaan, kun he näet ovat
progression takia oikeastaan vapaamatkustajia, pelkän hyödyn
saajia. Ja toisaalta ne jotka maksavat kaiken, eivät hyödy
järjestelmästä tarpeeksi.
Luultavasti Suomessa
on jonkinlainen konsensus siitä, että progressio on verotuksessa
ihan hyvä ominaisuus, sillä hyvätuloisilla on parempi maksukyky,
ja tällöin verorasitus ei ole niin paha, kuin se olisi vastaavalla
veroprosentilla pienempituloisilla. Harva ajattelee, että verojen
pitäisi olla lähinnä köyhien juttu, mikä puolestaan tuntuu
olevan yllättävän suosittu näkemys Yhdysvaltain suunnalla.
Toisaalta erityisen raflaavien lukujen esiin nostaminen tekee aina
vaikutuksen. On mahdollista, että se sinänsä ihan hyväksytty
progressio on vain mennyt liian pitkälle, ja jotkut luvut saattavat
osoittaa tähän suuntaan.
Nyt haluaisin joka
tapauksessa nostaa esiin muutamia lukuja, joista EI pitäisi syöksyä
äärimmäisiin päätelmiin koko verotusta ja julkista taloutta
ajatellen, sillä ne koskevat lopulta melko pientä osaa Suomen
verotuloista, ja samalla yllättävän pientä osaa veronmaksajien
kollektiivisesta verorasituksesta.
Valtion ansiotulovero: vain näin pieni joukko maksaa koko systeemin?
Useaan kertaan on
nostettu tikunnokkaan tiettyjä, hm, aika kuumia lukuja valtion
tuloverotuksesta. Noin 1,5 miljoonaa suomalaista maksaa valtion
ansiotuloveroa, ja reilu kymmenesosa kovatuloisimmista suomalaisista
maksaa yli 70 % valtion ansiotuloverosta, mitä tietenkin on hyvä siteerata eri tilanteissa. Ja sitten esimerkiksi tällä sivulla on muun muassa
hieno ja oikein ymmärrettynä varsin valaiseva kartta, josta näkyy, miten valtion ansiotuloveroa maksavien täysi-ikäisten osuus eri alueille.
No juu. Aika iso
osuus ja aika pienen porukan harteille. Eivätkö loput täysi-ikäiset
suomalaiset siis saa ollenkaan ansiotuloja, kun eivät verojakaan
maksa? No tietenkin vastaus löytyy siitä, että valtion tulovero on
progressiivinen, ja kaikki eivät yllä valtion tuloverotuksen
alarajalle. Kunnallisveroa toisaalta maksaa ansiotulostaan 3,9 miljoonaa
suomalaista, joten täysin vapaamatkustajiksi ei enemmistöä
kansasta saa ansiotulojen verotuksen osalta millään, kun ottaa
huomioon työikäisten määrän (lähde: Veronmaksajien keskusliiton
nettisivu, jolla siteerataan verohallinnon tietoja vuodelta 2016).
No nyt tietenkin
herää kysymys, mikä ongelma tässä on ─
yleensä kuitenkin sanotaan selvästi, että kyse näissä
luvuissa on nimenomaan
valtion verotuksesta. Pari ongelmaa löytyy kuitenkin helposti.
Ensinnäkin
on aika keinotekoista erottaa yhteiskunnan kokonaisuudesta valtio ja
kunta erilleen. Eihän vaikkapa peruskoulun kustannuksia
veronmaksajille ole mielekästä laskea pelkästään sen mukaan,
miten paljon valtionosuuksia peruskoulutukseen käytetään, ja
sulkea silmät kunnan osuudelta. Yhteiskunta on valtion ja kuntien
muodostama saumaton kokonaisuus, ja jos toinen unohdetaan, ei niin
kuva vääristyy.
Yhteiskuntamme
sai em.
lähteen mukaan verotuloja noin kolme ja puolikertaisesti
kunnallisveroina valtion ansiotuloveroon verrattuna. Kunnallisvero
perustuu tasaveroprosenttiin, tosin pohjalta otetaan
kunnallisvähennys, joka aiheuttaa siihenkin lievän
progressiovaikutuksen erityisesti pienimpiin tuloihin. Mutta
kun yhteiskuntaa katsotaan kokonaisuutena, kunnallisveron
suuruus takaa sen, että verorasitus
kohdistuu hyvin laajasti myös pieniin ansiotuloihin.
Entä valtion oma
talous? Onko valtio kuitenkin ajanut itsensä täysin riippuvaiseksi
isotuloisimmasta kymmenyksestä, ja sen pienimmistäkin
liikahduksista? On tietenkin poliittinen päätös, mitkä menot
valtio maksaa, ja mitkä menevät kunnille. Takavuosinahan
hallitukset siirsivät kai jonkin verran velvollisuuksia kuntien
vastuulle, ja pystyivät näin pienentämään omalta osaltaan
veroja, mutta kuntien veroprosenttiin tuli samalla kroonista
korotuspainetta. Suurin huomio valtiontaloudessa kannattaa kuitenkin
kiinnittää siihen, miten suurta osaa tulovero näyttelee valtion
tulonlähteenä.
Valtion veroja maksettiin vuonna 2016 noin 41,8
miljardia euroa, ja siitä vain 5,8 miljardia on peräisin
ansiotuloveroista. No, edelle mainittu reilu 70 prosenttia siitä on sentään noin
kymmenesosa valtion verotuloista.
Arvonlisävero, jota
maksetaan ostoksien mukana ilman minkäänlaisia progressioita
kaikissa tuloluokissa, on siihen verrattuna kolminkertainen
tulonlähde valtiolle. Siis arvonlisävero on aika korvaamaton
rahavirta valtion kannalta. Pääomatulovero puolestaan onkin sitten
tulonlähteenä alle puolet valtion ansiotuloverotuksesta.
Mitä siis haluan
sanoa? Tämän: Kun puhutaan valtion ansiotuloverotuksesta, ei puhuta
koko valtion tulonmuodostuksesta, eikä varsinkaan koko yhteiskunnan
verovaroista, mihin kokonaisuuteen kuntatalous saumatta kuuluu.
Tällöin ei puhuta rahoista, joilla pidettäisiin yllä Suomen
sosiaaliturva tai joku muu sektori kokonaisuudessaan. Kun vaikkapa
Twitter-viestiin pakataan yksi tieto verotuksestamme, se on helppo
saada näyttämään siltä, kuin se todellakin olisi koko kuva
Suomen verotaakasta ja valtiontaloudesta.
Kunnolliseen kuvaan
verotuksesta ei kuitenkaan riitä se yksi luku tai kuvio, vaan sen
muodostamiseen tarvitaan monipuolisempi käsittely. Yksipuolisen ja
tärkeitä osia peittelevän kuvan maalailusta paljastuu yleensä
jonkin agendan yksisilmäinen ajaminen. Tuijottamalla pelkkää
valtion tuloveroa voi lievästi hyvätuloiseksi laskettavan ja
itsevarmuutta täyteen pumpatun sijoitusharrastajan olla liiankin
helppo kuvitella maksavansa kymmenen ihmisen maksuosuuden pelkällä
tuloverollaan, vaikkei totuus olisi millään laskutavalla sinne
päinkään. Ja tämä varmasti kannustaa joitakin äärimmäisiin
kantoihin verotuksen ja koko yhteiskunnan muuttamiseen kohti jopa
jotain hyvinkin armotonta järjestelmää.
Progression huippu siis...
Onko tässä
valtionverotuksen ja siitä nimenomaan tuloverotuksen korostamisessa
sitten joku ongelma veronmaksajan näkökulmasta? Ainakin siinä
tapauksessa ongelma on olemassa, jos pointtina on esittää, miten
valtava on Suomen verotuksen progressio. Jos suomalaisten
verorasituksesta otetaan käsittelyyn vain pieni osio, ja tämä
pieni osio on juuri se ainoa varsinaisesti progressiivinen osuus
verotuksestamme, niin varmasti kuva näyttää vääristyneeltä. Jos
ei ole tarkoitus osoittaa pelkästään, että Suomen verotus on
jonkin verran progressiivista, ja ihan muista syistä olettaa että
jo progressiivisuus ylipäätään on aivan itsestäänselvästi
turmiollista jo sinällään.
Onko veroprogressio
sitten täysin tunnetusti ja tieteellisesti todistetusti
taloudellista toimeliaisuutta lamauttava piirre verorakenteessa? En
sanoisi.
