Valheiden käsikirja - Miten ajatella kriittisesti totuudenjälkeisenä aikana
Daniel Levitin julkaisi vuonna 2016 kirjan ”Weaponized Lies (A
Field Guide to Lies), How to Think Critically in the Post-Truth Era”.
Kimmo Pietiläinen suomensi sen nimellä Valheiden käsikirja, ja
tämän suomennoksen olen lukenut.
Levitinin kirja
käsittelee kirjassaan erilaisia esimerkkejä siitä, miten tietoa
voidaan muokata johtamaan harhaan eri syistä, ja miten tämä on
mahdollista tunnistaa. Kirjassa esitellään monia mielenkiintoisia
ja paikoitellen ehkä myös valveutuneelle lukijalle tuttujakin
asioita keskiarvojen tai viiva- ja pylväskuvaajien epäreilusta
virityksistä. Myös tilastojen keräämisen ongelmakohdat saavat
ansaittua huomiota.
Asiantuntemuksen
tunnistaminen ja lähdekritiikki, vaihtoehtoiset selitykset asioille
ja logiikan periaatteet ovat myös asialistalla.
Kirjassa on reilut
parisataa sivua ennen liitteitä, ja teksti on kohtalaisen helppoa ja
myös mielenkiintoista, jos asia kiinnostaa. Paikoin ongelmaksi
nousee suomenkielisen pienkustantamon krooninen oikoluvun ja toimituksen puute.
Esimerkiksi sivun 40 pylväskuvaaja on erehdyksessä sama kuin sivun
41 kuvaaja, joten niissä olevien erojen vertailu pitää tehdä
yksinomaan varsinaisessa leipätekstissä olevan selityksen
perusteella.
Suositeltavaa
lukemista joka tapauksessa, jos aihe kiinnostaa. Ellei ostaminen
houkuta, niin sitten kirjastosta lainaamalla.
Tällaisista
tietokirjoista olen huomannut, että englanninkielisen teoksen lukemisen
aloittaminen aiheuttaa isomman riskin kesken lopettamisesta, vaikka
kirjoittaja olisi kuinka asiantunteva ja maailman huippua. Kahnemanin
paksu teos ”Thinking, fast and slow” alkukielellään on edelleen
hyllyssäni uutta lukemisintoa odottamassa, vaikka yritin sitä jo aloittaa. Se
on varmasti mielenkiintoisempi kuin moni muu lukemani teos, mutta
vieraskielinen järkäle aiheuttaa ehkä jopa rimakauhua. Eli
jatkossakin varmaan tilaan silloin tällöin Terra Cognitan
julkaisemia suomennoksia englanninkielisestä tietokirjallisuudesta kaikesta huolimatta.
Terveisin
yläkoulunopettaja virkavapaalla...
Kommentit
Lähetä kommentti