Mikä sitä verotietojen katselukokemusta oikein varjosti?

Kuten aiemmasta blogitekstistäni voitte lukea, verotietojen julkistaminen viime viikolla ei pahemmin minua harmittanut. Yksi asia minua myönteisestä asenteestani huolimatta näitä verotietoja katsellessa hieman hiertää.

Asia koskee oikein erityisesti poliitikkoja, mutta monissa tapauksissa yhtä hyvin myös muita. Poliitikot ovat, kuten ehkä olette huomanneet, harvemmin suurten pääomatulojen saajia. Tämä voi johtua osaltaan siitä, että verotietojen ollessa julkisia, poliitikko voi leimautua rikkaaksi, millä voi olla riskinsä poliitikon suosion kannalta. Monet vaikeat kysymykset voi välttää, jos pääomatuloja ei ole. Siten poliitikolle tulee kannuste vältellä pääomatuloja.

Tämä poliitikkojen pääomatulottomuus on huolestuttavaa kahdelta kannalta. Toisaalta on suuri puute poliitikkojen kokemuspiirissä, jos he eivät lainkaan säästä rahaa esimerkiksi osakkeisiin. Ymmärtävätkö he kovinkaan hyvin talouden toimintaa, tai edes kansalaisten säästämismahdollisuuksia, jos he kaikki pitävät säästöjään vain sukanvarressa tai nollakorkoisella tilillä, tai sitten ovat riittävistä tuloistaan huolimatta totaalisia tyhjätaskuja?

Toinen vaihtoehto, joka myös mahdollistaa poliitikkojen ja muidenkin varakkaampien julkkisten (tai itse asiassa kenen tahansa) pääomatuloverottomuutta, on niin sanotut vakuutuskuorijärjestelyt. Ja tämä taas on menetelmä pääomatulojen piilotteluun pois verotiedoista ja verojen välttelyyn.

Periaate, että verotus tulee vastaan vasta omaisuutta myytäessä, on sinänsä ihan OK. Rahastosijoittajakin voi sijoittaa rahastoon, joka sijoittaa kaikki tuottonsa edelleen, ja vasta rahasto-osuuden myytyään omistajan tarvitsee maksaa pääomaveroa myyntivoitosta. Tässä ei ole mitään väärää, sillä tällaisissa omaisuuslajeissa verotus vain siirtyy siihen hetkeen, kun voitotkin realisoituvat. Näinhän toimivat suorat osakesijoituksetkin, jos osinkoja ei makseta.

Vakuutuskuorien kautta saatujen voittojen verotuksessa on kuitenkin piirre, joka on tavallaan liian hyvä diili niiden omistajalle, ja mahdollistaa verojen välttämisen ja samaan aikaan voittorahojen erittäin merkittävän nostamisen.

Tässä vaiheessa pitää varmaankin lyhyesti kertoa, mistä on kysymys. Vakuutuskuori on instrumentti, johon sijoittaja voi sijoittaa rahaa. Sitten hän voi vakuutuskuoren puitteissa ostaa kuoressa olevilla rahoilla osakkeita ja muita omaisuuslajeja, siten että osakkeet ovat kuoressa, ja niistä tulevat osingot jäävät kuoreen. Tässä tavoitteena tietenkin on, että sijoittamisen avulla ne kuoressa olevat varat lisääntyvät, mutta suuretkaan osakeveivaukset eivät johda veroseuraamuksiin. Tämä antaa periaatteessa sijoittajalle rahastosijoittamisen edut lisättynä sillä, että osakesalkkuaan voi kuitenkin itse hallita. Ei mitään varsinaisesti epäreilua vielä tässä vaiheessa. No varjopuolena on kyllä se, että minkä veroissa säästät, sen pankille menetät, sillä tämän palvelun maksut ovat käsittääkseni korkeat.

Se mikä tässä diilissä kannustaa liikaa verotuksen välttelyyn, on se vaihe, kun voittoja aletaan kotiuttaa. Oletetaan, että Siiri Sijoittaja päättää sijoittaa 1 000 000 euroa vakuutuskuoreen. Vuodet kuluvat, ja osingot kilisevät vakuutuskuoreen, ja samalla kurssikehityskin on suotuisaa. Pankin perimistä huomattavista maksuista huolimatta kymmenen vuoden kuluttua kuoressa on rahaa ja arvopapereita 2 000 000 euron arvosta. Nyt Siiri päättää alkaa kotiuttaa voittoja. Maalaisjärjellä ajatellen, jos Siiri nostaa puolet kuoressa olevista rahoistaan, niissä oleva voiton osuus on puolet, eli 500 000 euroa.

Yllättäen tässä tapauksessa luovutusvoitoksi lasketaankin 0 euroa, sillä niin kauan, että vakuutuskuoresta on nostettu koko sijoitetun pääoman suuruinen summa, ajatellaan että tässä otetaan vain sijoitettua pääomaa takaisin. Voitosta tarvitsee maksaa veroa vasta siltä osalta, joka menee sijoitetun pääoman yli. Tällaisista eduista osakesäästäjä tai rahastoihin sijoittava ei voisi uneksiakaan. Käytännössä tällaisilla ehdoilla ei tarvitse sukupolven aikana maksaa muuta pääomaveroa kuin perintöveron, joka sekin tuntuu olevan joillekin rikkaimmille liikaa.

Mikä vika tässä järjestelyssä on? Se houkuttelee varakkaat mukaan systeemiin, jossa he maksavat pankeille paljon mutta verottajalle eivät mitään. Verojen välttelyn tuoma taloudellinen hyöty on liian suuri. Piensijoittajille systeemi ei tietenkään olisi edes tehokas, pankki vaatisi liian suuren osuuden sijoituksista.

On mielenkiitoista nähdä, missä vaiheessa tämä perustelematon yhden sijoitusmuodon ultralempeä verokohtelu muutetaan tasapuolisemmaksi. Kesällisen MOT-ohjelman mukaan valtiovarainministeriö ei näe veroedulle mitään aihetta, joten näiden etujen perusteella ei ehkä kannata suunnitella perheensä veroasioita seuraaviksi vuosikymmeniksi.

* * * * *

Mutta sen muistaminen, että kansalainen voi tällä tavoin halutessaan piilottaa ja silti käyttää valtavat pääomatulot, teki tämän vuoden verotietojen katselusta hieman tavallista ärsyttävämpää. Tiesin, että yhteiskuntamme ei saanut välttämättä kaikkia veroja, jotka sille tasapuolisen pääomaverotuksen perusteella kuuluisi. Pääomatulojen puuttuminen saattaa siis tarkoittaa sitä, ettei kansalainen omista osinko-osakkeita, tai sitten että hän omistaa paljonkin, ja on ehkä jopa kotiuttanut voittojaankin, mutta ei vain maksa veroja.

Mitä verotietoja ne tällaiset ovat? Kukaan verotietojen satunnainen selailija ei voi riemuita toisen puolesta vain sillä perusteella, että ehkäpä tällä henkilöllä on ollut suuretkin tulot. Ja jos se kansallista kateuspäivää valittava katkera talousjournalisti ja se eräs turha tosi-tv-julkkis sittenkin ovat salaa hankkineet suuret omaisuudet vakuutuskuorien kautta, niin eihän heille voi aivan kunnolla olla edes vahingoniloinen. (Onhan sekin mahdollista!) Ja kirjataanpa nyt tämä sijoittajablogin sisällöksi melko demarihenkinen ajatuskin näkyville: Maa, joka ei pysty keräämään edes järkeviä veroja, on yleensä melko köyhä maa. Ennen pitkää.