Lokakuun tapahtumia piensijoittajan salkussa
Lokakuun alussa tapahtui taas jotain sijoitusrintamalla myös tämän yläkoulunopettajan sijoitussalkussa.
Sampo hajosi kahteen osaan, eli uudeksi Sammoksi ja Mandatumiksi. Vanhan Sammon osakkeiden hankintameno, (mikä ikinä se kussakin osake-erässä kullakin sijoittajalla onkaan ollut,) jakautui nyt kahteen erisuuruiseen osaan. Niiden osien suuruutta ei toki vielä tiedä kukaan, ennen kuin verottaja ilmoittaa tämän jakosuhteen mitä ilmeisimmin tässä loppuvuoden aikana, ehkä marraskuussa.
Jos tässä hankintahinnan jakautumisessa on jotain epäselvää, katsokaa Sammon tai Mandatumin nettisivuilta osittaisjakautumisen yksityiskohdat, ne on kyllä hyvin selitetty siellä. Kuten myös Inderesin ja Kauppalehden keskustelupalstoillakin jo varmaan tusinaan kertaan. Kysyjiä riittää.
Sammon ja Mandatumin osittaisjakautumisessa en ostanut enkä myynyt kumpaakaan. En myöskään etukäteen ostanut tai myynyt vanhaa Sampoa spekulointimielessä. Kesällä toki osakesäästötilin osinkorahoilla ihan pienen nipun olen ostanut, mutta se on eri juttu.
Suunnittelin ostavani kaikilla liikenevillä euroilla Mandatumia, jos ja vain jos sen hinta laskisi alkurytinöissä kolmeen euroon, mutta eihän se ihan laskenut. Siispä en ollut täysin varma hinnoitteluvirheestä, enkä ostanut. Tämän verran spekulointia syntyy vakaan sijoittajankin päässä.
Omistamani pienen nipun Kemiraa myin torstaina 16,19 eurolla kappale. En ole varma, oliko se järkevä liike, mutta hinta oli huomattavasti parempi kuin lähimenneisyydessä, ja salkussani oli Kemiraa niin vähän, että yksinkertaisuuden vuoksi joitakin näitä jäljellä olevia pikkuosuuksia on ollut aikeenani myydä pois. Ylihajautusta on hyvä joskus purkaa ja mieluummin hyvällä hinnalla kuin huonolla.
Tarkoituksenani on vielä ostaa pienet määrät paria osakelajia arvo-osuustiloilleni ennen vuodenvaihdetta. Parempi tehdä ns. ajallinen hajautus. En välttämättä jaksa uskoa siihen, että vuoden vaihteessa syntyisi jokin huikea ostoryntäys osakesäästötilin sijoitusoikeuden kasvaessa sataan tonniin, mutta voihan se joka tapauksessa joihinkin osakkeisiin tarttua sekin ralli. Eli vähän loppusyksyllä ja vähän lisää vuoden vaihtumisen jälkeen. Kattellaan.
Kommentit
Lähetä kommentti