Mitenkäs paljon siihen Suomen rikkaimpaan prosenttiin pääsemiseksi oikein tarviittiinkaan?

Nostetaanpa nyt huomion valokeilaan eräs pari kuukautta unohduksissa ollut tilasto, josta suunnittelin kirjoittavani pienen tekstin tässä kesäloman aikana. Pakko siis ryhtyä toimeen, kun vielä on kesää jäljellä.

Kesäkuun alussa Yle nimittäin nosti esiin, että varallisuuserot ovat Suomessa kasvamaan päin. Nyt rikkain kymmenes omistaa liki puolet suomalaisten kaikesta omaisuudesta. Kyse oli kotitalouksien netto-omaisuudesta. Onko tämä nyt sitten paljon, siitä saa olla montakin mielipidettä. Omaisuudella on tapana keskittyä, ja sitä se tekee, vaikka valtio progressiivisella verotuksella ja tulonsiirroilla hienoisesti tasoituksen suuntaan tekeekin työtä.

Ei siis kovinn tasaisesti ole tämänkään maan omaisuus jakautunut, mutta kuulen jo korvissani oikeistolaisemmin aivonsa virittäneiden kansalaisten kyselyt, että pitäisikö Suomessakin omaisuuden jakautua joka tapauksessa nykyistä epätasaisemmin, jotta rikkailla olisi kannustin tehdä työtä maamme rikkauden eteen tai jotenkin. Onko siis sittenkin niin, että Suomen rikkaimmisto ei pysty Suomessa kohtuudellakaan rikastumaan, ja rikkainkin kymmenys joutuu tyytymään aika halveksuttavan pieniin nettovarallisuuksiin?

Mitä siis tarkoittaa suomalaiselle, että hän kuuluu maamme rikkaimpaan prosenttiin? Senkin tuo Ylen siteeraama Tilastokeskuksen aineisto kertoo. Kotitalouksia on sen verran, että rikkain prosentti niistä muodostaa n. 27 000 talouden joukon, ja jos ne taloudet ovat suunnilleen yhtä suuria kuin muutkin Suomen kotitaloudet, niin niistä muodostuu noin 55 000 ihmisen väestönosa.

No, jos kotitaloudellasi on miljoona euroa nettovarallisuutta, niin ehei, etpä päässyt lähellekään rikkainta prosenttia. Hähää. Siihen tarvitaan reilu puolitoista miljoonaa. Rahoitusvarallisuuteen keskittyneitä (eli niitä jotka esimerkiksi eivät asu suurimmassa omaisuuserässään) ilahduttanee, että jo vajaalla miljoonalla eurolla saat kuitenkin kotitaloutesi eniten rahoitusvarallisuutta omistavaan prosenttiin, onhan sekin jotain.

Hiukan läheisempi vertailukohta on useimmille sijoittaja-bloggareille rikkain kymmenesosa (heillähän oli lähes puolet kaikesta), ja sinne pääsee jo vajaalla puolella miljoonalla nettovarallisuutta. Oletan, että todella vaurailla kansoilla, kuten ruotsalaisilla, sveitsiläisillä ja yhdysvaltalaisilla nämä omaisuusrajat ovat korkeammalla, mutta aika vauras pitää Suomessakin olla päästäkseen rikkaimpaan prosenttiin.

Sinänsä olisi hauska tutkimuksen aihe, että missähän porukoissa ihmiset mieltävät itsensä kuuluvan rikkaimpaan prosenttiin pienimmillä edellytyksillä, tai vastaavasti, onko piirejä missä sitä rikkaimpaan prosenttiin kuulumista ei uskota, vaikka omaisuutta olisi huomattavan paljon. Sanotaan, että melkein kaikki säännöllisesti autoa ajavat ihmiset esimerkiksi arvioivat itsensä keskimääräistä ajajaa paremmaksi, niin tässä rikkausasiassakin voisi kuvitella olevan jonkin verran vinoumaa johonkin suuntaan. Uskooko siis vaikkapa kymmenen prosenttia ihmisistä kuuluvansa maan rikkaimpaan prosenttiin, vaiko sittenkin vain joka viidessadas?

80-20? Siihenkö pyritään?

