Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Marraskuun tarinoita lyhyesti

Hei taas! Tässähän jo vierähti lähemmäs kaksi kuukautta viime kerrasta, ja hiukan vaikea sanoa, onko välissä aika kulunut kuin siivillä vai ollut kuin ikuisuus. Molemmat, ehkä. Kun katsotaan osakesalkkuani, niin ihan nousujohteiselta näyttää vuoden alkuun verrattuna. Silti on pakko todeta, että kolmannen kvartaalin osavuositulosten kausi on ollut hieman alavireinen. Nokia on ollut kohtalaisen suuri tekijä salkussani, ja tällä kertaa tulos oli selvä pettymys. Aiempina kvartaaleina jo aika pitkäänkin olivat epämääräiset pettymykset ja epämääräiset toivonkipinät vuorotelleet, ja pitäneet Nokian kurssin aika alavireisenä jo pitempään. Nyt osinkojen laittaminen tauolle (mikä oli liiketoiminnan kannalta potentiaalisesti hyvinkin järkevä teko) herätti myös piensijoittajan Nokian riskisyyteen. Nordea oli myös aika miinusvoittoinen, ja veti Sammonkin mukanaan alavireeseen. Muuten tuloskausi meni ihan ok. Cramo ilmoitti tiedoksi, että heillä on neuvotteluyhteys aika alavireisestä ostota