Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Jordan Ellenberg: Miten välttää virheet, matemaattisen ajattelun voima

Kuva
Sain viimeinkin luetuksi ns. omaan alaani tiiviisti liittyvän kirjan, ”Miten välttää virheet, matemaattisen ajattelun voima”. Luku-urakan jälkeen en ole aivan varma siitä, että täyttääkö kirja aivan kokonaan ne jättimäiset odotukset, jotka se nimivalinnallaan päälleen kasaa. Uskallan silti väittää, että kyllä se käsittelee nimensä mukaista asiaa, vaikka kaikkia tulevia virheitä lukija ei luultavimmin onnistukaan välttämään, vaikka teoksen ajatuksella lukisikin, ja lukemaansa soveltaisi. Ellenberg: Miten välttää virheet, matemaattisen ajattelun voima. Kirjassa käsitellään monia aiheita esimerkiksi tiettyyn lottopeliversioon liittyvästä ansaintamahdollisuudesta jumalan olemassaolon tai olemattomuuden päättelemisen kautta siihen, miten usein ihmisen on hyvä myöhästyä lentokoneesta. Lentokoneet ja luodinreiät Olet ehkä kuullutkin toisen maailmansodan aikana tapahtuneesta matemaattisesti mielenkiintoisesta tehtävästä, jonka USA:n asevoimat antoi tilastolliselle tutk

Vuosi 2017 pakettiin, ja 2018 alkuun

Kuva
Vuoden vaihtuessa on tapanani ollut tämän blogin vielä varsin lyhyen historian aikana tarkastella hieman mennyttä vuotta sijoitusnäkökulmasta. Nyt jo toista vuotta peräkkäin on pakko todeta, että enhän minä millekään indekseille pärjännyt, kun OMX yleisindeksi nousi noin 6,4 % ja oman salkkuni laskennallinen indeksoitu tuottohistoria oli reilut kolme prosenttia miinuksella. No, onneksi sentään osingot kattoivat suurin piirtein nuo laskennalliset tappiot, ettei tunnu siltä, että vaivalla hankittu omaisuuteni sulaisi käsiin. Mikä oli tämän epämukavuuden aiheuttaja? Taisi olla sama lähde, kuin viimekin vuonna. Suuret pitkäaikaissijoitukseni Nokia ja Teleste laskivat tänäkin vuonna reippaasti, ja muu salkkuni vastaavasti kompensoi näitä arvonmenetyksiä. Jos OMX-yleisindeksiä ja oman salkkuni tuottohistoriaa katsotaan rinnakkain, nähdään että salkkuni ja indeksi nousevat puoli vuotta rinta rinnan, jonka jälkeen molemmat notkahtavat, OMX vaihtelevaan mutta suurin pirtein tasonsa pi