Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Toukokuiset osakeostot plussalla

Heipä hei taas rakkaat sijoitusten ja kirjojen ystävät. Viime viikkoina olen ainakin huomannut, että kun on kiirettä työrintamalla, jää blogin pitäminen yleensä vähän vähemmälle. Peruskoulun yläluokilla toukokuun loppupuoli on aina hyvin kiireinen, kun loppuun pakkautuvat oikeastaan kaikkien ryhmien kokeet, ysien päättöarvioinnit, ynnä muut kurssiarvioinnit. Kaiken maailman kokouksista ja kevätjuhlajärjestelyistä puhumattakaan.
Eli aika vähän olen ehtinyt uusia juttuja tänne kirjoittelemaan. Varsinkin vähänkin uutta ajattelua vaativat aiheet ovat suuren työmäärän puristuksessa hankalia saada aikaan. Katsotaan, paraneeko tilanne, kun suvivirsi kajahtaa ja loma alkaa.
Nyt kuitenkin haluan raportoida kuukauden aikana tekemäni kaupat. Olisi pitänyt etukäteen arvata, etten pysty olemaan kesäkuuhun asti ilman uusia ostoja, kun osingot Nokiaa lukuun ottamatta ovat kuitenkin jo tilillä. Maaliskuussahan aioin unohtaa ostot kokonaan sinne Nokian keskikesäiseen osinkopäivään asti, mutta eipähän…

Lisää keväisiä osavuosituloksia

Eilinen päivä 10.5. olikin oikea supertiistai oman salkkuni osavuosikatsausten julkistamisen osalta. Nokia, Technopolis ja Yleiselektroniikka julkistivat ensimmäisen kvartaalin tulostietonsa, kaikki yhtä aikaa. Näiden täydennykseksi vielä Sampo kertoi kvartaalinsa luvuista tänään 11.5. Markkinareaktio oli kaikilla samansuuntainen, vain voimakkuus vaihteli. Onneksi ei ollut aikaa seurata pörssi päivän kehitystä, kun leipätyö vei kaiken ajan.
Nokia lasketteli eniten, noin seitsemän prosenttia. Tällä kertaa olin ilmeisesti henkisesti valmistautunut paremmin valmistautunut tällaiseen tulokseen, kuin viime kerralla, sillä nyt en ostanut Nokiaa ennakkoon, vaikka osinkorahoja kyllä olisi ollut sijoitettavaksikin asti. Spekuloinnin välttäminen on usein viisasta. Viisauden lisäksi tässä saattoi olla kyse mm. ajan puutteesta. Joka tapauksessa tulos oli ihan siedettävän hyvä. Jään edelleen odottamaan, mitä Nokialla on jatkossa kerrottavanaan. Esimerkiksi patenttipuolella voi olla edelleen jot…

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista: