Tämän iloisen veromaksajan ilon päivä oli eilen
Eilen sitten vihdoin ehdin ja sain aikaan veroilmoituksen tekemisen. Tai tarkemmin sanoen tein tarvittavat korjaukset ja lisäykset esitäytettyihin tietoihin verottajan nettipalvelussa. Ja tämä tapahtui vielä hyvissä ajoin: 15.5. olisi ollut viimeinen ilmoituspäivä. Muistakaa siis tekin veroilmoitus, ettette maksa liikaa tai jätä epähuomiossa (ja samalla rikollisesti) verotettavaa tuloa ilmoittamatta. Pieniä huomioita tämänkertaisesta ilmoituksesta. Esitäytettyyn veroilmoitukseen olin saanut alustavaksi veronpalautukseksi vajaan tuhat euroa, mutta sen arvion saatoin heti hylätä. Verottaja oli saanut Nordnetilta tiedon IBM:n myynnistäni, ja siitä tulleesta myyntitappiosta, mikä tietenkin alensi pääomaverotuksen loppusummaa. Sen vastapainoksi, että myyntitappiot olivat verottajan tiedossa, jättimäiset myyntivoitot Orionin ja eQ:n maltillisesta vähennyksestä olivat tietenkin verottajalta piilossa. Kotimaisen arvo-osuustilini hoitaja Nordea on toki säntillisesti ilmoittanut myynt...