Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2022.

Sijoitusvuoden 2022 summausta

Kuva
 Kun nyt uudenvuoden aattona katselin sijoitussalkkuni kehitystä ja vanhoja muistiinpanoja, suurin yllätys ei liittynyt tämän vuoden kurssimuutoksiin tai osinkoihin, niistä olen pysytellyt vuoden aikana kärryillä, ja seurannut koko ajan YTD-merkinnällä varustettua muutoskäyrää. Se mistä yllätyin, oli hieman unohduksiin vaipunut yksityiskohta, että olen kolmena viime vuotena eli 2019, 2020 ja 2021 saanut vähintään reippaasti toistakymmentä prosenttia vuosituottoa, näistä kahtena viimeisenä vuonna voittanut sen lisäksi ilmeisimmän vertailuindeksin, ja viime vuonna (joka siis tätä kirjoittaessani on vielä 2021!) sain vuosituottoa peräti reilut viisikymmentä prosenttia. Näin nopeasti se pörssiharrastuksen lähimenneisyys unohtuu, kun on tärkeämpiä asioita hoidettavana ja fokus tässä hetkessä.    Onneksi en vuosi sitten  tätä vastaavassa blogitekstissä hirveästi hehkuttanut tulevia kurssikehityksiä, eli melkeinpä guruna pysyn edelleen. Katsotaanpa ensin, miltä osakesalkkuni näytt