Ruokakaupan ja joukkoliikennevälineen valinta – itsestään selvää vai vaatiiko miettimistä? (Osa 1: Lidl)

Varoitus: tällä kertaa pysyttelen koko blogitekstissä vain aivan pienen mittakaavan säästämisnäpertelyssä. Palaan piinkovaan sijoitusstrategiointiin taas ensi kerralla.

Kuten jotkut ovat jo ehkä huomanneetkin, pidän järkevissä mitoissa olevaa säästäväisyyttä erittäin positiivisena ja hyödyllisenä ominaisuutena. Vertailen siis jatkuvasti jollain tasolla hintoja ruokakaupoissa käydessäni. Samoin matkustaessani esimerkiksi sukuloimaan johonkin maamme toiseen kolkkaan vertaan bussien ja VR:n hintoja, ja teen lipunhankintapäätökseni hintaerot ja ennakkotarjoukset tiedostaen.

Joidenkin talousbloggareiden ja nettikeskustelijoiden mielestä tällainen hintatietoinen lähestymistapa ei voi johtaa muuhun lopputulokseen, kuin siihen, että teen ruokaostokseni Lidlissä ja matkustan Onnibussilla. Kaikki muu on muutosvastarinnasta (ja ehkä myös väärästä poliittisesta näkemyksestä) johtuvaa rahan tuhlausta ja vieläpä laadusta tinkien. Miksi kuitenkin käytän pääosin muita ruokakauppoja ja joukkoliikenneyhtiötä? Olenko siis liian ennakkoluuloinen, tyhmä, kaavoihin kangistunut, vai mikä on syynä tällaiseen epäortodoksiseen käytökseen?

On selvyyden vuoksi pakko sanoa, ettei minulla ole mitään Lidliä vastaan. Firma on opettanut muita Suomessa toimivia kauppaketjuja kilpailemaan hieman enemmän myös hinnalla. Lidl itse on myös kehittynyt aivan hyvään suuntaan, lisännyt tuotevalikoimaansa ja pidentänyt kassahihnojaan.

Silti minusta vaikuttaa, että joillakin Lidliin hurahtaneilla kuluttajilla on hintojen hahmotuksessa jonkinlainen ruotsinlaivaharha. Muistan nimittäin lapsuudestani sellaisen hassun tavan, että ihmiset hamstrasivat ruotsinlaivoilla makeisia sen takia, että laivojen verovapaissa myymälöissä hinnat muka olivat niin hirveän halpoja. Eivätkä ne hinnat niin kovin kaukana mantereen hinnoista olleet (tai no tietenkin olivat jos verrattiin laivan suurpakkausten kilohintoja pienten pussien kilohintoihin mantereella).

No, Lidlissä asioidessa joillekin syntyy sellainen itseään vahvistava hinta-arviointitapa, että muiden kauppojen hintataso muistetaan aina kaikkein kalleimman mahdollisen esimerkin mukaan. Kesän tomaatteja verrataan muistikuviin naapuriliikkeen talvikauden hinnoista ja talvikauden tuontitomaatteja verrataan naapurikaupan kotimaisiin, ja jos naapurin hintaa ei muisteta, niin se oletetaan kalliiksi.

Itselleni ei tällaista ajattelutapaa ole päässyt syntymään, sillä olen aina asunut hieman liian kaukana Lidlistä, ja Lidlin valikoima on aina pettänyt minun odotukseni jollain tavalla. Ja koska en ole hullaantunut liikkeen valikoimista miltään osin, niin hinnatkin olen katsellut varsin inhorealistisella asenteella, tyyliin ”tuo on noin 20 senttiä halvempaa, tämä käytännössä samaa hintatasoa, tuossa taitaa olla 10 sentin hintaero Lidlin hyväksi, hm, ihan kohtalaisen edullisia banaaneja, mutta nyt juuri ne taitavat olla S-marketissa jonkinlaisessa tarjouksessa ja vielä halvempia…”, ja muistellut pikemminkin niitä muiden ruokakauppojen halvimpia hintaesimerkkejä.

