Robert Trivers: Petos ja itsepetos ihmiselämässä

Vaikka minulla ei ole mitään yhteistyösopimusta Terra Cognita -kustantamon kanssa, esittelenpä taas yhden tietokirjan kyseisen firman valikoimasta. Aihe liittyy sijoittamiseen ja talouteen selvästi etäisemmän mutkan kautta, kuin aiemmin esittelemäni kirjat. Toisaalta jokaisen sijoittajan takaraivossa pitäisi jyskyttää petoksen ja itsepetoksen aiheuttamat vaarat. (Ja siksihän tällä blogilla on niin kömpelö nimi, että erilaisia kirjoja voidaan käsitellä!) Alkuteos on kirjoitettu vuonna 2011, ja tekijä on varsin kuuluisa evoluutio- ja sosiaalibiologi.

Nimensä mukaisesti kirja käsittelee petosta ja erityisesti itsepetosta. Näkökulma on monipuolinen, vaihdellen eri luvuissa ihmisen fyysisen terveyden puolelta suuronnettomuuksien ja sotien syihin.

Kirjassa perustellaan, miksi itsepetosta on pidettävä enemmän ihmisen tai muun eliön hyökkäys- kuin puolustustapana. Perinteisesti on ajateltu, että itsepetos on puolustusta erilaisia ulkopuolisia paineita ym. vastaan, eli tapa jolla ihminen selviytyy henkisesti. Silti itsepetoksen perimmäinen (tiedostamaton) tavoite on useimmiten tehdä erilaisista muihin yksilöihin suunnatuista petoksista tehokkaampia, ja varmemmin tapahtuvia, kun aina niin epävarmasti toimiva tietoisuus ei ole sotkemassa näitä tavoitteita.

Itsepetoksen yleispätevyys ilmiönä perustellaan aloittamalla käsittely kaukaa, eläinten ja ylipäätään eri eliöiden erilaisilla petos- ja itsepetosstrategioilla, jotka tietenkin ovat tiedostamattomia. Yhtenä käsiteltävänä asiana on se, miten (itse)petos on kytkeytynyt samoihin aivojen alueisiin, kuin immuunipuolustus, ja usein itsepetos aiheuttaa merkittäviä kustannuksia immuunijärjestelmälle. Samoin kuin korkeat testosteronipitoisuudet, masennus, kaikenlainen salailu verrattuna avoimuuteen.

Lopullisia totuuksia näistä aiheista ei ole kerrottavaksi, mutta mihin suuntiin tutkimustulokset näyttävät osoittavan, siihen Triversillä on painava ja mielenkiintoinen näkemys. Ja tärkeänä aiheena ovat tietenkin itsepetoksen hyödyt. Ilmiö nimittäin on sen luonteinen, ettei sitä olisi syntynyt ilman luonnonvalinnan ohjausta, joten jotain selvää etua siitä on pitänyt ihmisyksilöille olla ihmislajin historiassa.

Tekijä ei pelkää mielipiteitä jakavia aiheita. Esimerkiksi monien valtioiden, kuten Yhdysvaltojen, Turkin ja Israelin harjoittama epätosien historiallisten narratiivien iskostaminen kouluopetukseen ja kansan tietoisuuteen otetaan esimerkiksi (itse)petoksesta. Samaa näkökulmaa jatketaan sotien perusteluja tutkittaessa.

Sijoittajille läheisiin aiheisiin luodaan myös lyhyt katsahdus. Naisiin verrattuna miehillä on selvästi todennäköisemmin liiallisen suuri itseluottamus, joka on itsepetoksen yksi muoto. Koska sijoittajat ovat omasta mielestään keskimäärin selvästi keskimääräistä parempia sijoittajia, ja miehillä tämä itsensä yliarvioiminen on naisia suurempaa, tästä syntyy haittaa miehille. Mitä suurempi itseluottamus sijoittajalla on, sitä enemmän kauppoja hän tekee. Enemmän kauppoja tekevät menestyvät huonommin sijoituksissaan, mikä johtui Triversin siteeraamassa tutkimuksessa yksinomaan kaupankäynnin kustannuksista. Suurempi kauppojen määrä ei korreloinut sijoitustaitojen vaan ainoastaan itsensä yliarvioinnin kanssa.

Tämän kirjan kieli ei ole niin selvää ja yksiselitteistä, kuin vaikkapa aiemmin esittelemässäni kirjassa ”Väärin käyttäytyminen” (Thaler 2015). Kun Trivers esimerkiksi alkaa rakennella monimutkaisia lauserakennelmia siitä, mitä hän seuraavissa luvuissa aikoo kertoa, ei lukija välttämättä pääse selville siitä, mitä on tulossa ja miksi. Tulee mieleen, että suomentajan sanavalinnat tiukan paikan tullen jopa välttävät ottamasta kantaa siihen, mitä oikeastaan ollaan sanomassa.

On kuitenkin paljon helpompaa teeskennellä, että olen itsevarmempi kuin todellisuudessa olen, ja tämä ratkaisu valikoi vahvasti itsepetosta, varsinkin kun itseluottamus voi olla yhtä tärkeää kuin näennäistä koko aggressiivisten tulosten ennustamisessa.” (s. 28)
Ajatus, että jokainen ja kaikki brittiläiset osastot ovat väistämättä parempia kuin niiden turkkilaiset vastineet oli levinnyt laajalle koko brittiläiseen yhteiskuntaan, ...” (s. 271)

Tällaisia tekstikohtia on hankala seurata. Yksi ajatus kerrallaan yhteen virkkeeseen, niin teksti olisi paljon helppolukuisempaa. Kirjailijan alkukieliset sanamuodot ohjaavat paikoin liikaa suomentajan melko konemaisesti valitsemia lauserakenteita, mutta ilmeisesti kirjailijakaan ei paljoa mieti ajatuksiensa selvintä mahdollista jäsennystä, vaan luottaa lukijaan.

Yksi huomioni kiinnittänyt asia on myös tekijän avomielisyys omista huonoista tavoistaan ja paikoin alhaisista päämääristään. Kaikki hänen huonot puolensa alkaen tahattomasta kynien ja muiden pikkuesineiden varastelusta on esitetty verraten karulla tavalla, ei lainkaan oman näkökulman mukaan silotellen. Ehkä petoksen ja itsepetoksen minimointi vaatii juuri tässä kirjassa esimerkkiä avoimesta suhtautumisesta asioihin niin kuin ne ovat, eikä siten kuin ne yleensä halutaan esittää.

Kirja on aiheeltaan mielenkiintoinen, ja yllä olevista varauksista huolimatta ihan kohtalaisen mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu. Kannattaa luultavasti lukea, jos mielenkiinto heräsi. 

* * * * *

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Sijoitussalkkuni paras vuosi koko historiassa

Kevät tuo taas osingot, pieni siirto sijoittamisen strategiapelissä