Vielä hiukan ison maailman indeksiä salkkuun

Tällä viikolla toteutuivat viimeiset sijoitukseni tällä erää. Sanontahan on, että ”Sell in May and go away”, mutta tässä tapauksessa en myynyt toukokuussa, mutta sentään lopetin ostamisen. Ja menen pois ostonapilta useammaksi kuukaudeksi.


Ostin indeksirahastokokonaisuuteni täydentäjäksi Nordnetin indeksirahastoista sekä ”maailmaa” että ”kehittyviä markkinoita”. Viikon alusta ne ovat hieman laskeneet, mutta vain hieman. Ne muut kaksi salkussani olevaa indeksirahastoa olivat viime kuussa ostetut Suomi ja Ruotsi. Ja koska kaikkia näitä neljää on kutakin tasaosuuksin hieman alle prosentti sijoitusvarallisuudestani, taitaa olla, ettei niitä ole nähtävissä suoraan tämän sivuston ”Omistukset”-otsikon alta.


Siispä katsotaan sitten vuoden vaihteessa yhdessä, onko näiden neljän indeksirahaston osuus noussut vaikkapa prosenttiin loppuvuoden aikana. Jos se osuus nimittäin pienenee nyt kun en osta mitään uusia osakkeita enkä rahastoja, olen hyvä osakepoimija koska osakkeet kasvavat indeksiä enemmän, mutta jos tämä indeksien osuus sijoitusvarallisuudestani kasvaa, olen sitten varmaan erityisen hyvä ostamaan indeksirahastoja. Kumpikin ominaisuus on sijoittajalle tärkeä.

 

* * * * *

 

Ensimäisen kvartaalin osavuositulokset menivät ihan ok, ja pörssikäyräni ei ropissut mitenkään erityisesti alapäin. Ainoa kysymys tässä kohtaa onkin, voiko tällainen jatkua? Pahaenteisen hyvä kehitys on nyt kyseessä...

 

Aika hyvä alkuvuosi indeksiin verrattuna tai vertaamatta.



* * * * *


Mitäs muuta. En ole ostamassa Bitcoinia enkä muitakaan kryptovaluuttoja. Perustelu: Olen sisälläni punninnut, että jos jokin rahayksiköksi sopimaton spekulaatioväline näyttää tuottavan siihen sijoittaneille ihmisille paljonkin rahaa, samalla kun siihen sisältyy mittakaavaltaan aivan järjetön ja mittakaavan kasvaessa yhä tuhoisammaksi paisuva energian tuhlaus ns. louhinnan muodossa, minulla on varaa olla sen toiminnan ulkopuolella. Vaikka houkuttelijoita riittää kyllä sijoitusblogissa jos toisessakin. Kukin tehköön oman ratkaisunsa, mutta ihmiskunnan vaarallisimmat ja turhimmat kokeilut on joskus saatu jopa laittomiksi. Katsotaan, mitä tapahtuu.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023