Perintörahaa tilille
No niin. Viikon
takaisessa blogitekstissäni lupailin jatkoa sijoitusteni
raportoinnille. Eli jatketaan.
Tämä blogi siis
käsittelee taloudellisia asioita, joten ihmisen elämänvaiheet
typistyvät monilta kohdiltaan melko rahakeskeiseen näkökulmaan.
Ja pidetään siis linjasta kiinni. Vuoden alussa viimeinen jäljellä
oleva setäni kuoli melko pitkäaikaisen sairastelun jälkeen.
Syöpäyhdistelmä vei lopulta voiton. Hän oli yksin maaseudulla
asuva, sitkeästi omillaan toimeentuleva jäärä, joka saavutti
joihinkin elämäntapoihinsa nähden varsin korkean iän.
Vaikka minkäänlainen
nuukailu tuskin on läheskään oikea sana kuvaamaan hänen
asennettaan elämässä, hänelle joka tapauksessa kertyi vuosien kuluessa jonkin
verran varallisuutta. Testamenttia häneltä ei jäänyt, joten
perintö ohjautui ensisijaisesti jäljelle jääneille sisaruksille,
eli isälleni ja hänen siskolleen. Isäni oli jo alkuvaiheessa
päättänyt luopua perinnöstä, koska tällöin perintöosuus
jakautuisi minulle ja veljelleni vain yhteen kertaan verotettuna.
Lopulta myös tätini, eli vainajan sisko päätyi vastaavaan
ratkaisuun omien lastensa hyväksi.
Tämä perinnöstä
luopumien on monessa tapauksessa järkevää, jos perintö on tulossa
henkilölle, jolla on itsellään omasta mielestään ”riittävästi”
varallisuutta, ja jos hänellä on taipumusta katsoa omaa ja perheen
varallisuutta kokonaisuutena. Yhden sukupolven yli hyppääminen
säästää yhden kierroksen verran perintöveroja ja lieventää
yleensä veron progressiota perinnön jakautuessa pienempiin
osiin. Samalla rahaa suuntautuu heti sille sukupolvelle, jolla on
esimerkiksi asuntolainaa paljon, ja omaisuutta keskimäärin
vähemmän. Väittäisin että tällainen tilanne on nykyään jopa
melko yleinen, vaikka jotkut muut kivenkovaan väittävätkin, ettei
tässä maassa ole mahdollista säästää tavallisista matalista
palkkatuloista.
No, joka tapauksessa
setäni oli jossain vaiheessa eläkkeelle jäätyään sijoittanut
rahojaan pankkineuvojien ehdottamiin rahastoihin, osin eri
pankkeihin, ja vuosikymmenten aikana ne olivat poikineet lisää
varallisuutta. Perunkirjoitus ja perintöön kuuluvien
rahasto-osuuksien myynti annettiin paikallisen osuuspankin
toimihenkilön tehtäväksi, mikä tuppaa aina viemään aikaa. Nyt
elokuun alkuun mennessä nämä monet rahasto-osuudet oli saatu
myytyä. Minulle näistä perintörahoista siirrettiin neljäsosa,
eli joitakin kymmeniä tuhansia euroja. Verotettavan perinnön
puolelle mentiin.
* * * * *
No niin. Tämä oli
kerrottava tässä blogissa siksikin, että yhtäkkiä minulla on
paljon rahaa sijoitettavaksi, kun yleensä sitä kertyy suhteellisen
hitaasti, varsinkin osinkokauden ulkopuolella. Selvyyden vuoksi
halusin antaa selityksen sille, miksi raportoin taas uusista
sijoituksista, vaikka juuri Brexitin jälkeen ostin silloisilla
vähillä liikenevillä euroilla UPM:ää.
Joten kerronpa siis,
että ostin viime viikolla 12.8. yhtiötä nimeltä IBM hintaan
162,2799 $/kpl. IBM on salkussani uusi yhtiö. Arvioin, että yhtiö
on P/E-luvultaan kohtalainen osinkoa maksava firma, jolla on
tulevaisuudessakin toimintaa.
Sitten eilen 19.8.
ostin vielä Stora Enson R-osaketta hintaan 7,945 €/kpl. Stora
Enson määrä tuplaantui salkussani, ja nyt noin 5 % koko
sijoitussalkustani on Storaa. IBM:n osuus on reilu 4 %.
Näyttää siltä,
että vaikka tarkoituksenani oli hidastella ostojen suhteen, ja
odotella hintojen mahdollisista alennusta pitkin syksyä, niin
minulla on kuitenkin aika voimakas tarve sijoittaa kaikki joutilas
raha osakkeisiin pikaisesti. Johtuneeko siitä, että työssä on
pakostakin aina miljoona keskeneräistä asiaa odottamassa, joten
omien rahojen sijoituksessa on tarve saada homma valmiiksi
toteuttamalla suunnitelmat heti, eikä jättää niitäkin
odottamaan. Nimittäin ajatus jossain vaiheessa tulevasta hintojen
notkahduksesta tai vastaavasti tasaisesta noususta tuntuu hieman
stressaavalta, kun työviikkojen aikana niihin reagointi on melko
hankalaa.
Ehkä saan itseni
huijatuksi siihen, että ennen seuraavaa ostotoimeksiantoa odotan
Nordnetin hinnastomuutosta, jonka luulisin tulevan syksyn aikana
jossain muodossa. Eli antaa pankkien ensin kilpailla. Jossain
vaiheessa tarkoitukseni on ainakin lisätä UPM:n osuutta salkussani.
Saa nähdä, mitä tapahtuu...
* * * * *
On kyllä järkevä ratkaisu perinnön annossa hyppäämällä yhden sukupolven yli, jotta perintövero ei olisi niin suuri. Ystäväni perheessä oli perintöasioissa hankaluutta. Mutta onneksi lopuksi ei mitään suurempaa riitaa siitä kehkeytynyt. https://www.banglaw.fi
VastaaPoistaOn tullut luettua paljon artikkeleita ja blogeja koskien perinnönjakoa, perintöveroa ym. ja mutkikaalta se on kuulostanut jokaisen tapauksen kohdalla. Tämä tilanne kuitenkin käytännössä jokaisen kohdalle osuu elämän varrella, joten mainitsemasi kaltainen pohdinta sukupolven yli hyppäämisestä vaikuttaa järkeenkäyvältä. Kaltaiseni maallikko ei siitä yksin selviä, joten parempi kysyä ammattilaisen neuvoa. https://advise.fi/palvelut/yksityishenkiloille/
VastaaPoista