Kauppaketjuanekdootteja inflaatiokontekstissa ja muuten

Kun nyt lukijajoukko on saatu otsikoinnilla sopivasti harvennettua, otetaanpa vaihteeksi käsittelyyn jokin muukin aihe kuin osakesijoittaminen. Eli päivittäistavarakauppaketjut ja inflaatio.


Inflaatiohan on ollut viime vuoden aikana huikea. On monia mielipiteitä, miten kuluttajan kannattaisi tässä tilanteessa toimia. Pitäisikö juosta tarjousten perässä vai keskittää ostokset tiettyyn kaupparyhmään etujen takia? Oma näkemykseni on lyhyesti ilmaistuna, että kumpikaan ei kannata.


Tarjousten perässä juokseminen on harvalle sopiva tapa, sillä yleensä mikään päivittäistavarakaupan tarjous ei ole niin hyvä, että sen takia kannattaisi muuttaa omaa reittiään tai aikatauluaan. Varsinkin jos käy yhden tai kahden hyvän tarjoushinnan takia kalliimmassa kaupassa, ja ostaa jotain muutakin samalla, se tarjouksen huikea etu kumoutuu samalla reissulla jo ostoksiin.


Entä miksi keskittäminen on kannattamatonta? Tarkennan vähän. Keskittäminen keskittämisen vuoksi on kannattamatonta. Jos lähistöllä on kaksi kauppaa, jossa toisessa on kalliimmat hinnat ja korkeintaan yhtä hyvä valikoima kuin toisessa, on ilmeistä, että ostokset keskittyvät siihen edullisempaan kauppaan jopa ihan ilman keskittämisetujakin. Tällöin varmaan kannattaa ottaa käyttöön se kanta-asiakaskortti ja saada keskittämisen edut siihen päälle, ainakin jos kortin periaate tietojen kerääjänä on muuten ok.


Toisaalta jos onkin niin, että on kalliimpi kauppa ja halvempi kauppa, joissa asiakas on normaalisti käynyt vuorotellen, koska sieltä halvemmasta kaupasta ei saa aivan kaikkia suosikkituotteita? Tällöin asiakkaalla on ehkä molempien kauppojen etukortit, mutta niistä ei saa ehkä aivan niin suurta prosentuaalista etua irti, kuin sillä, että ostokset olisi keskitetty yhteen kauppaan tai samaan kauppaketjuun.


Olisi huono ajatus keskittää kaikki ostoksensa siihen halvempaan ketjuun ja samalla vapaaehtoisesti luopua niistä joistain haluamistaan tuotteista, jotka sieltä puuttuisivat. Ja toisaalta jos keskittäisi ostoksensa siihen kalliiseen kauppaan, sen kaupan keskittämisedun suuruus olisi korkeintaan prosentin luokkaa verrattuna sen kaupan käyttöön vähemmillä ostoksilla. Jos siinä halvemmassa kaupassa yleinen hintataso on huomattavasti halvempi, sieltä edes osan ostoksistaan ostamalla voittaa euroissa paljon enemmän kuin se kalliimman kaupan keskittämisetu pystyisi ikinä kompensoimaan.


Jos siis on edes jonkinlainen hintamielikuva eri tuotteista, voi pystyä kahden kaupan välillä vuorottelemalla painottamaan ostoksiaan joka ostoskäynnillä siihen suuntaan, että ostaa kummastakin pääosin niitä tuotteita, jotka ovat siinä kaupassa kilpailukykyisiä.


Sitten tietenkin eri elämäntilanteissa asiat voivat toisinkin. Hyvin todennäköisesti ison lapsiperheen kannattaa keskittää ostoksensa Prismaan, ja sillä sipuli. Tai huonojalkaisen eläkeläisen keskittää ostokset siihen kauppaan, johon kohtuudella pääsee kulkemaan, tai siihen, jonka tilauspalvelua pystyy kotiavun tukemana käyttämään. Ja niin edelleen, jokainen tietää parhaiten oman tilanteensa.


* * * * *


Itse noudatin maaliskuun alkuun saakka ostoksissani sellaista suurpiirteistä jakoa, että suurin osa ostoistani vaihdellen joko läheltä S-marketista tai työmatkan yhteydessä Prismasta (mistä ostaminen ei julkisten kulkuvälineiden tai polkupyöräilyn kanssa yhteen sovitettuna kuitenkaan ole niin kätevää, että kaikki ostokset esim. pakasteita myöten tulisivat sieltä). S-ryhmän kauppoja sitten täydensin viikonloppuisin ihan kohtalaisella viikoittaisella ostoksella läheisestä K-supermarketista, niin että S-marketin Ja K-supermarketin valikoimat sopivasti täydensivät toisiaan.


Vähän ennen maaliskuun puoliväliä tapahtui sitten se, mikä katkaisi K-kaupan asiakkuuteni vähintään syksyyn asti. Sinä lauantaipäivän olin ostoksilla, ja kaikki tuntui olevan yhtäkkiä kovin kallista. Tomaatit 7,99 €/kg, vaikka ne vaikuttivat olevan muualla jo halpenemaan päin, banaanit reippaasti yli 2 euroa, kun S-ryhmällä täällä päin ne olivat aina 1,49 €/kg. Muitakin yllätyksiä oli. Jotain muikkuja toki ostin, ja muita sellaisia tuotteita, jotka eivät vaikuttaneet aivan kalliilta.


Viimeinen yllätys oli, kun katsoin erään kotimaisen valmistajan jälkiruokavanukkaan hintaa. Se oli jotain 3 ja puoli euroa. Aikaisempi muistikuvani oli, että tässä kaupassa sitä hintaa oli ehkä hiljalleen hivutettu yli parin euron, mutta kolmosella alkava hinta herätti. Tämä kauppias käyttää ryöstöhinnoittelutaktiikkaa inflaation varjolla. Valitsee tuotteen, jonka hintamielikuva saattaa olla monilla asiakkailla hiukan epämääräinen, ja kokeilee, meneekö 70 sentin hinnankorotus läpi, ja jos menee, niin entäpä hinnan tuplaaminen? Kauppias testailee, ostavatko eläkeläiset kanta-asiakkaat kaiken mahdollisen kyseenalaistamatta mitään.


S-marketissa kyseinen jälkiruokatörppö maksaa edelleen 1,39 €, ja lähellä olevassa toisessa K-supermarketissa, johon sattumalta tuli asiaa, hinta oli 1,45 €. Tuskinpa kumpikaan niistä tappiokseen niitä myy. Hintaeroja voi tietenkin olla ihan sallitusti ja ymmärrettävästi, mutta jos ne ovat tuota luokkaa, ylihinnoittelevan kauppiaan periaate ei ole likimainkaan terve. Päätin siis lopettaa tuossa kaupassa käymisen ainakin pitkälle syksyyn asti.


Kyseisen K-supermarketin valikoima oli minun näkökulmastani lähinnä palvelutiskiltään parempi kuin S-market, mutta jo hintojen lähtötaso oli korkeahko. Nyt siis keskitän ostokseni S-ryhmään, ja joskus satunnaisesti piipahdan Lidlin puolelle tarkastamaan, onko hintataso siellä oleellisesti erilainen.


En tiedä, miksi moinen pikkuasia nyt yhtäkkiä katkaisi kamelin selän, minullahan on varaa ostaa ihan mistä kaupasta haluan. Luultavasti kuitenkaan kukaan ei tykkää olla tieten tahtoen huijattuna. Ja jos hinnoittelu on jossain sellaista, että asiakas tulkitsee sen huijaukseksi, se ei ole hyväksi kaupan bisnekselle. No, tuskin olisinkaan näin hyvässä taloudellisessa tilanteessa tänä päivänä, jos en lainkaan kiinnittäisi hintoihin huomiota.

 

Mutta se on ainakin varmaa Suomen tapaisessa vapaassa  markkinataloudessa, että jos suurin osa ihmisistä ei kiinnitä joihinkin päivitäistavarakauppojen hintoihin lainkaan huomiota, päivittäistavaroiden hintojen suuri inflaatio jatkuu ja kasvaa niin kauan, että he alkavat kiinnittää niihin huomiota.



K-ryhmän erikoistarjous osakkeenomistajille


Eräs aivan toisenlainen mielenkiintoinen K-ryhmän keväinen tapaus on Keskon osakkeenomistajille tarjottu helpotus ns. ”parhaan asiakkaan etuihin” pääsemiseksi. Normaalisti tälle etutasolle pääsemiseksi tarvitaan 6000 euron vuosittaiset ostot, mutta jos omistat vähintään 100 Keskon osaketta, raja on vain 3000 euroa.


