Osinkosijoittajana edelleen, vaikka ei kaikkien mielestä kannattaisi

Hiljakkoin Helsingin Sanomien Visio-liitteessä oli ison profiilin artikkeli, jossa professoristason asiantuntija selitti, miksi piensijoittajat ovat väärässä, jos suosivat osinkoyhtiöitä.

 

Perustelu tälle päätelmälle oli se ihan tavallinen. Siis asiaa, jonka pitäisi olla kaikille sijoittamista harrastaville tuttua perusjuttua. Eli siis tähän tapaan:

Osinko ei tule tyhjästä, se on vain rahan siirtämistä taskusta toiseen. Firma maksaa osingot kassastaan, joten omistajan omistamassa firmassa on sen osingon määrän verran vähemmän omaisuutta jatkossa. (Toki se on vähän niinkuin firman perustamisen tarkoitus, että tällaisia varoja sen toiminnasta syntyisi, eikä se olisi vain niin sanotusti rahanreikä.)

Jos firma päättää, että se saa toiminnastaan sellaista ylimääräistä rahaa, jota se ei taseeseensa, toimintaansa ja toiminnan kasvattamiseen tarvitse, monien osakkaiden kannalta on verotehokkaampaa, että firma käyttää osingonmaksuvaransa ostamalla markkinoilta takaisin omia osakkeitaan. Tällöin yhden osakkeen osuus kokonaisosakemäärästä kasvaa, ja osakkaan omaisuus samalla.

Toisaalta, jos osakas haluaa tällöin osinkoja, hänen kannattaa vastaavan vaikutuksen tililleen saadakseen yksinkertaisesti myydä kutakin osakelajia vastaavassa suhteessa, jolloin hän saa rahaa saman verran kuin osingoista olisi saanut, ja tällöin selviää pienemmällä veroprosentilla ainakin siinä vaiheessa. Myytäessähän veroa maksetaan vai myyntivoiton osuudesta.

Miksi en ryhdy osingonvälttelijäksi?

Nämä olivat siis kyseisessä artikkelissa esittyjä ajatuksenjuokuja. Kun reaktioni näihin selityksiin kuitenkin oli koko ajan, että ”tietenkin, nämä ovat perusasioita”, on ehkä hyvä kertoa, miksi olen edelleen osinkovirtaani pikemminkin maksimoiva piensijoittaja, enkä ole nyt enkä ennenkään toiminut sen mukaan, mitä sen HS:n haastatteleman professorin mukaan näistä ajatuksenjuoksuista kuuluisi olla seurauksena.

Ensiksi jutussa mainittu pieni yksinkertainen huomio siitä, että jossain tapauksessa isoa tasaista osinkoa maksava firma ei pysty jatkamaan sitä tasaista osinkovirtaansa. Esimerkiksi Telialla on ollut tällaista ongelmaa. Tuossa pointissa oletetaan, että sijoittaja ei tutki yhtään mitään muita tunnuslukuja kuin osakkeen hintaa ja osingon suuruutta. Tietenkin, jos osingon määrä alkaa olla sama kuin firman tulos ja ylikin, silloin pitää seurata pohdintaa, miksi tuollaista firmaa kannattaisi omistaa tai ostaa. Pääasia tietenkin on firman tuloksentekokyky ja näkymä tulevasta, ei osingon taso.

Toinen perustelu, joka ei toimi minun näkökulmastani, on se väite, että piensijoittajalle olisi järkevin tapa, että firmojen voitonjako tapahtuisi vain omien ostoilla, ja piensijoittaja sitten vain myisi osinkoa vastaavan summan osakkeistaan, ja käyttäisi rahan niin kuin lystää.

Ihan tosissaanko nämä Hesarin haastattelemat asiantuntijat ehdottavat, että jokainen suoraan osakkeisiin sijoittava piensijoittaja ottaa joka vuosi siitä hajautetusta salkustaan jokaisen osakelajin käsittelyyn ja myy siitä pienen siivun? Muutaman osakkeen kerrallaan, julmettu määrä kauppoja, ja esimerkiksi 5000 euron arvoisesta osakeomistuksesta pitäisi tehdä neljän prosentin osinkotuottoa simuloidakseen 200 euron kauppa. Siinä nousee prosentuaaliset myyntikulutkin valtaviksi.

