Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Vuosi 2018, mitä jäi salkkuun?

Kuva
Taas on aika katsoa taaksepäin vuoden sijoitusmenestyksen arvioinnin merkeissä. Hyvänä uutisena tässä vuodessa on, että parin vuoden tauon jälkeen olen jälleen voittanut ilmeisimmän salkkuni kanssa kilpailevan indeksin, eli OMXH yleisindeksin. Huono uutinen on myös tuloillaan… valmistautukaa… Nimittäin salkkuni laski vuoden aikana reilut seitsemän prosenttia, joka tietysti oli parempi tulos kuin OMXH:n yli yhdeksän prosentin lasku, mutta siinä on silti enemmän laskua kuin mitkään osingot kompensoivat. Tässä Kauppalehden virtuaalisalkun tarjoama kuvaaja: Salkun  kehitys vuonna 2018 Mistä nämä asiat johtuivat? Se että voitin nyt yleisindeksin, johtui ehkäpä selvimmin siitä, että isoimmat omistukseni Nokia ja Teleste eivät lasketelleet tänä vuonna mitenkään pahasti, Nokia jopa nousi vuoden takaisesta ihan kivasti. Se että sekä salkkuni että yleisindeksi laskivat, johtui tuosta loppuvuoden laskevasta sahauksesta markkinoilla. Sitähän tässä vähän odoteltiinkin. Trump

Vuoden loppu sijoitussalkkuni kannalta: Vielä yksi ostopäätös, ja sen toteutus

Kuten olen jo maininnutkin, suunnitelmani oli lisätä salkkuuni kotimaisia osinko-osakkeita vuoden lopussa tai pian sen jälkeen kaikesta syklisyyden riskistäkin huolimatta. Perustelu ei välttämättä ole kaikilta osin maailman rationaalisin, sillä rationaalisiin markkinoihin uskova ekonomisti pystyisi selittämään täysin yhdentekeväksi koko osingon maksamisen. Joka tapauksessa minä olen tottunut tiettyyn osinkomäärään, ja jos mietitään osakkeilla saavutetun taloudellisen riippumattomuuden astetta, on vain niin kovin kätevää ajatella, että osakesalkun tuottoa katsottaessa osingot ovat se tulonlaji, joka tavallaan vastaa palkkaa, ja sen voi tarvittaessa käyttää elämiseen. Toisaalta osakkeiden ja rahastojen arvonnousu on sitä pääoman kasvamista, johon ei pitäisi jokapäiväisen leivän ostamisen yhteydessä olla tarpeen kajota, ettei pääoma nettona kutistu laskukausien vaikutuksesta. No, joka tapauksessa ostin kahta keskenään osittain kilpailevaa firmaa jotenkuten siedettävällä hetkellä

Rahan tuloa ei voi estää – ja sepä voi sijoittajaa myös harmittaa

Pörssiosakkeiden omistajalle tulee joskus eteen tilanne, jossa osakkeet on pakko myydä, kun firma lunastetaan pois pörssistä. Tänä vuonna minulle tuli vastaan Technopoliksen myynti, joka toi minulle muutaman tuhannen euron voitot, ja nyt näyttäisi olevan vuorossa Suomen pörssin mittakaavassa isohko firma, nimittäin Amer Sports. Minulla itselläni ei ole Ameria, mutta suvussa on. Nimittäin isäni on vuosikymmenet omistanut Amerin osakkeita, ainakin hänen osakesalkkuunsa suhteutettuna aika merkittävän määrän. Ensimmäinen ajatus voisi olla, että lähes 40 prosentin preemio aiempaan hintaan verrattuna, ja valtava voittoprosentti. Mitä muuta tässä voisi olla, kuin lottovoittajan riemua? No, kun ensimmäisten tietojen julkaisun jälkeen puhuin asiasta isäni kanssa puhelimitse, ja muistaakseni kerroin syyn hänenkin huomaamalle osakkeen hinnan pomppaamiselle, niin pikemminkin ärtymystä oli havaittavissa, ja toivoa pikemminkin siitä, ettei tarjous nyt toteutuisi. Mikä siis isäukkoa h

Arkista salkun viilausta osto– ja myyntitapahtumien parissa

Siis yksi kumpaakin otsikossa mainittua lajia: ostin siis Pyn Elite rahastoa, kuten viime kerralla jo mainitsinkin toimeksiannon osalta, ja myin Nokiaa pienen palan omistuksestani. PYN Pyn Eliten ostaminen sujui suunnitelman mukaan. Hinta oli lunastuspäivänä, siis kuun vaihtuessa 30.11. noin suurin piirtein 282,227 euroa rahasto-osuudelta, eli sain sijoittamallani rahamäärällä ihan mukavasti rahasto-osuuksia, joille nyt annettakoon rauha kasvaa seuraavien vuosien aikana kuin pullataikina. Pyn Eliten osuus salkustani on edelleen reilusti alle 10 prosenttia, ja en aio lisätä sitä enempää. Riskin hajauttaminen on näissä periferiaan sijoittavissa rahastoissa tärkeää. Nokia Nokiaa myin pienen määrän, itse asiassa vähän vähemmän kuin viime kuussa ostin. Myyntimäärään vaikutti se, että tämä myyty erä oli viimeinen vuonna 2010, nykyhintoihin verrattuna kalliilla ostettu osake-erä. Tapanani on myydä vain yhtä hankintaerää kerrallaan, sillä muuten vaikeuttaisin tarpeettomasti