Nyt muutama osakesijoitus pitkään omistukseen

 

Viime viikolla summailin tässä blogissa kevään osakemyyntejä, joita voi kutsua yhteisnimellä salkunsiivous. Nyt, kun se osa suunnitelmasta on valmis, olen tällä viikolla odotettua nopeammin onnistunut ostamaan tilalle sijoituskohteita. Jätän kuitenkin tämän kuluneen viikon jälkeen loput ostot kesäkuulle.

 

Mutta summataan nyt ne ostoksetkin.

 

Nordnetin maailmanindeksirahasto

 

Ostin parin prosentin arvosta sijoitusvarallisuuteeni verrattuna Nordnetin sijoitusrahastoa ”Nordnet Maailma Indeksi”. Kauppapäivä oli 21.5.2024 ja ostohinta oli 176,21 euroa sijoitusosuutta kohden. Nyt viikonloppuna, kun noteeraukset ovat tiedossa torstaihin asti, hinta näyttää oleva 175.72, eli satunnaisheilunta on osunut pari kolme prosentin kymmenystä väärään suuntaan minun kannaltani. Mutta oikeasti, sijoitus oli järkevä pitkän aikavälin toimenpide, eikä siis näillä päivittäisillä kurssiheilunnoilla ole varsinaista merkitystä. Sitten, kun vuosi kerrallaan tutkitaan kehitystä, voi hintoja jo vähän vertailla.

 

Minulla on jo helmikulta ostettuna tätä samaa maailmanindeksirahastoa vastaavalla euromäärällä hankittu pino, joten jonkinlaisesta kahden erän osto-ohjelmasta voi puhua. Näin se oli tarkoituskin vuoden aikana lisätä tätä rahastoa.

 

Pienempi erä oli jo kolmen vuoden takaa hankittuna tätä maailmanindeksiä. Silloin yksikköhintana oli 127,13 euroa.

 

 

Miten muut indeksit ja rahastot?

 

Nordnetin indeksirahastoista minulla on sieltä kolmen vuoden takaa edellä mainitun lisäksi hankittuna samanlaiset pienet erät myös Suomi- ja Ruotsi-rahastoa, ja näiden lisäksi Kehittyvien markkinoiden rahastoa. Suomi ja Ruotsi ovat kumpikin vähän plussalla, mutta Kehittyvien markkinoiden indeksi on hieman miinuksella. Kehittyvät markkinat tarkoittaa muuten yleisindeksirahaston yhteydessä hyvin pitkälti Kiinaa, mikä ainakin vähentää hajautusominaisuutta jonkin verran.

 

Vähän enemmän, eli vajaa neljä prosenttia sijoitusvarallisuudestani on PYN Elite -nimisessä erikoissijoitusrahastossa, jonka 2016 ja 2018 hankitut erät ovat plussalla. PYN on keskittynyt vain Vietnamin markkinoihin, eli sijoittaa yhteen kehittyvään markkinaan, ja käyttää sioituksissaan näkemystä, eikä siis ole indeksisijoitus.

 

Osakesijoitukset

 

Kun rahastohankinta oli selvä, siirsin Nordnetin talletustililtä sopivan määrän euroja Mandatum Trader -tililleni. Torstaina hankin TietoEvryä hintaan 19,49 euroa osakkeelta, ja perjantaina Nestettä hintaan 19,67 euroa osakkeelta. Molempia ostin vajaan parin prosentin osuudella sijoitusvarallisuudestani. TietoEvryä minulla on jo samalainen nippu hankittuna huhtikuun alussa (19,25 €/kpl).

 

Pidän TietoEvryä jonkin verran vastenmielisenä firmana, mutta se on edullisesti hinnoiteltu ja tasaisesti tuottava osinkofirma. Nesteeseen pätee vähän samalainen suhtautuminen. Hinta on nyt aiempaan verrattuna joka tapauksessa paremmin totuutta vastaava, kun liiketoimintaa koskevat negatiiviset tiedot tässä keväällä tulivat julki. Luulen kuitenkin, että tämän hetken arvostus on aivan asiallinen ostokohteelle. Vuosien varrella se tuottanee kaikesta huolimatta melko todennäköisesti tasaista, ehkä jopa nousujohteista tuottoa. Terveystaloa en sentään nyt innostunut ostamaan, vaikka sitäkin voisi luonnehtia vähän samanlaiseksi tapaukseksi.

 

Kesäkuussa aion vielä jatkaa hieman jotain samantyyppistä osto-ohjelmaa. Voi olla osin samoja firmoja kuin tälläkin viikolla tai sitten ei. Eniten varmana ostokohteena on Mandatum. Aion ostaa osakesäästötilille kevään aikana kertyneillä osinkoeuroilla ns. osinkodipin jälkeistä Mandatumia melko lailla heti, kun Cargotecin kevätosinko kesäkuun kymmenentenä kilahtaa tilille. Tämä on kuitenkin pienempi rahasumma kuin keväällä myymäni arvo-osuustilillä ollut Mandatum-nippu.

 

Osakesäästötilini on Nordnetissa, joten sen kohdalla yritän välttää pikkuostosten suhteellisen suuria hankintakuluja ostamalla yhden isomman erän kerralla. Mandatum Traderin tilille hankittaessa tämän alkukesän kampanjahinnoittelu toki sallisi pienemmätkin ostoerät, mutta Nordnetilla jopa se melko edullinen Privat Banking -hinnoittelu vaatii kyllä ostoerien jonkinasteista optimoimista riittävän kokoisiksi.

 

Minun osakesäästötilini on ja pysyy siis Nordnetissa, ja nykytilanteessa en lisää varoja sille tilille, joten osinkotuotoilla mennään sen tilin hankinnoissa.

 

Muut kuulumiset

 

Vielä viimeinen viikko opetustyötä kahden kuukauden kesäloman edellä. Ehkä tämä lukuvuosi tästä pikku hiljaa saadaan pakettiin.

 

Elokuusta alkaen uudet vuosiluokat tulevat taas yläkoululuokille, ovat kuulemma entistä levottomampia. Vastapainona kaikki valtion tukemat resurssiopetustunnit ja vastaavat lisäavut on poistettu omasta koulustani kokonaan, ja kunnallinen tuntikehyksentarjoaja ei tällaisiin apuihin varsinkaan vuosi sitten puhjenneessa säästövimmassaan tietenkään taivu, joten aivan täyttä mielenrauhaa kesäloma ei tarjoa. Mennyt lukuvuosi meni kuitenkin ns. ihan ok, joten otetaan ne isot ongelmat vastaan sitten, kun ne tulevat vastaan.

 

Hätätilassa voin ottaa FIRE-konseptin RE-osion käyttöön (FI-osa on jo aika hyvin kunnossa), mutta todennäköisesti jatkan melko lailla kuten ennenkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Vuoden 2024 puolivälin tilannetarkastus

Osinkoja tiedossa taas neljätä firmalta plus yksi hankinta