Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Kevät on osavuositulostenkin aikaa

Osinkokauden vielä jatkuessa myös osavuosikatsaukset ovat alkaneet ilmestyä. Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksia on aina mielenkiintoista seurata. Osavuosikatsaus on se hetki, jolloin yhtiöt antavat itsestään uutta ja virallista tietoa, ja tässä tapauksessa tuo hetki on jopa ilmoitettu etukäteen. 
Yleensä kolmen kuukauden aikana ei ole ehtinyt tapahtua vielä kovin valtavia muutoksia, mutta jokainen muutos toki tapahtuu jonkin vuosineljänneksen aikana. Osavuosituloksen julkistuspäivänä voi olettaa, että on ainakin tavallista suurempi todennäköisyys sille, että osakkeen hinnan muutos voi perustua jopa johonkin todelliseen markkinoille tulleeseen tietoon.
Mutta mitäpäs minun salkulleni kuuluu osavuositulosten perusteella? Katsotaanpa:
Orion
Ei yllätyksiä osavuosikatsauksessa suuntaan tai toiseen.
Teleste
Markkinat taisivat ottaa osavuosituloksen pettymyksenä, kun osake lasketteli yli kuusi prosenttia. Tulos laski tällä neljänneksellä edellisen vuoden vastaavaan verrattuna, mikä saatt…

Mullistava päivitys blogin nimeen

Tämä ei ole, eikä tästä tule blogia blogin tekemisestä, mutta olkoon nyt taas yksi postaus tästäkin aiheesta.
Aloittaessani jokunen kuukausi sitten tämän blogin, se tapahtui hetken mielijohteesta. Olin kai aiemminkin leikitellyt ajatuksella, että voisin ehkä kokeilla jonkinlaisen blogin tekemistä, mutta jostain syystä tämä blogin aloitus tapahtui hyvin yllättäen.

Halusin sillä kertaa vain ottaa selvää, kuinka helppoa blogin tekeminen noin periaatteessa on, mutta ilmeisesti tämä Googlen konserniin kuuluva "Blogger" suorastaan käski ja pakotti minut heti siltä istumalta perustamaan blogin. Nimi piti keksiä, sitä mietin hetken aikaa. Pelkkä sijoitusblogi kovin tavallinen ja persoonaton, joten jotain erikoisempaa siihen tarvittiin. Päätin paljastaa ammattini saadakseni henkilökohtaisen näkökulman, ja lisätä blogin aihevalikoimaa kirjoilla, niin saisin lisää erilaista näkökulmaa.

Kun olin saanut blogin alulle, halusin kokeilla, miten blogiin saa mainoksia, miten blogin saa hiuka…

Robert Trivers: Petos ja itsepetos ihmiselämässä

Vaikka minulla ei ole mitään yhteistyösopimusta Terra Cognita -kustantamon kanssa, esittelenpä taas yhden tietokirjan kyseisen firman valikoimasta. Aihe liittyy sijoittamiseen ja talouteen selvästi etäisemmän mutkan kautta, kuin aiemmin esittelemäni kirjat. Toisaalta jokaisen sijoittajan takaraivossa pitäisi jyskyttää petoksen ja itsepetoksen aiheuttamat vaarat. (Ja siksihän tällä blogilla on niin kömpelö nimi, että erilaisia kirjoja voidaan käsitellä!) Alkuteos on kirjoitettu vuonna 2011, ja tekijä on varsin kuuluisa evoluutio- ja sosiaalibiologi.
Nimensä mukaisesti kirja käsittelee petosta ja erityisesti itsepetosta. Näkökulma on monipuolinen, vaihdellen eri luvuissa ihmisen fyysisen terveyden puolelta suuronnettomuuksien ja sotien syihin.
Kirjassa perustellaan, miksi itsepetosta on pidettävä enemmän ihmisen tai muun eliön hyökkäys- kuin puolustustapana. Perinteisesti on ajateltu, että itsepetos on puolustusta erilaisia ulkopuolisia paineita ym. vastaan, eli tapa jolla ihminen selv…

Millainen kotikasvatus tekee osakesäästäjän?

Olisi mielenkiintoista tietää, millainen tausta on ihmisillä, jotka päätyvät osakesäästäjiksi. Siis ihmisiksi, jotka ilman mitään isompia omaisuuksia alkavat ostella itselleen pitkäaikaista sijoitussalkkua. Eli poikkeavatko vaikkapa lapsuuden kotiolot mitenkään niistä saman tuloluokan ihmisistä, jotka eivät ole alkaneet säästää ainakaan osakkeisiin tai muihin sijoituspapereihin?
Itsestäni tohdin kertoa sen verran, että vanhempani ovat jo minun lapsuusaikanani omistaneet osakkeita. Minulla on siis ollut nenäni edessä esimerkki siitä, että osingot ja arvonnousu voivat tuoda helpotusta taloudelliseen asemaan, vaikka palkka olisikin sitä kapeaa julkisen sektorin leipää.
Miksi vanhempani sitten omistivat osakkeita? He molemmat olivat ennen syntymääni useiden vuosien ajan matkatöissä, ja saivat siitä verotonta matkapäivärahaa koko ajalta. Kuulemma päivärahalla pystyi elämään, mutta palkka jäikin sitten säästöön. Isäni, joka oli hyvin vaatimattomista oloista taloudellisesti katsoen, oli jos…

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista: