Taas uusi kirjavinkki — Gigerenzer: Riskitietoisuus, miten hyviä päätöksiä tehdään

Haluaisin nyt esitellä teille kaikille kirjan, joka sivuaa, kuten usein tämän blogin kirjavinkkien kohdalla, vain väljästi sijoittamista. Kirjan on saksalaisen Gerd Gigerenzerin kirjoittama ”Riskitietoisuus, miten hyviä päätöksiä tehdään”. Kirja on ilmestynyt alun perin 2014, ja suomennos on ilmestynyt ymmärtääkseni 2015, ainakin kirjan painovuoden perusteella.

Kirja käsittelee nimensä mukaisesti ihmisten riskitietoisuutta, sen kehittämistä, sitä miten harhaanjohtavasti monet todennäköisyydet yleensä esitetään, ja missä muodossa ne olisi syytä esittää. Lisäksi käsittelyssä on se, miten erilaiset päätökset syntyvät paremmin yksinkertaisilla heuristiikoilla kuin kaikesta informaatiosta tehdyillä laskelmilla, ja kaiken kukkuraksi monissa tilanteissa yksinkertaiset heuristiikat johtavat systemaattisesti parempiin päätöksiin.

Kuvassa kirjastosta lainaamani kirja "Riskitietoisuus".
Kirjassa rahoitusala ja sijoittaminen on vain yksi käsitelty alue. Esiin nostetaan mm. se, miten talousasiantuntijat ennustavat monimutkaisen hienostuneilla menetelmillä yli 90 prosentissa tapauksista niin, että valuuttakurssien suunta pysyy ensi vuonna samana, mutta yllättävän harvoin niin käy. Pörssin suunnan ennustaminen on ollut yhtä mahdotonta.

Opetus on, että aina sattumalta joku ennustajista osuu oikeaan, ja heidän asiakkaansa haluavat uskoa, että kyse on taidosta. Asiantuntijat käyttävät suurta määrää informaatiota päätöstensä tekoon, mutta pörssikurssien ennustamistehtävässä (kumpi näistä kahdesta osakkeesta on suoriutunut paremmin kuukauden kuluttua) he suoriutuivat paljon sattumaa heikommin, eli huonommin kuin asiakkaansa (tai sokeat apinat) olisivat suoriutuneet puhtaalla arvauksella.

Sijoittaminen ja heuristiikat


Heuristiikat ovat yksinkertaisia nyrkkisääntöjä eri tilanteisiin. Yhtenä esimerkkinä yksinkertaisten heuristiikkojen voimasta Gigerenzer käyttää sitä, tilannetta, jossa sijoittaja on kiinnostunut sijoittamaan rahansa tiettyihin eri osakkeisiin, joita on N eri osakelajia. Nyt pitäisi päättää, kuinka suurella summalla kutakin lajia pitäisi ostaa.

Tarkastellaan ensi Nobel-palkinnon saanutta monimutkaista menetelmää, jota kutsutaan keskiarvo-varianssi-salkuksi. Se maksimoi voiton tietyllä riskillä ja minimoi riskin tietyllä tuotolla. Menetelmä tarvitsee tausta-aineistokseen pitkän ajan pörssiaineiston. Todellisia tuloksia tutkittaessa selvästi paremmin menestyi kuiteinkin 1/N -menetelmä, jossa yksinkertaisesti sijoitetaan yhtä paljon jokaiseen osakelajiin. Kaksitoista muutakin tutkittua monimutkaista menetelmää epäonnistui 1/N -menetelmän voittamisessa yhtä lailla.

Tietokonesimulaation mukaan keskivarvo-varianssi-menetelmä alkaa suoriutua pörssiympäristössä 1/N -menetelmää paremmin vasta sitten, kun se on kerännyt 500 vuoden aineiston pörssin käyttäytymisestä, jos sijoituksen kohteena on esimerkiksi eri 50 rahastoa. Toimintaympäristö lienee siinä ajassa jo muuttunut...

Sijoittaminen ei tietenkään koostu läheskään pelkästään siitä, millä tavoin rahat pitäisi jakaa tiettyihin osakkeisiin tai rahastoihin, mutta tämä on siltikin hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertainen menetelmä on joskus nimenomaan parempi sen lisäksi että se on helpompana ja nopeampana vain käyttökelpoisempi joihinkin tilanteisiin.

Hyvä nyrkkisääntö on että monimutkaisiin ongelmiin kannattaa etsiä yksinkertaista ratkaisumenetelmää, mutta yksinkertaisiin ongelmiin voivat purra menetelmät, joissa käytetään enemmän erilaista informaatiota. Asiantuntevan ihmisen intuitio on myös arvokas päätöksenteon kannalta, ja kirjan mukaan sitä kannattaa kuunnella, vaikka hyvin muotoiltuja perusteluja päätökselle ei olisikaan. Kirjan mukaan intuitio pohjautuu yksinkertaisille heuristiikoille, joita aivomme käsittelevät tiedostamattomasti. Esimerkiksi pesäpalon nappaamisessa tiedostamaton heuristiikan noudattaminen on oleellista, ei liikeratojen varsinainen laskeminen, edes tiedostamattomasti.

Mitä muuta kirja sisältää?


Kirjan eräänä keskeisenä aiheena on defensiivinen päätöksenteko. Ihmiset valitsevat jonkin verran huonommankin vaihtoehdon, jos he sillä pystyvät varmistamaan, etteivät joudu päätöksen takia jälkikäteen vaikeuksiin, kuten haastetuksi oikeuteen, jos jokin menee vikaan. Lääkärit määräävät turhia hoitoja, joista loppujen lopuksi on paljon haittaa, mutta jotka varmistavat lääkärin selustan. Röntgenkuvia otetaan turhaan, laboratoriokokeita liikaa, ja joskus aiheutuva harmi on suurempi kuin vain turhien kokeiden rahallinen hinta.

Kirjassa kerrotaan, miten harhaanjohtavasti todennäköisyyksiä esitetään lääkäreille ja heidän asiakkailleen esimerkiksi syöpäseulontojen yhteydessä. Hyvin usein se mitä ehkäisypillerin tai kondomin toimimisprosentista eri yhteyksissä sanotaan, jättää kertomatta mitä asiaa täsmällisesti ottaen on mitattu, ja prosentteina mistä asiasta. Ja esimerkiksi se, että eturauhassyövän eloonjäämisprosentti paranee seulontojen myötä dramaattisesti ei kerro itse asiassa mitään siitä, onko syövän varhaisella havaitsemisella ja hoitojen aloituksella mitään myönteistä vaikutusta ihmisten eloonjääntiin.

Miksikö? Eloonjäämisprosentti kertoo, kuinka suuri osuus syöpädiagnosoiduista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Kun seulonnalla saadaan esiin pääosin varhaisia syöpiä,  niin tietenkin seulonnoilla saadaan eloonjäämisprosentti nousuun. Diagnoosithan tehdään seulontojen avulla nuoremmille, ja useimmiten syövistä, jotka eivät olisi muutenkaan diagnosoitujen elinaikana vaaraksi. Sen sijaan diagnoosit aiheuttavat turhia leikkauksia, jotka usein vievät potilaiden virtsanpidätyskyvyn osittain tai kokonaan koko loppuelämän ajaksi.

Verrataanpa siis kahta satunnaisesti valittua yli 50-vuotiaiden miesten ryhmää, joista toinen ryhmä seulotaan, ja toinen ei. Noin prosentti kummastakin ryhmästä kuolee eturauhassyöpään 10 vuoden aikana, ja noin 20 prosenttia kummastakin ryhmästä kuolee mihin tahansa syyhyn kummastakin ryhmästä. Kuolleisuus ei siis seulonnan avulla vähene. Toisaalta seulonnat aiheuttivat kahdelle prosentille tarpeettoman leikkauksen tai sädehoidon, joilla hoidettiin hitaasti etenevää syöpää, joka ei olisi haitannut kyseistä miestä hänen elinaikanaan. Ns. vääristä hälytykistä johtuvia kudosnäytteitä tarvittiin seulontaryhmässä jopa 18 prosentissa tapauksia.

Kirjassa suositellaan luonnollisten frekvenssien käyttöä todennäköisyyksien yhteydessä, jotta ihmiset saisivat todennäköisyyksistä oikean kuvan. Myös pohditaan sitä, miksi ilmailualalla on otettu käyttöön riskien vähentämisessä hyvin tehokkaita tapoja, kuten tarkistuslistoja, mutta sairaaloissa tällainen ei meinaa lähteä millään käyntiin. Heuristiikkoja käsitellään monien eri aiheiden yhteydessä, kuten myös defensiivistä päätöksentekoa. 

Kirjoittaja väheksyy ehkä tarpeettomastikin käyttäytmistaloustieteen edustajien ehdottamia  "tönäisyjä" ihmisen ohjaamiseksi oikeisiin päätöksiin holhoamisena. Minun on hankala nähdä näiden ajatusmallien olevan ristiriidassa tai kummankaan jätettävissä huomiotta. Lopuksi kirjoittaja esittää oman ehdotuksensa kouluopetukseen oppilaiden kasvattamiseksi riskitietoisiksi kansalaisiksi.

Mitä jää käteen? Riskitietoisuus edellyttää rohkeutta kohdata epävarma tulevaisuus ja kriittisyyttä auktoriteettien antamia näennäisen kiistattomiakin väitteitä kohtaan. Puheena olevassa kirjassa käsitellään paljon sellaisia näkökulmia, joihin ei yhdellä blogitekstillä pääse lainkaan käsiksi, mutta juuri sen takia kirja on varmasti lukemisen arvoinen. Kannattaa siis lukea.

* * * * *

Mainos: Edullisimmin kirjan "Riskitietoisuus" saa hankittua verkkokirjakaupasta  

Kommentit

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jordan Ellenberg: Miten välttää virheet, matemaattisen ajattelun voima

"Lyhyt" selostus hahmottelemistani seuraavien vuosien sijoitus- säästö- ja rahankäyttöperiaatteista

Vuosi 2017 pakettiin, ja 2018 alkuun