Oma ajatukseni oli, että ne ns. parhaan asiakkaan edut eivät voi olla niin hyviä, että niitä saadakseen kannattaisi paljoa tehdä, mutta jos joku ostaa nykyään esimerkiksi noin 300 eurolla kuussa K-ryhmän kaupoista, tuo omistaja-asiakkaan eturaja saattaa sitouttaa tällaista esimerkkitapausta pitämään ostostasonsa, että vuosiraja varmasti täyttyy. Ehkä vähän samaan tapaan kuin S-ryhmän osuuskuntajäsenyys, vaikka siinä ei tuollaista porrasta olekaan. Pelkkä Plussa-korttihan on yksin kuitenkin eduiltaan heikompi kuin S-ryhmä vihreä kortti.


Twitterissä sitten tuli vastaan hieman sellainen kommentti, että piti oikein estää itseäni kommentoimasta enempää. Joku oli hiukan ylenkatseellisesti sitä mieltä, että kukaan sellainen, joka omistaa vähintään sata Keskon osaketta, ei voi käyttää vähempää kuin 500 euroa kuussa päivittäistavaraostoksiin, joten Keskoon keskittämällä he ovat jo "parhaan asiakaan etujen" piirissä.


Oman kokemukseni mukaan yhden hengen talous ei käytä edes nyt tähänastisen inflaatiokauden jäljiltä viittäsataa euroa ruoka- ja päivittäistavaraostoksiin, vaikka olisikin melko tuhlailevalla tavalla koukussa pensasmustikoihin ja käyttäisi pääosin kotimaisia vihanneksia jopa korkeahintaisena vuodenaikana. Toki neljäsataa euroa taitaa ylittyä, joten jos työpäivinäkin lounaat olisivat kaupasta ostetun ruuan varassa, tämä viidensadan euron kuukausiraja kyllä ylittyisi. Varsinkin K-ryhmältä ostettaessa.


Mutta ei tämä hintatason arviointi toki mikään iso ongelma ollut, mutta tuo ylimielinen Twitter-kommentoija kehtasi väittää, että tuo sadan Keskon osakkeen omistaminen toimisi erottelijana. Siis se joka omistaa sen verran Keskoa, käyttää jo muutenkin yli 500 € kuukaudessa päivittäistavaroihin, joten loogisena seurauksena hän näköjään siis piti selviönä, että jo vajaan 2000 euron arvoisella pörssiomistuksella on liki mullistavat vaikutukset ihmisen kulutuskäyttäytymiseen. Toivon tosiaan, ettei näin ole.


Minulla ei tällä hetkellä ole omistuksessani Keskon osakkeita, mutta olen monta vuotta sitten omistanut muutaman vuoden verran vajaan parinsadan Keskon osakkeen (nyttemmin jo myytyä) erää, joka oli osa silloin vielä verraten pienehköä osakesalkkuani. Nykyään voisin oikeastaan hankkia joitakin satoja tai jopa tuhansia Keskon osakkeita niin, ettei se vielä heilauttaisi salkkuni hajautusta mitenkään vaarallisille vesille.


Silti, silloin aiemmin tai nykyään, mikään osakeomistus ei hetkauta minun kulutuskäyttäytymistäni suuntaan tai toiseen. Varsinkaan siihen, että alkaisin suosia omistamiani firmoja kuluttajana. Yleiselle vaurastumisen aiheuttamalle kulutuksen lievälle, vuosien mittaan tapahtuvalle kasvulle en minäkään ole immuuni, ok. Mutta kun joku väittää, että järkevästi kuluttavat ihmiset eivät omista koskaan osakkeita, edes 1800 euron arvosta yhtä Kesko-nimistä firmaa, tai sitten niin, että pientenkin osakemäärien omistaminen on vain huippurikkaiden puuhaa, silloin ilmeisesti ollaan astuttu henkisille varpailleni.


En kuitenkaan alkanut twiittailla tästä aiheesta sen enempää, mikä oli varmasti viisasta. Nämä ajatukset tästä kuitenkin heräsivät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023