Ensimmäisen kvartaalin tulostietoja, mitä sanoo salkkuni?
Tällä viikolla oli isoin keskittymä kotimaisten pörssiyhtiöiden ensimmäisen vuosineljänneksen tulostiedotteita.
Omasta maltillisesti hajautetusta salkustani löytyviä firmoja löytyi jo viime viikon tulosjulkistajista Stora Enso ja Scanfil, tämän viikon tiistain tulotietolistalta Eq, UPM ja Orion. Ihan ok tulokset kaikilta, mutta oikeastaan tuo tiistaikin oli vain alkusoittoa torstain osavuosituloksiin. Boreo, Nokia, Nordea ja Sievi Capital olivat tuolloin vuorossa. Nokian ja Nordean tiedot olivat ihan kivat, ja lehtiotsikoista kuten myös kurssireaktiosta päätellen myös yli odotusten.
Boreon reipas notkahdus pani miettimään, oliko tuossa ihan realistinen reaktio ihan kivaan osariin, mutta ehkä se lähellä viittäkymppiä ollut kurssi oli yliviritetty taso reaktiona yliviritettyihin uutisiin, ja kun osavuositulos ei ollut enää aivan niin tajuntaa räjäyttävää tiedotesarjaa kuin aiemmat, vaan pikemminkin väliaikatieto siitä, että työ jatkuu. Kurssi ehkä nousee sitten hiljalleen vuosien kuluessa, jos strategia lunastaa lupauksensa. Pientä rekyyliä toki takaisin ylöskinpäin oli jo tänään nähtävissä.
Pääasia kuitenkin,
että mikään isoista omistuksistani ei oikeasti romahtanut tässä
ensimmäisessä kvartaalikierroksessa. Pienoinen notkahdus näkyy salkkuni kurssikäyrässä, mutta olen edelleen monta prosenttiyksikköä OMXHGI-indeksi edellä tämän vuoden kehityksessä, ei huolta. Tietenkin Sampo ja Teleste, ja
pienimmistä osakenipuista vielä Aktia ja Pfizer ovat vielä ensi
viikolla tulosjulkistusvuorossa, joten romahdus on yhä mahdollinen, mutta kai nekin nyt ihan kivassa
tuloskunnossa ovat. Jotenkin tämä tuloskausi on tähän mennessä lähinnä tuntunut antavan vahvistusta nykyiselle kurssitasolle.
Oikeastaan osavuosikatsauspäivät ovat niitä osakesijoittajan harvinaisia hetkiä, jolloin osakekurssien tueksi tulee jotain uutta tietoa siitä tosielämän toiminnasta, joka on pörssiosakkeiden taustalla, ja sen uuden tiedon pohjalta vellotaan taas kolme kuukautta yleistä markkinaheiluntaa, kunnes seuraava osavuositulos jälleen katkaisee arvailun.
Katsotaan siis vielä loput osavuositulokset ensi viikolla ja palataan sitten joskus heinä-elokuun vaihteessa tähän samaan aiheeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti