Kaksoisromahdus osakesalkussani ja muut osavuositulosten vaikutelmat

Nyt varmaankin pitäisi kertoa lopulliset tapahtumat kolmannen kvartaalin osavuosituloksista. Aloitetaan kaksoisromahduksesta, jonka Nokia ja Teleste aiheuttivat salkussani.

Lokakuun lopun lievä optimismini Nokian osakekehityksen suhteen osoittautui täysin katteettomaksi, kun Nokia julkaisi osavuosituloksen, joka romautti kurssin muutaman päivän aikana reilusti yli kymmen prosenttia alaspäin. Tulos oli ilmeisesti odotuksia parempi, ja ei-IFRS-lukuina se olikin aivan kelvollinen. Sijoittajien reaktion saattoi aiheuttaa raportoidun tuloksen tappiollisuus, ja se että Nokian raportoitu tulos näyttää olevan kroonisesti selvästi heikompi kuin ei-IFRS-versio. Mahdollisesti myös tulevaisuuden sumuisuus harmittaa sijoittajia. Toisaalta tämänhän piti olla kurssissa jo kilpailija Ericssonin tulosvaroituksen myötä, kun Nokia laski aivan kuin tulosvaroitus olisi koskenut sitä.

Sitten Teleste julkaisi taas ihan OK tuloksen, tosin kolmannen kvartaalin tulos ja liikevaihto olivat vertailukaudesta laskeneet. Vaikka koko vuoden ohjeistus säilyi samana, eli tämän vuoden liikevaihto ja liiketulos paranevat viime vuodesta, kurssi romahti reilun kymmenen prosenttia osavuosituloksen tultua julki.

Tämä siis aiheutti salkkuni arvoon useamman kuin yhden kuukausipalkan kokoisen kaksoisromahduksen, sillä molemmat yhtiöt ovat verraten isolla prosentilla edustettuina salkussani. Salkkuni tämän vuoden kehitys ei tässä vaiheessa valitettavasti lähestynyt vertailukohtaani eli OMXH-indeksin käyrää.

Sampo ja eQ julkaisivat ihan kivat ja tasaiset tulokset, eQ oli jopa ihan odotetulla kasvu-uralla. Osakekurssit reagoivat tähän ihan kivalla ja tasaisella kehityksellä. Myös Yleiselektroniikka julkaisi vielä tällä viikolla oman osavuosituloksensa, joka oli ihan odotusten ja aiempien tiedotusten mukainen, eli viime vuoden huipputulosta pienempi. Hintakaan ei juuri muuttunut tämän osavuosituloksen perusteella, joten aika odotettu se lienee ollut myös markkinoiden mielestä.

Kolmannen kvartaalin tulokset siis olivat ihan OK, mutta mitään riemunkiljahduksia salkun yhteenlasketut kurssimuutokset eivät aiheuttaneet. Entä osakesalkkuani koskevat tulevaisuuden suunnitelmat nyt kun tiedämme maailman mahtavimmalle valtakunnalle valitun uuden päällikön nimen? Kerron niistä seuraavalla kerralla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Vuoden 2024 puolivälin tilannetarkastus

Osinkoja tiedossa taas neljätä firmalta plus yksi hankinta