Osinkojen elpyminen vuonna 2021

Nyt joulukuun lopulla, kun kaikki viimeisetkin tänä vuonna maksettavat osingot ovat varisseet tilille, on hyvä vaihe ottaa käsittelyyn vuoden 2021 osinkokehitys.


Joinakin aikaisempina vuosina olen sisällyttänyt osingotkin vuoden vaihtumisen jälkeen paketoimaani osakesalkun kehitystä luotaavaan maratontekstiin, jossa onkin sitten ollut kaikki mahdollinen sijoitusvuodesta. Nyt yritän välttää tuota maratonmaisuutta, ja kerron jo ennen vuoden viimeistä pörssipäivää menneen vuoden osingoista.


Viime vuonna eli vuonna 2020 osinkojen määrä laski vähän reiluun puoleen entisestä, sillä koronavuosi teki temppujaan muutamien firmojen osingoille ja Nokia oli lopettanut kesken vuoden 2019 osinkojen maksun. Lisäksi Cramo ja Ramirent olivat jääneet pois koko pörssistä, joten niiden osinkoja ei 2020 ollut.


Ennustelin tälle vuodelle, että ”osinkojen määrä salkussani kasvaa koronavuoteen verrattuna jonkin verran, mikä sekään ei ole varmaa, mutta entisiin lukemiin pääsemiseksi pitänee odottaa ainakin parisen vuotta lisää”. No, jätetään ensinnäkin huomiotta se sivuseikka, että nyt ajatellen vuoden 2020 kutsuminen pelkästään koronavuodeksi on hieman harhaanjohtavaa, sillä vuotta 2020 kutsuttaisiin nykyään luultavammin ensimmäiseksi koronavuosi, ja vuotta 2021 toiseksi koronavuodeksi.


Pääasia on, että osinkojen määrä kasvoi, kuten ennustinkin, mutta se kasvoi melko lähelle vuoden 2019 lukemia. Ja kun lopuksi varovaisesti arvelin, että entisiin lukemiin pääsemiseksi pitäisi luultavasti odottaa vielä pari vuotta lisää, totean nyt, että ei odoteta paria vuotta, vaan jo ensi vuonna salkkuni osingot ovat näillä näkymin selvästi uusissa ennätyslukemissa.


Olen tänä vuonna ostanut lisää erityisesti osinkoyhtiöiden osakkeita, Sampo suunnittelee lisäosingon maksamista Nordean osakkeista saamillaan rahoilla, ja eiköhän se Nokiakin palaa taas osinkoa maksavaksi yhtiöksi. Toki tämän vuoden osingoissa on yhtenä buustaavana tekijänä se, että minunkin salkussani olevat pankkiosakkeet Aktia ja Nordea maksoivat tänä vuonna 2021 kahden vuoden osingot, eli käytännössä ne lykätyt vuoden 2019 tuloksesta maksettavat osingot, jotka olisivat ilman Euroopan pankkisääntelyä olleet maksussa 2020, ja sitten ne varsinaiset 2020 vuoden tuloksesta maksettavat 2021 osingot. 

 

Luotan kuitenkin siihen, että se osuus, joka salkussani koostuu näistä pankkiosakkeista, on kuitenkin niin pieni, että kun vuonna 2022 palataan taas normaaliin yhden vuoden osingon maksamiseen yhtenä vuonna, muut tekijät kompensoivat sen aiheuttaman osingon laskemisen ihan riittävästi. Jos jokin yleinen kuoppa tai äkkipudotus on tulossa osakemarkkinoille, se luultavasti tapahtuu siten, että osinkojen maksu vuoden alkupuoliskolla ei ole vaarassa.


Olkoon tässä vielä kuvio, joka näyttää osinkojen suhteellisen kehityksen vuosien varrella. Tästä näkee selvästi, että kun osakesäästäjä säännöllisesti ostaa uusia osakkeita, ja osakkeet tietenkin voitollisten ja luotettavien firmojen omistusosuuksia ollessaan tuottavat kasvavaa osinkoa, ei rikastumista ehkä voi estää. Eli tässä se kuvio:


Yläkoulunopettajan osakesalkun osinkojen kehitys vuoteen 2021 asti.



Tässä siis on kuvattu pelkästään sitä, minä vuosina mitenkin paljon on maksettu osinkoa. Ei siis ole mietitty, miltä vuodelta firma kulloinkin sanoo maksavansa ne osingot, koska tänäkin vuonna 2021 ne tietyt pankit olivat korvamerkinneet osinkojaan vuoden 2019 ja 2020 tuloksesta maksettaviksi, mutta ne siltikin ovat kaiken järjen mukaan osakkeenomistajan kannalta vain ja ainoastaan vuoden 2021 osinkotuloa. 


* * * * *


Muutaman päivän sisällä palaan vielä vuoteen 2021 osakesalkun arvon ja sisällön kehitystä tutkivan blogitekstin kanssa.


Mutta sanotaan jo tässä vaiheessa, että onnea kaikille alkavana vuonna 2022.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Vuoden 2024 puolivälin tilannetarkastus

Osinkoja tiedossa taas neljätä firmalta plus yksi hankinta