Vanha pörssiguru muistelee: Ensimmäiset pörssisijoitukseni 2
Kesällä aloitin tämän kaksiosaisen muistelusarjan käsittelemällä ensimmäistä osakesijoitustani. Kun siinä tarinassa onnelliseksi lopuksi sai kelvata pelkkä arvokkaan kokemuksen kertyminen, niin nyt seuraakin jo hiukan vahvempia onnistumisen elämyksiä. Aspo Oyj Nimittäin vuonna 2001 syksyllä, 24-vuotiaana opiskelijana päätin sijoittaa osan säästöistäni yhtiöön nimeltä Aspo Oyj. Ostin 600 kpl hintaan 4,7 €/osake. Sen hetken osakekupla odotti vielä puhkeamistaan, mutta tämä sillä hetkellä hyvin epämuodikas monialayhtiö oli tunnusluvuiltaan melko edullinen. P/E-luku näytti hyvin pieneltä, ja firma vaikutti jossain määrin vakavaraiselta ja mikä parasta, voitolliselta osinkofirmalta. Tässä osakkeessa ei ollut missään nimessä kuplaa. Vanha talousalan muistivihkoni, ja 2000-luvun yliopisto-opiskelijan (24 v.) käsialanäyte... No, reilun kahden vuoden päästä firman kurssi olikin noussut reilut kaksisataa prosenttia, ja osinkojakin oli tullut ensin vuonna 2002 0,56 €/osake ja si