Mitä enemmän
verotuksella saadaan kaikkia tasapuolisesti hyödyttäviä asioita,
kuten terveydenhuolto, koulutus, kaikkien rakastama valtiollinen
väkivaltakoneisto (siis ihan vakavasti, ilman poliisia ja armeijaa
olisimme pahemmassa kuin pulassa, ihmiset kuolisivat väkivallan ja
nälän seurauksiin joukoittain). Kaikki eivät edes hahmota, miten
isossa valmiudessa yhteiskunta on koko ajan käyttämään varoja
kenen tahansa syöpiin ja sydänkohtauksiin, ja asianomainen maksaa
nimellisen poliklinikkamaksun ja on sillä sujut. Niissä asioissa
(kuten vakuutuksissa yleensäkin) olen kuitenkin aina mieluiten ns.
nettomaksajana veronmaksajien rivistössä.
Veronmaksajalle
kallis, mutta käyttäjälleen ilmainen koulutus hyödyttää
keskimäärin noin niin kuin euromääräisesti ajatellen eniten
niitä varakkaiden vanhempien lapsia, koska he pääsevät
keskimäärin koulutuspolkuja pitkin pidemmälle ja korkeammalle.
Toisaalta se, että heikommassakin asemassa olevat koulutetaan, ja
heille syntyy mahdollisuus kohota työnteolla parempaan asemaan, on
koko yhteiskunnan etu.
Ainakin silloin kun
yhteiskunnassa melko laajasti ymmärretään verotuksen yhteiset
edut, progressio ei johda niihin uhkakuviin, joita tietyt politiikan
oikeistolaisemman laidan äänitorvet melko hysteerisestikin ovat
alkaneet nostaa keskustelun pohjaksi. Pikemminkin korruptio, huonosti
toimivat yhteiskunnan palvelut, ja se että veroja ei käytännössä
makseta sääntöjen mukaan, eikä siitä seuraa mitään erityistä,
aiheuttaa varmaa verokapinaa. Toisaalta jos verojen keräys ja
julkisten varojen käyttö toimii, ja kansalaiset ymmärtävät
yhteiskunnan toimivuuden tärkeyden heille itselleen, niin muihin
valtioihin verrattuna hieman korkeanpuoleinen verotuskin siedetään.
En siis sano, että
se on oikein tai väärin, mutta väitän, että korkeasta
verotuksesta ei seuraa aivan automaattisesti niitä kymmentä
kamaluutta, mitä jotkut maalailevat.
...löytyy meren takaa ja menneisyydestä
Haen perusteluni
tälle väitteelle vuosikymmenten takaa menneisyydestä, mutta
esimerkki on niin äärimmäinen, että se on perusteltua nostaa
tänäkin päivänä esiin. Esimerkki alkaa 1950-luvulta
Yhdysvalloista, jolloin Amerikka oli oikeiston uuden idolinkin
mielestä vielä ”suuri”. Mikä oli tuolloin isotuloisten
marginaalivero? Eli se veroprosentti, jonka mahdollisesta
lisätuloistaan joutuisi maksamaan? Eri vuosina prosentit hieman
vaihtelivat, mutta 50- luvulla yli 200 000 dollarin yli menevästä
vuositulosta joutui maksamaan 91 tai 92 prosenttia. Toisen
maailmansodan ponnistusten aikana ylin marginaalivero oli kivunnut 94
prosentin korkeaan lukemaan, josta se sitten laski 90 prosentin
pintaan. Britannian puolella ylin marginaalivero oli vielä
hullummissa lukemissa lähempänä sataa prosenttia.
