Kevät on osavuositulostenkin aikaa

Osinkokauden vielä jatkuessa myös osavuosikatsaukset ovat alkaneet ilmestyä. Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksia on aina mielenkiintoista seurata. Osavuosikatsaus on se hetki, jolloin yhtiöt antavat itsestään uutta ja virallista tietoa, ja tässä tapauksessa tuo hetki on jopa ilmoitettu etukäteen. 

Yleensä kolmen kuukauden aikana ei ole ehtinyt tapahtua vielä kovin valtavia muutoksia, mutta jokainen muutos toki tapahtuu jonkin vuosineljänneksen aikana. Osavuosituloksen julkistuspäivänä voi olettaa, että on ainakin tavallista suurempi todennäköisyys sille, että osakkeen hinnan muutos voi perustua jopa johonkin todelliseen markkinoille tulleeseen tietoon.

Mutta mitäpäs minun salkulleni kuuluu osavuositulosten perusteella? Katsotaanpa:

Orion


Ei yllätyksiä osavuosikatsauksessa suuntaan tai toiseen.

Teleste


Markkinat taisivat ottaa osavuosituloksen pettymyksenä, kun osake lasketteli yli kuusi prosenttia. Tulos laski tällä neljänneksellä edellisen vuoden vastaavaan verrattuna, mikä saattoi vaikuttaa asiaan. Koska liikevaihto kasvoi, ja liiketuloksen ennakoidaan edelleen tämän vuoden aikana kasvavan viime vuodesta, niin tuhkaa ei kannata päälleen kenenkään ripotella tämänkään tuloksen takia. Olettaisin, että osakkeen hinta pyöriskelee seuraavan neljänneksen tulostietoon asti samoilla tienoilla, kuin tähänkin asti.

GSL


Mainitaan nyt tämäkin. Global Ship Lease, tuo kansainvälinen konttien kuljettaja, julkaisi osavuositiedotteensa 28.4. Tulos oli ihan mukavasti plusmerkkinen, ja kas kummaa, omat osakkeeni ovatkin nyt yhtäkkiä aivan mukavasti plussalla. Markkinat näyttivät ennakoivan suuntaa jo ennen tuloksen julkistusta nostamalla kurssia jo ennakkoon. Vaikka en ole yhtiöstä kovin varma, ja pidän tätä tammikuista ostostani vähän harkitsemattomana, en ajatellut myydä näitä lappuja heti, kun kurssi palautui sieltä syvyyksistä yli hankintahinnan. Katsotaan, miten se kehittyy, ja alkaako se taas maksaa osinkoa.

Muut


Muut salkussani edustettuna olevat yhtiöt julkaisevat osavuosikatsauksensa toukokuussa. Nokiaan liittyy aika suurta mielenkiintoa, kun Alcatel-Lucentin sulautuminen on käynnissä, eikä Nokia avannut paljoakaan tämän vuoden näkymiään viimeisimmässä tulostiedotteessaan. Eli 10.5. pitää työpäivän jälkeen muistaa katsoa, mitä Nokia on julkaissut, ja mihin suuntaan se on osakkeen arvoa vienyt. Myös eQ (3.5.), Technopolis (10.5.), Yleiselektroniikka (10.5.) ja Sampo (11.5.) ovat omistajan näkökulmasta ihan mielenkiintoisia seurattavia osavuositulospäivinä, mutta jatkanevat pääosin sitä mukavan tylsää taivallustaan ilman isoja mullistuksia tulosodotuksiin tai kursseihin.


* * * * *

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023