Tammikuun kuukausiosto: pankkialaa muun muassa

 

No niin. Suunnitelmani mukainen tammikuun osakeosto on nyt tehty.


Ostin maanantaina 4.1. kolmea suomalaista pörssiosaketta osakesäästötililleni.


Miksi jo nyt, kuun ensimmäisenä pörssipäivänä? Syitä voi etsiä. Toisaalta en usko kovinkaan vahvasti ajoitukseen ja toisaalta tammikuussa on muitakin kiireitä kuin vahdata pörssin liikkeitä. Ei siis paljoa yllätä, että hermoni eivät pitäneet niin pitkään, että olisin joka päivä tutkinut muutaman firman kurssikehitystä. Tämä tammikuun hankinta oli siis hyvä hoitaa nyt. Ehkä helmikuun osto on sitten joskus sen kuun lopulla, talvilomaviikon tienoilla, kun on taas paremmin aikaa.


Mitä siis ostin? Oletan, että pankkiosakkeiden osinkorajoitus on ylimainostettu ja väliaikainen ilmiö. Ålandsbankenin osinkoilmoitus nosti sen kurssia hieman epärationaalisella tavalla, ja muilla pankeilla toki niilläkin se oma säästöpossu täyttyy, vaikka sitä ei aivan joka vuosi tyhjennettäisikään. Ostin siis pienen siivun Nordeaa hintaan 6,705 euroa/osake, Aktiaa hintaan 9,75 euroa/osake ja pankkisektorin ulkopuolelta vanhaa tuttua Scanfilia 6,58 euroa/osake. 

 

Saa nähdä, miltä hinnat näyttävät vuoden päästä, mutta ajatukseni on, että pankkiosakkeilla on siinä vaiheessa selvempi näkymä myös osinkojen maksuun. Yhteensä reilu pari prosenttia koko sijoiotusvarallisuudestani oli tämä kuukausiostos, joten kohtuullisissa mitoissa siis kuitenkin oli panostukseni näihin kolmeen firmaan.


Kevätkauden aikana vielä yksi kuukausiosto on luvassa osakesäästötilille ja se kohdistuu siis kotimaisiin osakkeisiin, yksi kuukausiosto tulee Nordnetin arvo-osuustilille kohdistuen USA:n osakemarkkinoille ja kaksi ostoa tulee olemaan vähäkuluisia indeksirahastoja, joita en ole vielä tähän mennessä hankkinutkaan.


Nämä hankinnat vaikuttavat sijoitussalkkuni jakaumaan hitaasti, sillä suurin osa tuosta aika kauan kerätystä varallisuudestani on koko ajan sijoitettuna, mutta hiljalleen nämä siirtymät siirtävät painopistettä hiukan tasapainoisempaan suuntaan yksinkertaisesta Suomi-salkusta.


Katsotaan siis, mitä tapahtuu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Vuoden 2024 puolivälin tilannetarkastus

Osinkoja tiedossa taas neljätä firmalta plus yksi hankinta