Vanha pörssiguru muistelee: Ensimmäiset pörssisijoitukseni 1.

Ne paperiset osakekirjat, jotka tästä menneestä seikkailusta ovat todisteena.
Mikä oli ensimmäinen pörssisijoitukseni? Riippuu vähän laskentatavasta, mutta jos kaikki lasketaan, niin ensimmäinen sijoitukseni tapahtui 1980-luvun lopulla. Sijoitus oli pieni nippu Suomen Pörssikiinteistöt oy:n osakkeita, jotka isäni päätti minulle (ja samanaikaisesti pikkuveljelleni) hommata. Luultavasti kyseessä oli yleisöanti, joka tapahtui vuonna 1988.

Ideana oli sijoittaa minun ja veljeni tileille kertyneet säästöt tuottavampaan muotoon, pois ja tililtä inflaation hampaista. Kiinteistöt vaikuttivat tuolloin hyvin varmoilta ja vähäriskisiltä kohteilta. Silloista rahaa taisi sijoitukseen mennä 2900 markkaa, ja isäni muotoili tavoitteen niin, että jos osakkeiden hinnalla saamme 18-vuotiaina ajokorttimme maksetuksi, niin tavoite on saavutettu, ja kaikki sen yli menevä olisi plussaa.

Tuolloin melkeinpä kaikki asialliset osakkeet olivat osoittaneet noususuuntaa, ja kiinteistöjen omistaminen, no niin, sen saattoi ajatella olevan sopivan turvallinen toimiala lapsillekin.

Mitä muistan tästä osakeomistuksestani? Historiallisesti ajatellen pääsin tämän ansiosta mukaan siihen vanhan systeemin mukaiseen paperisten osakekirjojen leikkelyyn ja säilytykseen. Myös muistan, miten piti mennä aina välillä veljeni kanssa pyörällä pankkikonttoriin hoitamaan asioita, kuten osinkoja tai osakevaihtoja, muistaa näissä tilanteissa oma henkilötunnus, ja joskus konttorissa kassatädiltä kuulla, että tätä asiaa alaikäinen ei saakaan itse hoitaa. (Ja se tuli aina isälleni täytenä yllätyksenä, ettei alakoululainen saakaan hoitaa kaikkia omistusasioitaan itse.)

Ketkä tästä sitten tiesivät? Jos vanhempani jotain pitivät sopimattomana, niin rahoilla leuhkimista (mihin lapsilla taitaa olla sopivissa tilanteissa helpostikin taipumusta, ja ainakin oli 1980-luvulla). Ja yleisesti ottaen perheemme rahoissa ei selvästikään ollut mitään kerskumista, kun auto oli käytettynä hankittu ja halpaa merkkiä, ja televisiommekin vaihtui väritelevisioksi vasta sitten, kun jo kaikilla muilla se oli ollut jo hyvän aikaa värillinen. Joten itsestään selvää oli, ettei tästä osakkeiden omistuksesta saanut puhua koulussa. Ja ainakin minun kohdallani tämä hiiskumaton linja piti, vaikka muistan kyllä että joku luokkakaverini hölisi omasta KOP-osakeantiin osallistumisestaan koko luokalle. Hänellä oli selvästi amerikkalaisempi asenne omistukseen.

Entä miten osakeomistus onnistui rahallisessa mielessä? Maamme taloushistoriaa tuntevat arvaavat jo. Vuosikymmenen vaihteessa pörssikurssit laskivat. Luultavasti Suomen Pörssikiinteistöt jakoi osinkoa ehkä kertaalleen, mahdollisesti 50 penniä osakkeelta, eli 50 markkaa minulle, joka omistin 100 osaketta. Tätä en ole pystynyt tarkistamaan. Siltasaari-Invest liitettiin Suomen Pörssikiinteistöihin, ja pian samaan hötäkkään liitettiin Jämerä-kiinteistöt, jolloin yhtiön nimeksi tuli Ferenda Oy. Tässä vaiheessa firman omavaraisuusaste oli paperilla vielä aika hyvä, ja voitollisuudestakaan ei ollut epäilystä, mutta ilmeisesti rahoituksen hankkiminen ja markkinoiden luottamuksen saavuttaminen alkoi olla haasteellista.

Sitten vuonna 1990 Polar-rakennus-oy teki ostotarjouksen Ferendasta, ja sain 2900 markkaa maksaneesta osakenipusta 500 markkaa ja 20 Polarin osaketta. Vuonna 1991 sain myös Polarin osinkona 1,5 markkaa lapulta, eli yhteensä 30 markkaa. Ja silloin Polar vielä ennakoi kohtalaista tulosta. Sitten markkinatilanne tuli niin haasteelliseksi, ettei Polar enää tuottanut merkittäviä määriä voittoa, tappiota sitäkin enemmän. 

Siinä vaiheessa, kun osakkeita alettiin 1992 (vai alkoiko tuosta vuodesta vasta siirtymäaika?) siirtää arvo-osuusjärjestelmään, Polar oli kutistunut sellaiseksi penniosakkeeksi, ettei ollut järkeä luoda arvo-osuustiliä kahdenkymmenen osakkeen pottiani varten, eikä koskaan jälkikäteenkään siihen ilmennyt aihetta. Lopulta firma lakkasi olemasta, ja tappiokseni jäi yli 2000 markkaa (euroina siis ehkä 400, inflaation saa laskea kukin oman maun mukaan), vaikka jokin osinkokerta olisikin jäänyt muististani näiden vuosien jälkeen.

Minun mielestäni tämä oli hyvä käytännön opetus osakemaailmasta. Automaattisia voittoja ei ole, ja taloustaantuma voi vaikuttaa voitolliseenkin bisnekseen kuolettavasti. Onneksi ensimmäinen oma ihan itse tehty ja päätetty sijoitukseni onnistui paremmin vuonna 2001.



Muistiani tukeneita netin syövereistä löytyneitä lähteitä:
Tietoja lakkautetuista pörssiyhtiöistä: http://www.porssitieto.fi/lakanneeta.html
Jonkun keräämä valikoima aikakauden osakeantikirjeitä ym.: http://peg.awardspace.com/


* * * * *

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023