Vielä yksi kirjavinkki tälle vuodelle: Asiantuntemuksen kuolema

Tom Nicholsin kirjoittama Terra Cognitan julkaisema kirja ”Asiantuntemuksen kuolema: vakiintuneen tiedon vastainen kampanja ja miksi se on tärkeä” on taas hyvin tärkeästä aiheesta kirjoitettu kirja. Ajattelin ensin optimistisesti, että olisin voinut yhdistää tämän kirja esittelyn aiempaan postaukseeni kirjasta ”Valheiden käsikirja”, mutta en vain ole niin nopea ja innokas lukija, kuin haluaisin ajatella olevani ja joskus kauan sitten olinkin.

Aiheena on erityisesti Yhdysvalloissa tapahtunut asiantuntemuksen arvostuksen romahdus, joka johtuu muun muassa väärästä mielipiteiden tasa-arvon ajatuksesta, jossa tietämättömyys nostetaan yhtä arvokkaaksi kuin tietäminen. Teoksen USA-keskeisyydestä huolimatta teema sopii nykyisenä kansainvälisenä aikana yhtä hyvin suomalaiselle lukijalle. 

Kirjan tekijä on, kuten varsinkin tämän aiheen käsittelyssä tarpeen onkin, kriittinen myös asiantuntijoiden roolin suhteen, mutta tavoite hänellä ehdottomasti on, että asiantuntemus nousisi taas joskus sille kuuluvaan arvoon. Lääkärin voi olettaa tietävän enemmän lääketieteestä, insinöörin insinööritieteistä ja niin edelleen.

Kirjoittaja on sillä tavalla vanha jäärä, että joku järkeen luottava konservatiivikin voisi kutsua häntä tolkun ihmiseksi. Kirjassa ei keskitytä pelkästään haukkumaan USA:n nykyistä republikaaniporukkaa, jonka tieteenvastaisuus ainakin minun nähdäkseni antaa perustelun vaikkapa ihan yksipuolisellekin kritiikille ilman että uskottavuus lähtökohtaisesti kärsii. Tässä kritiikissä osansa saavat myös älylliseltä haastamiselta suojattua tilaa hakevat opiskelijat ja googlaamalla tietämisen harhan saaneet sekalaiset itseensä uskovat ihmiset myös poliittisen kartan toiselta laidalta.

Olen oikeastaan kyllästynyt joka kirjaesittelyssäni takertumaan suomennoksen kieliopillisiin yksityiskohtiin, mutta kolmannessa luvussa tulee vastaan ilmeisesti tekijän jonkinlainen rimanalitus, joka mahdollisesti suomennetussa tekstissä hyppää vielä pahemmin esiin.

Luvussa kerrotaan aivan ansiokkaasti tietämättömien ihmisten ylimielisyydestä, kun huippuasiantuntijat sattuvat antaman arvokkaita neuvoja. Esimerkkinä on tapaus, jossa eräs turvallisuusspesialisti opasti apua kysynyttä opiskelijaa sariinin osalta, ja sai asiatonta sättimistä osakseen.

Lukijana eräs häiritsevä piirre tässä tarinassa on se, että eräs niistä kohdista, johon tämä asiantuntija puuttui, oli se, että sariini pitää hänen mukaansa kirjoittaa isolla alkukirjaimella, ja kirjan tekijän lisäksi suomentaja kunnioittaa tätä väitettä niin paljon, että kirjassa sariini kirjoitetaan tämän takia pitkin matkaa väärin ”Sariiniksi”, vaikka kaikki me tiedämme, että kemiallisten aineiden nimet kirjoitetaan keskellä virkettä pienellä alkukirjaimella.

Englannissa asia on osittain toinen, sillä otsikkomaisissa yhteyksissä usein joka ikinen sana aloitetaan isolla alkukirjaimella, mutta satunnaista matematiikanopettajaa uskomattomienkin kannattaa huomata, että arvovaltaisemmissakin englanninkielisissä lähteissä kuin Wikipediassa sariinin ja muiden kemikaalien nimet kirjoitetaan keskellä leipätekstin virkettä pienellä, kuten yleissääntö sanoo. Eli auktoriteettia uskoessa saa varautua siihen, että hänkään ei tiedä kaikkia asioita kaikesta, mikä on varmaan sekin puheena olevaan kirjaan sopiva opetus.

Joka tapauksessa kirja on ihan mielenkiintoinen ja hyvin perusteltu kokonaisuus. Aloitin lukemaan sitä ennen Valheiden käsikirjaa, joten pakko tässä kohtaa todeta, että tämä kirja ei imaissut mukaansa aivan niin hyvin, sillä pääsin sen loppuun vasta nyt joulukuussa.

* * * * *

*Tässä pieni mainos: Jos olet kiinnostutunut täyttämään mielipidekyselyjä ja markkinatutkimuksia pientä maksua vastaan, Yougov on kokemukseni mukaan käyttäjäystävällisin kyselyjä tarjoava palvelu. Kyselylinkit tulevat sähköpostiisi, ja niitä voi täyttää helposti tietokoneella tai puhelimella, ja ne palkitaan esimerkikisi kätevillä Superlahjakorteilla. Yougoviin pääset täältä*.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023