Vanha pörssiguru muistelee: Ensimmäiset pörssisijoitukseni 2

Kesällä aloitin tämän kaksiosaisen muistelusarjan käsittelemällä ensimmäistä osakesijoitustani. Kun siinä tarinassa onnelliseksi lopuksi sai kelvata pelkkä arvokkaan kokemuksen kertyminen, niin nyt seuraakin jo hiukan vahvempia onnistumisen elämyksiä.

Aspo Oyj

Nimittäin vuonna 2001 syksyllä, 24-vuotiaana opiskelijana päätin sijoittaa osan säästöistäni yhtiöön nimeltä Aspo Oyj. Ostin 600 kpl hintaan 4,7 €/osake. Sen hetken osakekupla odotti vielä puhkeamistaan, mutta tämä sillä hetkellä hyvin epämuodikas monialayhtiö oli tunnusluvuiltaan melko edullinen. P/E-luku näytti hyvin pieneltä, ja firma vaikutti jossain määrin vakavaraiselta ja mikä parasta, voitolliselta osinkofirmalta. Tässä osakkeessa ei ollut missään nimessä kuplaa.

Vanha talousalan muistivihkoni, ja 2000-luvun yliopisto-opiskelijan (24 v.) käsialanäyte...

No, reilun kahden vuoden päästä firman kurssi olikin noussut reilut kaksisataa prosenttia, ja osinkojakin oli tullut ensin vuonna 2002 0,56 €/osake ja sitten vuonna 2003 0,98 €/osake. Toisaalta Helsingin pörssin yleisindeksi laski vuonna 2002 yli 30 %, joten menestykseni tuntui alussa aika kivalta. En silti myynyt omistustani pitkään aikaan.

Aspon osake splitattiin myöhemmin kolmeen osaan, ja yhtiö järjesti vuonna 2011 pienehkön merkintäoikeusannin. Osingot olivat ihan kivat koko ajan, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua, ettei Aspo ollut enää se firma, jonka osakkeita halusin omistaa. Tiesikö firma itsekään halusiko se olla uusille aloille leviävä huikea kasvufirma vai vakaa osinkofirma?

Kun firma jakaa samaan aikaan isoja osinkoja, ja toisaalta kerää osakkailta rahaa osakeannilla, koska niitä osinkoja ei olisikaan oikeasti varaa maksaa, niin osakas saattaa ärsyyntyä. Osakeantiin osallistuin, mutta vuonna 2013 syyskuussa myin koko Aspo-pottini. Voittoa tuli runsaasti, mutta jälkeenpäin katsottuna myyntiaika oli kuitenkin huononpuoleinen. (Hankintameno-olettama oli veroilmoituksessa kerrankin käytössä.)

Samalla tuli myytyä tappiolla olevia osakkeita, joten verojen optimointi onnistui sillä kertaa hyvin.

Larox ja Tulikivi

Larox oli toinen osake, jota ostin. Ostohinta oli 6,15 €. Jo muutaman kuukauden kuluttua pääomistaja teki ostotarjouksen kaikista osakkeita päälle 9 euron, ja ilmoitti että osinkoa ei jaeta. Joku vähemmistöosakas otti herneen nenäänsä ja vaati vähimmäisosinkoa maksettavaksi, ja joku tai jotkut tahot alkoivat ostaa osaketta pörssissä vielä korkeampaan hintaan. Näin parhaaksi myydä osakkeeni helmikuussa 2002 hintaan 9,30 €/kpl.

Lopulta Larox jäi pörssiin vielä tuossa vaiheessa, ja pysyi siellä kunnes Outotec osti sen osakevaihtoa käyttäen vuonna 2010.

Kolmas osake jota ostin oli Tulikivi. Se tapahtui Laroxin myynnistä saaduilla rahoilla. Edes Tulikivi ei rikkonut tätä auvoista plusmerkkisyyden trendiä, joka alkuvuosien osakeostoilleni oli ominaista. Tulikivi maksoi osinkoja ja lisäosinkoja ja splittasi osakkeen viiteen osaan. Ja ikään kuin tämä ei olisi riittänyt, niin sitten vielä neljään osaan. Vuoden 2006 loppuun mennessä osakepotin arvo oli nelinkertaistunut, ja siinä ei lasketa edes osinkoja!

Tätä ei kuitenkaan kestänyt ikuisesti. Firman voitot alkoivat kutistua kuin pyy maailmanlopun edellä, ja osingot samoin. Vuonna 2007 firman arvokin romahti, vaikka firma taisi maksaa pientä osinkoa tappiollisenkin yllättävän pitkään. Kun lopulta myin Tulikiven osakkeet vuonna 2013 samana päivänä kuin Asponkin osakkeet, hinta oli 33 senttiä kappaleelta. Vuoden 2006 viimeiseen pörssipäivään verrattuna hinta oli pudonnut alle kymmenesosaan. Mutta eipä se Tulikivi vieläkään ole mennyt konkurssiin, eli aika sitkeä tapaus.

Päätelmä

Nämä olivat siis ensimmäiset osakkeet, jotka ostin ihan itse. Siis siten, että ostopäätöskin oli tehty itse ja täysivaltaisena kansalaisena. Alku sujui erittäin hyvin, ehkä jonkun ilonpilaajan mielestä liiankin hyvin. En kuitenkan usko menneeni sijoittajana pilalle liiasta myötätuulesta. Olen muistaakseni jostain lukenut, että pelihimoinen ihminen on riippuvainen tappioiden aikana erittyvistä hormoneista, joten ehkä tuo alun hyvä menestys suojasi minua niinä vuosina pelihimolta. Toivottavasti tämä sijoitustoiminta ei jatkossakaan mene pelaamisen puolelle.

Ainakin se on ollut hyvä piirre, että olen ajan myötä osannut hajauttaa omistuksiani, kun ainakin Tulikiven kohdalla jälkiviisaus osoittaa, että luopuminen oikeaan aikaan voi olla liian vaikeaa. Eli jos yksi vanhoista suosikkiosakkeista pettää, niin muut osakkeet pitävät sijoitussalkun jotakuinkin arvossaan.

Pitemmän ajan seurannassa kuitenkin on helppo havaita, että voittoja ja tappioita tulee väistämättä, oli strategia kuinka hyvä tahansa. Eri aikoina toimivat erilaiset strategiat. Teknokuplan pyörteissä oli ilmiselvästi hyvä strategia tai taktiikka ostaa alhaisen P/E-luvun omaavia tylsiä teollisuusyrityksiä, jotka maksoivat vähintään kohtalaista osinkoa. Ne olivat ylivoimaisia viimeistään silloin, kun uuden teknologian firmat alkoivat yksi kerrallaan ja sitten kaikki  yhdessä romahtaa. Toisina aikoina ne tylsätkin firmat ovat ylihinnoiteltuja, joten täysin yleispätevää rahantekoreseptiä ei näistäkään muisteluksista löydy. Joten sen etsimistä voi jatkaa edelleen...