Alkoiko nyt se pörssin alennusmyynti?

 Tällä viikolla Nordean osinkoilmoitus oli tarkalleen sellainen kuin oli odotettu. Boreon ja Sievi Capitalin yhdistymissopimus allekirjoitettiin juuri siinä aikataulussa kuin oli luvattukin, ja oli sellainen kuin oli suunniteltukin. Jostain syystä olin odottanut vähän nopeampaa aikataulua lopulliselle yhdistymiselle, mutta mutta tilanne on, että molempien firmojen ylimääräiset yhtiökokoukset pidetään tämän vuoden aikana (joulukuussa) ja varsinainen yhdistyminen saadaan toimeenpannuksi vasta ensi vuoden alkupuoliskon aikana. Tämä siis jos yhtiökokoukset sanovat yhdistymiselle joo.


Aktian tämänvuotinen osinko ilmoitettaneen myös pikapuoliin. Ensimmäisenä lokakuun pörssipäivänä sitä ei vielä ilmoitettu.


* * * * *


Sen tajusin tällä viikolla, että jos vielä ensi viikolla ja vielä sitäkin seuraavalla viikolla pörssissä on tuollainen oikein kunnon laskupäivä, en ehkä pysty estämään itseäni tekemästä osakeostoja heti nyt tässä kuussa. Kahdella menneellä viikolla peräjälkeen on ollut yksi sellainen kunnon laskupäiväksi arvioimani pörssipäivä, ja niiden seuranneiden päivien rekyylit eivät ole muuttaneet sitä mihinkään, että jonkinlainen alennussuunta on nyt hetken aikaa ollut käynnissä.


Tällä viikolla jo siirsin sopivan määrän rahaa Nordnetin arvo-osuustilin puolelta osakesäästötilille, joten olen vähän niinkuin pitänyt itseni kurissa tekemällä edes jotain, kun olen asetellut kaiken valmiustilaan. Nyt vain pitää odottaa riittävää alennusmyyntiä, ja jos sellainen tulee, tehdä suunnitellut ostokset. Kiikarissani on kotimaisia pörssiosakkeita, yllätys yllätys, ja sehän se minun salainen paheeni tai pinttynyt tapani rikastumiseen onkin perinteisesti ollut.


Joskus sanotaan, että ostot alkavat, kun ahneus voittaa pelon, mutta tällä hetkellä ei ainakaan minun tapauksessani ole pelkoa, vaan kyse on ahneudesta odottaa isompaa ja parempaa kotimaisten osakkeiden alennusmyyntiä, joka taistelee kärsimättömämmän ahneuslajin kanssa. Ongelma on siinä, etten voi tietää, onko seuraava osavuosituloskausi taas melko mukava, ja tarjoaa paluuta vanhalle hintauralle, vai sittenkin valtaosin pettymyksiä tarjoileva lähtölaukaus alaspäin suuntautuvalle tasokorjaukselle.


Katsellaan nyt vaikka pari viikkoa, ja kerron sitten, mitä tein.


Ehtiikö tässä syksyn hektisessä työrumbassa edes pörssiostoksille? Katsotaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023