Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Myynti: GSL-osakkeet

Jatko-osana tuohon viime viikon selvitykseen Global Ship Lease -yhtiön hintaheilahteluista esittelen tiistaina tapahtuneen osakemyyntini. Mainittakoon vielä tässä kohtaa, että Säästöpossujen vallankumous -blogissa esitettiin ehkä meikäläistä paremmilla perustiedoilla pohjustettu arvio GSL:n vuoristoratamaisen käyttäytymisen syistä. Eli minun selityksessäni lienee vikana se, ettei GSL:ää ole shortattu riittävästi mahdollistamaan tällaisen kurssimuutoksen. 
Näin ollen syyllisinä ovat ilmeisesti jotkut huonosti valvotut teknisen analyysin perusteella kauppaa käyvät robotit, jotka ovat ostaneet kilpaa GSL:n osakkeita, ja aiheuttaneet huikean hintapiikin. (Kuka niitä ohjelmoi tuollaisiksi?) Joka tapauksessa täysin perusteeton hintaralli tuo lienee kaikilla tavoilla tulkittuna.
* * * * *
Mutta siihen myyntiini. Maanantaina kyttäsin vielä edes pienehköä hintapiikkiä, vaikka olisin voinut myydä helposti yli 1,9 dollarilla. Tiistaina päätin, että nyt saa riittää, ja myin laskevaan kurssiin e…

Vuoristorata, josta jotenkin en vain ehtinyt hyötyä rahallisesti

Kuva
Menneellä viikolla eräs salkussani pienellä painolla oleva USA:lainen osake on heitellyt sillä tavalla, että vastaavaa en muista omassa salkussani koskaan nähneeni. Kyseessä on konttien rahtausta harjoittava laivafirma nimeltä Global Ship Lease (GSL).
Kurssi on ollut koko ajan vähintään jonkin verran päälle dollarin. Firmaa ovat viime ajat varjostaneet käytöstä poistettujen laivojen alaskirjaukset, jotka näyttävät tekevän vähintäänkin tyhjäksi kaikki voitot, joita syntyy niinä kvartaaleina kun alaskirjauksia ei ole. Mutta katsokaapa itse kuvasta, mitä tapahtui tällä viikolla ilman minkäänlaisten tiedotteiden julkaisua tai muuta selkeää aihetta:

Vuoristorata on aikamoinen. Itse huomasin tilanteen vasta keskiviikkona, kun hinta oli palautunut kolmen dollarin ylityksestä parin dollarin pintaan. Ajattelin tilanteen ainutkertaiseksi, mutta torstaina päivän töistä palattuani tarkistin tilanteen, ja huomasin kurssin käyneen kaupankäynnin alussa yli neljässä dollarissa.
Huikeata. Keskihank…

Trump valittiin, mitä tapahtui osakesalkulleni?

Tässä vaiheessa lienee jo korkea aika kertoa, miten USA: presidentinvaalit vaikuttivat osakesalkkuuni ja sitä koskeviin suunnitelmiin. Aloitetaan ajasta ennen vaalitulosta.
Nimittäin illansuussa 8.11. tein arvauksen, että todennäköisesti vaalien voittaja on niukasti mutta varmasti Hillary Clinton. Samalla päätin, että voin vielä sijoittaa hieman rahaa yhdysvaltalaisiin osakkeisiin. Sijoittaminen oli siis yhä mahdollista, kun kajosin tulevaa perintöveroa varten säästössä olevaan rahamäärään. Totesin, että verot jotka setävainaan perinnöstä aikanaan lankeavat, ovat tulossa aikaisimmassakin tapauksessa maksuun vasta kevään osinkojen jälkeen. Siis totesin että riittää, kun en osta osingoilla osakkeita, vaan säästän ne perintöveroa varten.
Todella tärkeänä asiana ostopäätöksessäni oli toki Nordnetin tarjous kuluttomista kaupoista S&P 500-listan osakkeille. No, ostin siis AT&T -nimistä firmaa (37,03 $/kpl), ja kampanjan ansiosta vältyin välityskuluilta. Jotenkin arvelin, että Hilla…