Itselläni on sekin puoli hidastamassa tällaiseen osinkotuoton simulointiin menemistä, että olen siirtänyt pariin kertaan salkkuni arvo-osuustilinpitäjältä toiselle, asuntolainakuvioista johtuen. Seurauksena on, että useimpien osakkeideni historiatietoja ei ole nykyisellä välittäjällä verottajaa varten, joten joka kaupasta minun on tehtävä itse laskelma, millä hinnalla ja milloin hankittua osake-erää olen myymässä.

Tällaista ylimääräistä veivausta säännöllisten pikkumyyntien selvittelyssä en siis lainkaan tarvitse, vaan ainoa järkevä tapa on ostaa ja myydä kohtuullisen isoja eriä, jotta myyntien veroselvitykset voi tehdä kohtuullisena pysyvällä vaivalla. En siis ala edes osalle osakeomistuksistani soveltamaan tällaista osingon kokoluokkaisten pikkuerien säännöllistä myyntejä missään tapauksessa. Osingot toimivat sen sijaan hyvin, niiden verotus toimii automaattisesti.

Olen siis täysin tyytyväinen siihen, että suurin osa niistä suomalaisista firmoista, joiden toiminnasta jää jaettavaa, maksavat osakkailleen osinkoa. En vastusta sitäkään, että monet firmat siinä rinnalla ostavat myös omia osakkeitaan, mutta osinkoa maksavat firmat vain tuppaavat olemaan melko hyviä ja vakaita, ainakin jos firman valitsee toiminnan, eikä osingon suuruuden perusteella.

Entä osakesäästötili?

Äsken mainitut veroseuraamukset muuten koskevat tavallista arvo-osuustiliä. Osakesäästötili puolestaan on hyvä keksintö ja toimii verotehokkaasti sekä osinkojen että omien ostojen tapauksessa, eikä myynneistä tarvitse tehdä laskelmia kunkin myyntierän hankintahinnasta, joten se on sinänsä helppo paikka tehdä nopeita ja vaikeasti laskettavia ostoja ja myyntejä.

Silti en ole ajatellut myydä siellä olevia osakkeitani muuten kuin sopivan isoja eriä kerrallaan, etteivät myyntikulut kasva suhteellisesti liian suuriksi. Lisäksi en nosta omalta osakesäästötililtäni mitään, vaan kasvatan tilin arvoa niin suureksi kuin se 50 000 euron sijoitusrajan olosuhteissa onnistuu.

Siis mikä on näkemykseni osingoista ja piensijoittajista?

Osinkoyhtiöt sopivat monessa tapauksessa piensijoittajien sijoituskohteiksi. Osinkojen maksaminen on piensijoittajan näkökulmasta hyödyllinen tapa jakaa voittoa, sillä se takaa helpon ja byrokraattisista kommervenkeistä vapaan tavan saada tasaista kassavirtaa, oli kyseessä sitten osakevarojen turvin varhaista eläköitymistä suunnitteleva laiskuri, kuten minä, tai muuten vain osakesijoittamista harrastava eurojen keräilijä.

 

Toki, jos osakkeita ei aio elinaikaanaan juurikaan myydä, eikä osinkoja vastaavaa tuottoa tarvitse, osinkojen välttely on verotuksen kannalta huomattavasti tehokkaampaa.

Osakkeiden myymistä osinkojen simuloimistarkoituksessa ei ehkä kannattaisi silti hehkuttaa pieniä tai keskisuuria summia vapaa-ajalla pyöritteleville harrastelijoille, niin verotuksellisesti vaivalloista ja kaupankäyntikuluja kasvattavaa se on.

Toki, kun tuollainen veivaus tekee osakesijoittamisesta niin kovin monimutkaista, se ehkä jo sinänsä tehostaa vähäkuluisten indeksirahastojen mainostamista. Ja ne tunnetusti ovatkin ostajalleen varsin yksinkertainen ratkaisu, ellei nyt sitten joku mainitusta artikelista innostuneena päätä ostaa useaa rahastoa, ja ala myydä niitä säännöllisesti parin prosentin siivuina...