Osakesäästötili ja muuta alkuvuoden liikehdintää yläkoulunopen sijoitussalkussa

Tässä nelikohtainen katsaus virkavapaansa puolivälin ylittäneen yläkoulunopettajan sijoitussalkun tapahtumiin:

1. Cramo ostettiin minun tahdostani riippumatta.

Kuten olen kirjoittanut, en henkilökohtaisesti tykännyt tästä ostotarjouksesta, mutta kun ostajataho ensin jatkoi ostotarjoustaan ja sitten hetken päästä vielä hiukan nuukaillen nostikin sitä viidelläkymmenellä sentillä lukemaan 13,75 euroa per osake, tajusin hävinneeni viivytystaistelun, ja merkkasin tarjouksen hyväksytyksi melko hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Rahat tulivat tilille hyvissä ajoin ennen määräaikaa.

Laskennallista voittoakin kertyi, sillä hankintahintani oli (sen jälkeen kun kesällä ensin myin silloiset Cramoni voitolla ja ostin vähän isomman nipun tilalle ajatukseni seljettyä) viime kesän koko vanhan Cramon kurssi 19,33 euroa kerrottuna verottajan ilmoittamalla kertoimella 0,5955 eli 11,51 € /osake, sillä se osuus vanhasta Cramosta jäi uuteen Cramoon osittaisjakautumisen yhteydessä.

Minä nyt elelen jäljelle jääneen Adapteo-nipun kanssa, ja sen hankintahinnaksi jää 19,33 – 11,51 = 7,82 (euroa osakkeelta). Nykyhinta Tukholmassa on jossain kymmenen ja puolen euron tienoilla. Hieman se notkahti, kun firma ilmoitti laskeneesta tuloksesta, mutta osinkoa Adapteokin edelleen maksaa,12 senttiä per lappu.


2. Osakesäästötili tuli vuoden vaihteessa tarjolle, ja olen sellaisen itselleni hommannut ja jo hiukan täyttänytkin sitä. Näkisin, että sitä kannattaa valikoiden käyttää ainakin minunlaiseni pitkäaikaissijoittajan sopivana salkunlokerona, kun siis osakesijoituksia on jo ennestään. Pääasia ettei varsinaisesti tämän takia tee yhtään osakemyyntiä, vaan täyttää osakesäästötiliä sitä mukaa, kun uutta sijoitettavaa kertyy.

Laitoin osakesäästötilille sopivan tasarahan noista Cramon pakollisesta myynnistä tulleista euroista, ja ostin viime viikon lopulla pienen nipun Sanomaa keskihinnalla 10,68 euroa. Ensimmäisen viikon hintakehitys on hyvä alku tulevalle kehitykselle.

Myös syksyllisessä Pörssisäätiön illassa itsensä esitellyt Scanfil tarttui salkkuun tämän viikon perjantai-iltapäivällä, ja hankintahinta oli 5,10 euroa.

Molempia on nyt yli prosentti sijoitussalkustani, joten ne ovat isompia omistuksia kuin pienin osakenippuni, mutta lisäyksiä voi olla odotettavissa myöhempinä aikoina.

3. Nordea, Sampo ja Nokia vahvistivat oletukset osinkojen kutistumisesta tänä vuonna. Näistä Nokia siis pitää koko kalenterivuoden osinkohanansa suljettuna Nordea ja Sampo vain vähän vähentävät. Pienemmistä firmoista Teleste jatkaa muutaman vuoden kestänyttä lievää yskähtelyään, ja puolittaa osinkonsa. Muuten mennään aika lailla samoissa osinkolukemissa kuin viime vuosi.

4. Yleiselektroniikka jatkaa ihan kivalla osinkolinjallaan ainakin hankintahintaani verrattuna, eli nostaa osingon 0,34 euroon. Onko tämä tarpeen, kun firma kasvaa ostamalla pääomistajaltaan toisen firman (Machinery Groupin) ja maksaa käteissumman pankkilainan turvin, mene ja tiedä.

Joka tapauksessa YE kasvaa ilmeisen kannattavasti, ja Osuuspankin myöntämä pankkilaina on toivottavasti edullinen. Lopullinen tuomio tästä peliliikkeestä tulee vasta kun riittävästi aikaa kahden firman sulautumisesta on kulunut. Olisihan tästä kahdeksalla ja puolella eurolla päässyt eroon viime kesänä (hehe), mutta olkoon tämä nyt esimerkkinä siitä, että joskus voi mahdollisuuksien mukaan yrittää vältellä tarttumista yleisiin ostotarjouksiin, vaikka pääomistaja saisikin osake-enemmistön. Ehkäpä tästä vielä tulee ihan kivan kokoinen pörssifirma, kun vuodet kuluvat.

Kommentit

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumiset virkavapaalta

Taas uusi kirjavinkki — Gigerenzer: Riskitietoisuus, miten hyviä päätöksiä tehdään

Kauppalehden salkkutoiminto on jo melkein hyvä...