Mitä huonoja puolia sitten on Lidlin valikoimassa? Muutama vuosi sitten siellä ei ollut lainkaan myynnissä mysliä, mutta tämä ongelma on jo korjaantunut. Nyt siellä kyllä myydään mysliä, mutta se perusmysli on minun makuuni jotenkin liian kosteaa ja sisältää liikaa rusinoita ja hedelmiä. Toinen ongelmakohta on jogurtti. Tänä vuonna olen huomannut, että Lidlissä vihdoinkin on myynnissä litran tölkeissä maustamatonta jogurttia, joka on ainoa jogurttilaatu, jota nykyään syön (myslin ja pähkinöiden kanssa päivittäin). Se on kaikkialla hieman kalliimpaa, kuin sokeroidut ja mausteiset joguttiversiot, ja senkin laadussa on merkkien välillä yllättäviä eroja.

Olen havainnut, että Pirkan ja Juustoportin AB-jogurtit maistuvat kuin vedellä laimennetuilta, ja siihen löytyy selitys niihin sovelletusta proteiinimäärien ”optimoinnista”. Niissä näet on sataa grammaa kohden vain 3,2 g proteiinia, kun S-ryhmän Kotimaista-sarjan jogurtissa vastaava proteiinimäärä on 4,3 g. Valion A+-jogurtissa proteiinia on lähes saman verran, mutta hinta sitten onkin jo runsaasti yli kaksi euroa. Hinta on ollut S-ryhmän omalla merkillä näistä mainituista edullisin.

Kun sitten ensimmäisen kerran huomasin tuon uuden Lidlin jogurtin, tarkistin tietenkin sen proteiinipitoisuuden, ja se oli, yllätys, yllätys, vaivaiset 3,0 g sadassa grammassa jogurttia. En tiedä, onko tässä jogurtissa käytetty jotain keinotekoisia sakeuttamisaineita, joilla tuote on tehty näyttämään kunnon jogurtilta, vai onko Lidlin jogurtin koostumus jonkinlainen vetisyyden ennätys tässä sarjassa. En siis tiedä, kun en ole ostanut. Hinta saattoi olla jopa edullisempi, kuin muiden kauppojen omilla merkeillä, mutta koska olisin saanut sillä rahalla huonompaa tuotetta, niin en pysty millään muistamaan, katsoinko edes sitä hintaa...

Mutta sen tästä ehkä voi päätellä, että myös Lidliä koskevat liiketoiminnan lait. Jos Lidl tilaa suomalaiselta meijeriltä halpaa jogurttia, niin sen on tyydyttävä matalampaan laatutasoon tinkimällä kalliista maitoproteiinista. Ja ulkomailla ei välttämättä juuri sellaista suomalaisten käyttämää jogurttia tehdä. Lidlkään ei voi ostaa kalliilla ja myydä halvalla ainakaan kovin monia tuotteita, sillä senkin tarkoitus on tuottaa voittoa. Ja sen velvollisuutena on maksaa vuokria, palkkoja ja verojakin Suomen lain ja asetuksen määräämissä rajoissa, samoin kuin muidenkin.

Lidlin leipävalikoima on myös hiukan hankala. Kun ostan hiivaleipää, oletan sen olevan pinnasta rapeaa ja kauttaaltaan tuoretta leipomotuotetta paperipussissa. Mielellään kauraa tai ohraa saa olla merkittävä määrä viljaraaka-aineesta. Muoviin pakatut ja valmiiksi viipaloidut leivät ovat lähes asiakkaan maun halveksimista. Suolaa ei saisi olla tarpeettoman runsaasti. Kun en oikein pidä kaupan paistopisteessä paistetuista tuontipakasteleivistä, vaikka ne niin hyvää tuoksua kauppoihin tuovatkin, niin Lidlin leipävalikoima ei paljoa innosta. Hedelmät ja vihannekset ovat tuoteryhmä, jonka tarjonta on Lidlissä parantunut jo muutamia vuosia sitten.

Pähkinävalikoima on Lidlissä kunnossa. Esimerkiksi 200 gramman pähkinäsekoitus on hinnaltaan noin kolme ja puoli euroa, noin 40 senttiä vähemmän kuin vastaava tuote S-marketissa. Se tuote oli viimeksi Lidlissä käydessäni kokonaan loppu pähkinähyllystä, mutta onneksi löysin sitä kaupan keskellä olevasta pahvirakennelmasta, niin tuli edes jotain säästöä siitäkin bussimatkasta. Lisäksi ostin Lidlin kalatuotevalikoimasta parinsadan gramman pakkauksen kotimaisia perattuja muikkuja. Nämä osin tuoreet ja osin jalostetummat kotimaiset kalatuotteet ovat hyvä lanseeraus Lidliltä, mutta varsinaista säästöä en niiden ostamisesta pysty laskemaan. Niin kuin en heräteostona ostamistani oliiveista, jotka myös viime ostoskäynnillä hankin.