Yksi nyrkkisääntö, joka tilastoa tutkiessa tuli etsimättä mieleen on ns. 80-20 -sääntö, jonka Vilfredo Pareto teki kauan sitten maan omistamisen jakautumisesta Italiassa. Sen mukaan 80 prosenttia maasta oli 20 prosentin hallussa, ja vastaavasti tietenkin loput 20 prosenttia maasta jäi kaikkien muiden, eli vähemmän omistavan 80 prosentin suuruisen ihmisjoukon yhteenlasketuksi omistusosuudeksi. Toki tätä sääntöä voi soveltaa muuhunkin omaisuuden jakautumiseen. Ja jos sitä sovelletaan johdonmukaisesti eniten omistavaan 20 prosenttiin, niin 20 % heistä, eli 4 % koko väestöstä omistaisi 80 % rikkaimman 20 prosentin omaisuudesta, eli 64 % koko väestön omaisuudesta. Ja jos sääntö pätee yhä tähän rikkaimpaan neljään prosenttiin, niin voidaan päätellä, että selvästi alle prosentti koko väestöstä omistaa yli 50 kaikesta omaisuudesta.

Eli tuo perinteinen 80-20 sääntö siis tarkoittaa koko populaatioon sovellettuna ja karkeasti pyöristettynä myös 50-1 sääntöä, mikä oikestaan kuulostaa vielä paljon epätasaisemmalta ja epäoikeudenmukaisemmalta jaolta kuin 80 ja 20.

Tätä 80-20 sääntöä on sovellettu melko sekalaisiin tarkoituksiin, kuten esim. väitteeseen, että 20 % ihmisistä tekee 80 kaikesta työstä. Ja tätä työväitettä en sivumennen sanoen usko, sillä se edellyttäisi työn keskittymistä luonnottomalla tavalla siten, että muutamat ihmiset tekisivät yli vuorokauden ympäri töitä ja niin edelleen. Palkat ovatkin sitten helpommin järjesteltävissä.

Toisaalta jos tutkitaan vaikkapa kirjojen myynnin tai musiikkikappaleiden radiosoiton keskittymistä, niin päästään pikemminkin lukujen 99-20 kaltaisiin suhteisiin, eli esim. 99 prosenttia myynnistä koostuu 20 prosentin tekijöistä teoksista. Tämä luku on siis vedetty hatusta, mutta tarkoitan, että näillä huomiotalouden markkinoilla jakautuminen on selvästi keskittyneempää, ja isoin joukko ei todellakaan saa mitään.

Omaisuuden jakautuminen Suomessa ei siis mennyt 80-20 säännön mukaan, vaan on tasaisemmin jakautunut. 20 rikkainta prosenttia omistaa noin 66 % eli aika nätisti kaksi kolmasosaa kaikesta omaisuudesta. Yhdysvalloissa 20 rikkainta prosenttia omistaa 90 % kaikesta omaisuudesta, joten tällä kertaa stereotyyppinen mielikuva pitää paikkansa, siellä päin omaisuus on epätasaisemmin jakautunut. Tosin rikkain prosentti ei sielläkään omista läheskään 50 prosenttia kaikesta, ja voidaan siis päätellä, että siellä varallisuus on vauraiden kesken jakautunut paljon tasaisemmin kuin 80-20 -säännön mukaan. (Lähde Washington Post.)

Mitä tästä on pääteltävä? En ainakaan ryhdy omaisuuserojen kasvattamiseen tähtäävän politiikan äänitorveksi, vaikka oman omaisuuteni kasvattaminen jonkinlaiseen omasta mielestäni riittävään vakavaraisuuteen asti aiheuttaa omaisuuden keskittymistä jo ennestään mediaania vauraammalle henkilölle ja kotitaloudelle, jos muut jatkavat kuten ennenkin. Joka tapauksessa kannustan erityisesti kaikkia niitä, joiden nettovarallisuus on nollassa tai miinuksella (jotka kuuluvat siis tämän tutkimuksen mukaan kotitalouksien köyhimpään kymmenekseen) kartuttamaan omaisuuttaan sopivan maltillisesti mahdollisuuksiensa mukaan, ja jos ihmiset tätä viestiä jostain syystä uskovat, niin tämä ainakin tasoittaa varallisuuseroja. Joten siihen siis tähdätään.Vai mitä?

Mukavahkoa kesän jatkoa!