Siis selvennyksenä:
koko tuloistaan kenenkään ei tarvinnut maksaa tuota huippuveroa,
vaan ensimmäisistä kunakin vuonna ansaituista kymppitonneista vero
oli pienempi, ja jokainen pystyi hankkimaan aika mukavat tulot aika
kohtuullisella veroprosentilla. Ja nykyrahassa tuo korkein tuloraja
oli reippaasti toista miljoonaa taalaa, joten mistään pikkutuloista
ei tuollaisia marginaaliveroja päässyt maksamaan. Mutta ne samana
vuonna ansaitut lisämiljoonat tosiaan kutistuivat
satatuhatlappusiksi…
Miten kauan tätä
kesti? Vielä vuonna 1963 yli 200 000 menevästä osuudesta joutui
maksamaan 91 prosenttia, mutta seuraavana vuonna prosentit laskivat
verraten rajusti, vaan ei silloinkaan millään muotoa keveisiin
lukemiin. Vielä vuoteen 1981 asti sinkun piti maksaa 108 300
dollarin ylittävältä osalta 70-prosenttista, eli jokseenkin
kireänsorttista marginaaliveroa. Sitten Ronald Reagan tuli hätiin
ja mullisti USA:n verotuksen ja räjäytti valtionvelan taivaisiin
mm. poistamalla kaikki yli 50 prosentin portaat
marginaaliverotuksesta.
No mitä tästä
opimme? Ei nyt ainakaan sitä, että valtavia
marginaaliveroprosentteja pitäisi nykyäänkin tavoitella. Eikä
edes sitä, että Suomessa progressio olisi nyt pieni. Mutta se
ajatus, että Suomen nykyiset verot tukahduttavat kaiken yrittämisen
ja taloudellisen toimeliaisuuden, asettuu mittasuhteisiinsa, kun
miettii, miten USA:n talous 1940-1960-luvuilla ja oikeastaan
1980-luvulle asti selvisi vuosikymmenien ajan huikealla
marginaaliveroprosentilla ilman sellaista lieveilmiötä, että
kaikki kunnianhimo palkkatulojen tavoittelussa tai yrittämisessä
olisi kadonnut, tai väki muuttanut halvemman verotuksen maihin. Tai
edes sanonut järjestelmäänsä sosialistiseksi,
neuvostoliittolaiseksi tai pohjoiskorealaiseksi tai joksikin muuksi
vastaavaksi. Ansaittua purnausta tuo aika äärimmäisyyksiin vedetty
marginaaliveron progressio tietenkin herätti, se on selvä.
Aika oli toki
tuolloin erilainen, mutta kyllä tämä tieto historiasta helpottaa
suhtautumaan riittävällä rauhallisuudella niihin hysteerisimpiin
pelkoihin siitä, että Suomen talous on nykyisellään täydellisessä
umpikujassa nimenomaan juuri ennenäkemättömän korkeiden
marginaaliverojen takia. Yli yhdeksänkymmenen prosentin
marginaalivero kapitalismin kehdossa paikallisen
republikaanioikeiston muistoissaan hellimänä kultakautena auttaa
toteamaan, ettei tämä nyt verotuksessakaan välttämättä niin
pienestä ole kiinni.
Erinomainen kirjoitus!
VastaaPoistaItsekin olen joskus ihmetellyt tuota 70% väitettä, mutta en ole koskaan perehtynyt, mitä sillä itseasiassa tarkoitetaan. Hyvä selvitys ja historia tuo tosiaan mukavasti perspektiiviä asioihin.
"...ilman poliisia ja armeijaa olisimme pahemmassa kuin pulassa, ihmiset kuolisivat väkivallan ja nälän seurauksiin joukoittain". Noh, tähän täytyy kyllä sanoa, etten ole ennen kuullut armeijaa/poliisia tarjottavan ratkaisuksi nälänhätään :)
PS. Olen aina ollut tosi kiinnostunut historiasta. Nyt vasta tajusin, etten ole hyödyntänyt sitä omissa kirjoituksissani lainkaan. Täytyypä jokus koittaa tuoda samanlaista historiakulmaa omiin teksteihini.
No juu, tuo koukku armeijasta ja poliisista liittyy siihen, että rosvojoukkojen vahvemman oikeus menee valitettavasti kaikkien muiden oikeuksien yli siellä, missä näitä mainittuja ei ole pitämässä väkivaltaa aisoissa. Nälänhätä syntyisi noissa oloissa nopeasti rikkaimmankin valtion alueelle, ja anarkistien hellimä utopia yksilöiden vapaudesta ilman valtiota pysyisi silloinkin vain kuvitellun utopian asemassa.
PoistaMutta siis yleisesti "poliisia ja armeijaa lisää" ei ole onneksi mikään lääke nälänhätiin. Usein ne tarjoavat jopa täysin päinvastaisenkinkin efektin, kun historiaa ja nykyhetkeä miettii...