S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa
Kun nyt ei jaksa tässä kohtaa niitä pandemiatilanteitakaan jauhaa (etenen vakaasti kuin sotilas perustehtävääni jatkaen), niin kerronpa nyt oman sijoitussalkkuni tilanteen osuusmaksujen korkojen ja osinkojen osalta.
S-junan loppuhenkäykset
Muutama vuosi sitten sijoitusblogistikollegat keksivät, että S-ryhmän alueellisten osuuskauppojen jäsenyydet hankkimalla sai jokaisen osuuskaupan satasen osuusmaksulle korkoa 3 – 20 euroa, ja Suomessa oli noin 14 osuusmaksun korkoa maksavaa osuuskauppaa. Näillä osuuskuntien jäsenyyksillä sai 1400 euron sijoituksella lähes 130 euron vuotuisen koron. Tälle kooltaan rajoitetulle mutta turvalliselle korkosijoitukselle nuo blogistit keksivät nimen S-juna. Itse kävin joskus muutama vuosi sitten tekemässä itsekin tuon sijoituksen.
Melko loogisesti osuuskauppojen päättävät elimet huomasivat, että kauppojen päätarkoitus on tuottaa edullisia ostoksia asiakkailleen ja tästä näkökulmasta paras tapa suunnata kertyneet voitot on tarjota palautukset omille asiakkaille mieluummin kuin kaikille 100 € maksaneille jäsenille etäjäsenyydet mukaan lukien.
Osuusmaksulleen korkoa maksavien osuuskauppojen määrä on kutistunut vuosi vuodelta, ja pari vuotta on kulunut niin, että vain neljä osuuskauppaa on maksanut osuusmaksulle korkoa, yhteensä 28 euroa. Monet blogistit ovat ilmoittaneet jo lopettaneensa noiden ylimääräisten osuuskauppojen jäsenyyksien roikottamisen mukanaan, ja nyt minäkin päätin tehdä niin noiden nollakorkoa maksavien osuuskauppojen osalta. Kävin ajanvarauksella S-pankissa hoitamassa asian, ja sain heti 900 euroa tililleni, ja potentiaalisesti nostettavissa oleva 500 € jäi nykyisille sijoilleen noiden viiden jäljelle jääneen osuuskaupan osuusmaksuiksi. Neljä osuuskauppaa siis maksaa yhä 5 – 12 prosentin vuosikorkoa, ja yksi on niin sanotusti ”oma” osuuskauppani, joka maksaa bonusta, maksutapaetua ja vuoden ostoksiin perustuvaa palautusmaksua, ja on täten kuitenkin se tärkein osuuskauppajäsenyyteni, vaikka ei osuusmaksulle korkoa maksakaan.
En nyt mainitse näitä osuuskauppoja edes nimeltä, sillä uutena projektina noiden neljän osuuskaupan jäsenyyden hankkiminen ja tuosta 400 eurosta mahdollisesti jatkossakin tuleva noin tuntipalkan suuruinen vuosikorko ei taida olla vaivan arvoinen. Eli tuo tilaisuuden käyttämiseen perustuva S-juna levätköön siis rauhassa.
Osinkojuna?
Osinkorintamalta huomasin vuodenvaihteessa, että nyt kun ostin loppuvuodesta pienen nipun Merckin osakkeita, olen aivan sattumalta rakentanut kolmen amerikkalaisen neljännesvuosiosinkoa maksavan firman omistuksista jokakuukautisen osinkojen vuon.
Olen omistanut jo aiemmin AT&T:tä ja Pfizeria ja näiden kolmen firman osingonmaksut menevät niin, että Merck maksaa osinkonsa tammikuussa, AT&T helmikuussa ja Pfizer maaliskuussa, ja huhtikuussa alkaa taas tämä kierros alusta Merckin osingoilla, ja koko vuosi jatketaan samaa kuukausikiertoa.
Olen jostain aiemminkin kyllä lukenut, että tällaisen kuukausiosingon pystyy rakentamaan itselleen kolmella neljä kertaa vuodessa osinkoa maksavalla firmalla. Suomalaisnäkökulmaan ja osingoissakin enemmänkin vuosittaiseen summaan kuin tilipäivien ajoitukseen keskittyneenä en ole kuitenkaan ottanut tästä asiasta tarkempaa selkoa. Olen lähinnä ajatellut, että Yhdysvalloissakin suurilla firmoilla on todennäköisesti Suomen tapaan suosikkikuukautensa osinkojen maksuun. Arvelin, että tuollainen osinkojen järjestely vaatisi vähintäänkin joidenkin vähemmän tarkoituksenmukaisten amerikkalaisfirmojen haalimista osakesalkkuun.
Mutta nyt joka tapauksessa näillä kolmella amerikkalaisfirmalla olen täysin vahingossa varmistanut, että minulla on joka kuukausi ainakin jonkin verran osinkotuloja. Joten jos jollain on pakonomainen tarve saada jatkuvia kuukausituloja osingoista, näillä kolmella mainitulla firmalla se onnistuu, vaikka itse en tiedä, onko siinä ajatuksessa noin muuten kovinkaan suurta järkeä.
Tietenkin omassa salkussani osinkopuolella pääasiana pysyy se, että muutamana kevään ja alkukesän kuukautena vyöryy edellä mainittuihin verrattuna aivan julmetun paljon osinkoja suomalaisfirmoilta. Tammikuun lopulta alkaen aina maaliskuun alkupuolelle asti ne suomalaisfirmat ovat tavanneet ilmoittaa viimeisen vuosineljänneksen tulostiedon yhteydessä ehdotuksensa vuoden osingonjaoksi, joten siitä se osinkokevät taas alkaa. Ei siis tarvitse kauan sitäkään odottaa. Jotain niistä sitten kevään aikana päivitän taas tännekin. Oli tilauta tai ei.
Oho vielä makaa n. 1000e S-junassa ihan turhaan!
VastaaPoista