Kaksoisromahdus osakesalkussani ja muut osavuositulosten vaikutelmat

Nyt varmaankin pitäisi kertoa lopulliset tapahtumat kolmannen kvartaalin osavuosituloksista. Aloitetaan kaksoisromahduksesta, jonka Nokia ja Teleste aiheuttivat salkussani.
Lokakuun lopun lievä optimismini Nokian osakekehityksen suhteen osoittautui täysin katteettomaksi, kun Nokia julkaisi osavuosituloksen, joka romautti kurssin muutaman päivän aikana reilusti yli kymmen prosenttia alaspäin. Tulos oli ilmeisesti odotuksia parempi, ja ei-IFRS-lukuina se olikin aivan kelvollinen. Sijoittajien reaktion saattoi aiheuttaa raportoidun tuloksen tappiollisuus, ja se että Nokian raportoitu tulos näyttää olevan kroonisesti selvästi heikompi kuin ei-IFRS-versio. Mahdollisesti myös tulevaisuuden sumuisuus harmittaa sijoittajia. Toisaalta tämänhän piti olla kurssissa jo kilpailija Ericssonin tulosvaroituksen myötä, kun Nokia laski aivan kuin tulosvaroitus olisi koskenut sitä.
Sitten Teleste julkaisi taas ihan OK tuloksen, tosin kolmannen kvartaalin tulos ja liikevaihto olivat vertailukaudesta l…

Mikä sitä verotietojen katselukokemusta oikein varjosti?

Kuten aiemmasta blogitekstistäni voitte lukea, verotietojen julkistaminen viime viikolla ei pahemmin minua harmittanut. Yksi asia minua myönteisestä asenteestani huolimatta näitä verotietoja katsellessa hieman hiertää.
Asia koskee oikein erityisesti poliitikkoja, mutta monissa tapauksissa yhtä hyvin myös muita. Poliitikot ovat, kuten ehkä olette huomanneet, harvemmin suurten pääomatulojen saajia. Tämä voi johtua osaltaan siitä, että verotietojen ollessa julkisia, poliitikko voi leimautua rikkaaksi, millä voi olla riskinsä poliitikon suosion kannalta. Monet vaikeat kysymykset voi välttää, jos pääomatuloja ei ole. Siten poliitikolle tulee kannuste vältellä pääomatuloja.
Tämä poliitikkojen pääomatulottomuus on huolestuttavaa kahdelta kannalta. Toisaalta on suuri puute poliitikkojen kokemuspiirissä, jos he eivät lainkaan säästä rahaa esimerkiksi osakkeisiin. Ymmärtävätkö he kovinkaan hyvin talouden toimintaa, tai edes kansalaisten säästämismahdollisuuksia, jos he kaikki pitävät säästöj…

Verotietoviikon satoa

Nyt kun Suomen verotiedot on taas julkistettu, mitä jäi mieleen? Media käsitteli yleisesti ottaen melko myönteiseen sävyyn hyvin tienanneita yrittäjiä. Tämän huomasi muuten myös Tuomas Enbuske, joka yleensä on ollut jutusteluissaan lievästi ärsyttävä, mutta tällä kertaa hän ärsytti varmaankin enimmäkseen muita kuin minua. Onko hän muutanut mieltään suomalaisten kateudesta, kun mielikuvani hänen ajatuksistaan tässä asiassa oli jotenkin toisenlainen...
Toki mediassa sekin on mainittu, että huipputuloisten tulokehitys on ollut muihin verrattuna huikeaa. Silti varsinaisesta kateudesta kertovat ainoastaan ne oikeistopopulismiin taipuvaisten kommentoijien parkaisut kansallisesta kateuspäivästä, joissa vaaditaan verotietojen salaamista pikimmiten. Pitäisi vain tietää, kumpia tässä pitäisi tältä julkisuudelta suojella, niitä jotka tienaavat paljon, vai niitä jotka haluaisivat antaa sen vaikutelman, että tienaavat paljon.
Minä en ole oikein ymmärtänyt tuota ininää kateuspäivästä. Miksi esimer…

Yhdysvaltain päällikkö valitaan – ja tosiaan, minäkin haluan kommentoida!

Tartun nyt siinä mielessä tylsään aiheeseen, että siitä ovat melko lailla kaikki jauhaneet jo pitkään Suomenkin mediassa. Ja onko siinä mitään mieltä, jos kaiken maailman säästämis- ja sijoitusblogitkin alkavat puhua samasta asiasta? Mutta aihe koskettaa meitä, ja se koskettaa tämänkin blogin aiheita, vaikka kuinka haluaisimme kääntää sille selkämme.
Nimittäin, kun seuraa USA:n valmistautumista 8.11. pidettäviin vaaleihin ei voi välttyä ajatukselta, että vaalin tulos vaikuttaa kaikkeen. Kun maailman johtavan supervallan johtoon on tyrkyllä mies, joka ylpeilee ikusesti jatkuvalla lapsellisimman tason ilkeällä käytöksellään, perustaa sanomansa vihaan ulkomaita ja poliittisia kilpailijoitaan kohtaan, ei hallitse itseään, jos hän tuntee itsensä jotenkin loukatuksi, yllyttää kannattajiaan ties mihin puhumalla vaalivilpistä ja leikittelee ulko- ja turvallisuuspolitiikalla varsin pelottavalla tavalla.
Olen juuri ja juuri tottunut siihen, että vanha sivistysvaltio Italia valitsi tänä moderni…

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista: