Veroilmoituspaperit ja uusi puhelin, tulivatko ne sittenkin yllätyksenä?

Eilen Posti toimitti minulle veroilmoituslomakkeen ja uuden tilaamani puhelimen. Ensiksi mainitun suoraan postiluukusta ja jälkimmäisen lähimmästä postitoimipaikasta noudettavaksi.

Molemmat olivat tavallaan etuajassa, jopa niin paljon, että lähettäjälläkin oli osansa asiassa, vaikka toki Postikin hoiti hommansa mallikkaasti.

Veroilmoituslaput olen tottunut saamaan viimeisten joukossa, ja nyt huhtikuu ei ole edes puolessa välissä, ja silti sain paperit kouraani. Viimeinen palautuspäivä oli silti se mukava 15.5. Siis kyseessä oli vain omaan ennakointiini liittyvä etuaikaisuus, joka voi johtua siitä, että verottaja on järjestellyt lähetyslistojaan tänä vuonna uuteen järjestykseen tai sitten se muuten vain kokeilee Postin kanssa nopeampaa postitusaikataulua. En siis ehtinyt verottajan verkkopalveluun tekemään muutoksia ennen paperisen verolomakkeen saapumista, joten ehkä se korjausten tekeminen verkossa sujuu näiden verottajan toimittamien paperilappujen ansiosta jopa vieläkin varmemmin ja sukkelammin.

Puhelin taas oli Nokian uusi Android-malli Nokia 8-Sirocco, ehkä hieman kalliinpuoleinen vekotin, mutta ajatukseni on käyttää sitä nyt monta vuotta. Edellinen puhelin oli pari vuotta vanha Windows-luuri Microsoft Lumia -mallistosta, jonka hankkiminen oli alun alkaenkin huono kompromissi. Rikoin epäonnisen tapahtumasarjan takia aikaisemman Nokia Lumiani 2016 kesällä, ja en halunnut vaihtaa yllättävällä hetkellä kaikkia puhelimeni ”tilejä” ja salasanoja käyttöjärjestelmävaihdoksen myötä, joten päätin pysyä edelleen Lumiassa, vaikka merkit olivat jo ilmassa, että Windows-puhelinten käyttöjärjestelmä ajetaan mahdollisesti kokonaan alas.

No yllätys yllätys, Windows-puhelimen sovellukset alkoivat yksi kerrallaan lakata toimimasta. Pankkipalvelut toimivat toki kunnolla, samoin Yle Areena, Twitter ja ElisaViihde, mutta muut hyödylliset arkisovellukset (kuten radiot.fi) tai pelit (kuten mainio Quiz Taisto) vain lakkasivat toimimasta, ja uusia sovelluksia ei Windowsille useimmissa tapauksissa tullut (esim. Nordean ja S-pankin näppärä ”Siirto” ei ollut Windows-mobiilipankeissa käytettävissä).

Eli puhelimenkäyttöni oli vähentynyt paria poikkeusta lukuun ottamatta pelkän nettiselaimen ja pankkipalvelujen käytöksi. Ei siis ihme, että aloin harkita uuden puhelimen ostoa jo aikoja sitten. En kuitenkaan halua hankkia puhelimia joka vuosi, joten minulle luonteenomaisempi vaihtoehto oli pitää osittaista älypuhelinpaastoa, ja harkita uutta puhelinta vähän pitempään. Yleensäkin tykkään käyttää yhtä laitetta niin kauan kuin mahdollista, ja panostaa sitten sen uuden hankintaan hieman enemmän. Kun tekee uuden kodinkoneen tai viihde-elektroniikan ostolle vähän isomman kynnyksen itselleen, ja suunnittelee hankintaa vähän perusteellisemmin, niin ei tule ostettua niin paljoa turhaa ja nopeasti rikkoutuvaa sälää.

Päädyin siihen, että tuttu Nokian nimi sattui tässä tapauksessa yhteen paikkaan laadun kanssa, ns. puhdas Android nopeine päivityksineen olisi aito etu muihin Android-kapuloihin verrattuna, ja kevään uutuusmalli olisi riittävän uudenaikainen jne. Aika oli siis kypsä tilata uusi puhelin.

Nokian uusien mallien markkinoilletulopäivä on ilmoitettu ensi viikon torstaille, mutta jo tämän viikon torstaina sain viestin, että puhelin on lähetetty, ja eilen perjantaina se odotti postissa. Eli sekä veroilmoitus että puhelin tulivat perjantaina minulle vähän niin kuin yllätyksenä, vaikka tiesin kyllä niiden tulevan.

Uuden ominaisuudet ja sovellukset asentuivat eilen illalla todella nopeasti tähän Android-luuriin, mutta samaan aikaan pöytätietokoneen tuulettimet alkoivat äänekkästi vaatia puhdistusta, ja erään suomalaisen yläkoulun useamman luokan kokeiden korjaus ja uusien laadinta vaatii vielä huomiota viikonlopun aikana. Veroilmoitus saa ehkä odottaa ensi viikonloppuun, koska ajattelin näiden aktiviteettien lisäksi viettää viikonloppuun sopivaa palauttavaa vapaa-aikaa muutenkin kuin tietokoneen ja puhelimen ääressä.

* * * * *

Osittain kaupalliseen vivahtavista aiheistaan huolimatta tämä blogiteksti ei sisältänyt mitään markkinointia, josta olisi mitään taloudellista hyötyä minulle mitään kautta.

No, seuraava blogiteksti ilmestyköön sitten, kun olen saanut veroilmoituksen korjaukset tehtyä. Älkää tekään unohtako veroilmoituksen tekoa, ettette menetä rahaa turhaan tai tee vahingossa törkeää veropetosta...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023