Olen kuullut huhuja, että Lidl harkitsee levittäytymistä myös aivan kotinurkilleni, ja siinä tapauksessa varmaankin alan käydä siellä säännöllisemmin, ja mitä useammin jossain kaupassa käy, sitä tehokkaammin sen valikoimaa ja hintaeroja osaa hyödyntää. Silti arvelen, että suurin osa ostoksistani tulisi siinäkin tapauksessa ostettua S-marketista, jonka valikoima on edelleen minun kannaltani kattavampi, ja osittain tulisi käytyä edelleen läheisessä K-supermarketissa, jossa sielläkin on hyviä tarjouksia ja hieman erilaisia tuotteita. Minulle sopii siis kävelymatkan päässä olevissa kaupoissa käyminen ja jatkuvan hintavertailun tekeminen niiden välillä. Bussimatkoja tai kesäisiä pitkiä pyöräretkiä voin sitten tehdä harvakseltaan kauempana sijaitsevaan Lidliin tai Prismaan, jos siltä tuntuu.

En halua muuttaa syömistottumuksiani kauppaketjujen valikoimien puutteiden mukaan. Mihinkään kauppaketjuun en halua ”hurahtaa”, enkä halua liittyä Lidl-puolueeseen enkä S-puolueeseen, K-puolueesta puhumattakaan. Mieluummin käytän kaikkien kauppaketjujen vahvuuksia omaksi edukseni. 

Mitkään plussa- tai bonuspisteet eivät saisi ohjata ostoskäyttäytymistäni, sillä ostosten pakonomainen keskittäminen lisää yleensä ostosten keskihintaa enemmän kuin mitkään vaivaiset prosentit, joita bonusohjelmista palautuisi keskittämisen seurauksena. Toki otan ne vaivaiset pienet prosentit ja osuuspääoman korot ihan mielelläni vastaan, mutta en ala muokata ostokäyttäytymistäni sen mukaan.

Perheellisillä ostosten määrä, jakautuma ja pakollisen etukäteissuunnittelun määrä on tietenkin kovin erilainen kuin minulla, joten on selvää, että erilaisia sovelluksia ja painotuksia tähänkin asiaan löytyy. Varmaankin edustan itse lähes ääripäätä siinä, että Lidlistä ei ole oikein löytynyt sellaisia tuotteita, joita ostamalla säästäisin merkittävästi rahaa. Monilla muilla talouksilla tilanne on aidosti erilainen. 

Vaikka tässä blogissa selitin omia käsityksiäni, en oleta, että muut ajattelisivat kauppaketjuista samalla tavalla kuin minä. Toivon silti etteivät muutkaan pitäisi omaa ostostapaansa ainoana oikeana. Ruokakaupan kalleus tai halpuus ole koskaan mikään yksi luku. Se vaihtelee kullekin asiakkaalle ostosten, ajankäyttötarpeiden ja kuljetuskapasiteetin mukaan. 

Kannustan kaikkia tekemään jonkinlaista kriittistä hintavertailua omien ostostensa hinnoista eri paikoissa. Arvottamaan, mikä omissa ostoksissa on tärkeää, ja mikä ei. Lehtien tai muiden tekemät ostoskorivertailut antavat hintojen suhteen suuntaa, mutta voivat painottua aivan eri tavalla kuin oma ostoskori. Kaikkien ei tarvitse mennä niin pitkälle kokeellisuudessa, kuin esimekiksi Yksinhuoltajan selviytymisopas -blogin ansiokkaassa kauppakassivertailussa mentiin. Mutta useimmin ostamilleen tuotteille olisi kaikkien hyvä muodostaa sellainen hintamielikuva, että tietää, onko ostamassa epätavallisen kallista vai halpaa tuotetta.

Tässä näköjään muodostui taas yksi sarjamuotoinen blogiteksti. Palaan joukkoliikenteen hintavertailuun sitten joskus myöhemmin, kun tuli näin pitkä sepustus jo tästä Lidl-ja-muut-kaupat -aiheesta.