Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Päivitystä taas syksyn osakekauppoihin

Kuten jo pari viikkoa ja pari blogitekstiä sitten ennakoin, myin perjantaina 9.9. illansuussa kaikki tuolloin omistamani Orion B-osakkeet hintaan 34,58 €/kpl. Jätin omistukseeni Orion A-sarjan osakkeet, joten koko firmaa en ole jättänyt. Näillä kaupparahoilla ostin sitten 13.9. UPM-Kymmeneä hintaan 18,04 €/kpl. Molemmat osakkeet ovat nyttemmin hieman kallistuneet, ja kuukauden kurssikäyriä katsomalla olen sekä ostanut että myynyt vähän niin kuin hintakuopassa.
Ehkä ostaminen on onnistunut hiukan paremmin alehintaan, mutta ei se myyntikään mikään kuukauden huippuhinta ollut. Tätä parempaan ajoitukseen ei normaalisti voikaan pystyä, ja sattumia voi olla suuntaan jos toiseenkin, joten olen tyytyväinen tulokseeni. Toivottavasti pitkän tähtäimen tarkastelussa tämä salkun painotuksen muutos ei osoittaudu kovin epäonnistuneeksi liikkeeksi.
Edelleen suunnitelmissani on hiukan vielä lisätä Pyn Elite -rahastosijoitustani. Viime kuun vaihteessahan ostin ne ensimmäiset osuuteni minimisijoituss…

Ruokakaupan ja joukkoliikennevälineen valinta – itsestään selvää vai vaatiiko miettimistä? (Osa 1: Lidl)

Varoitus: tällä kertaa pysyttelen koko blogitekstissä vain aivan pienen mittakaavan säästämisnäpertelyssä. Palaan piinkovaan sijoitusstrategiointiin taas ensi kerralla.
Kuten jotkut ovat jo ehkä huomanneetkin, pidän järkevissä mitoissa olevaa säästäväisyyttä erittäin positiivisena ja hyödyllisenä ominaisuutena. Vertailen siis jatkuvasti jollain tasolla hintoja ruokakaupoissa käydessäni. Samoin matkustaessani esimerkiksi sukuloimaan johonkin maamme toiseen kolkkaan vertaan bussien ja VR:n hintoja, ja teen lipunhankintapäätökseni hintaerot ja ennakkotarjoukset tiedostaen.
Joidenkin talousbloggareiden ja nettikeskustelijoiden mielestä tällainen hintatietoinen lähestymistapa ei voi johtaa muuhun lopputulokseen, kuin siihen, että teen ruokaostokseni Lidlissä ja matkustan Onnibussilla. Kaikki muu on muutosvastarinnasta (ja ehkä myös väärästä poliittisesta näkemyksestä) johtuvaa rahan tuhlausta ja vieläpä laadusta tinkien. Miksi kuitenkin käytän pääosin muita ruokakauppoja ja joukkoliiken…

Katse syksyn sijoituksiin, mm. Technopolis-merkintä

Jostain syystä minulla on ollut niin kiire tehdä uusia osakesijoituksia, että jotain on pitänyt myydäkin. Noin viikko sitten 1.9. myin loput DBX S&P ETF-paperini (XSPX) hintaan 320,35 Ruotsin kruunua. Tilalle ostin Berkshire Hathawayn B-sarjan osakkeita melko lailla saman määrän.
Tarkoitukseni on seuraavassa kuun vaihteessa ostaa pienen siivun lisää PYN Elite -rahastoa. Ehkä jo sitäkin ennen myyn Orionin B-osakkeeni, ja ostan niillä rahoilla ja vielä tilin pohjalla säästössä olevilla rahoilla UPM-yhtiötä. Orionista minulla ei ole mitään tarkoitusta luopua, sillä A-osakkeita minulla on tuplamäärä, ja ne aion pitää hamaan tulevaisuuteen.
Yksi sijoitus, johon olen vähän niin kuin pakotettu, on Technopolis-yhtiön osakeanti. Toisaalta hieman harmittaa, sillä Technopolis on yhtiö, joka maksaa osinkoa, mutta järjestää melko tiheään myös osakeanteja. Viimeksi merkintäoikeusanti on järjestetty kolme vuotta sitten 2013, ja siihen olen itsekin osallistunut, sillä ostin Technopolis-osakkeen…

Elokuun lopun sijoitukset

Nyt seuraa raportti sijoitusliikkeistäni elokuun lopulla. Kerroinhan jo aiemmin blogissani, miten ostin IBM:n ja Storan osakkeita elokuun puolivälin kieppeillä.
Sijoitin ensinnäkin PYN Elite -rahastoon minimisumman 10 000 euroa, siten että arvo määräytyi kuun viimeisen päivän eli 31.8. kurssin mukaan. Rahasto on Aasiaan sijoittava erikoissijoitusrahasto, joka sijoittaa tällä hetkellä pääosin Vietnamin markkinoille. Tämä sijoituspäätös oli varmaankin yksi seuraus siitä, että salkun kasvaessa olen yrittänyt kuikuilla myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Riskit ovat tällaisessa rahastossa lähtökohtaisesti korkeat, joten en suosittele kenellekään ainoaksi sijoituskohteeksi.
Toinen sijoitukseni tapahtui viime perjantaina, ja sen historia on tällaiselle vakaalle kansankynttilälle ehkä vähän nolo kertoa. Luin kirjastossa Arvopaperi-lehteä, ja viimeisen aukeaman sepitteellisessä pakinassa (se ei enää ole Tallimestari, vaan velvoitetyöllistetty Vety, joka tarinoi) kerrottiin jostain spekulanti…

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista: