Sähkösopimuksen kilpailutus tuottaa säästöä

Kaksivuotinen sähkösopimukseni on tulossa päätöksen, ja päätin kilpailuttaa sähkösopimukseni. Nykyinen sähköntoimittajani on Nordic Green Energy, joka hyvin kärkkäästi on ollut tarjoamassa sopimukselleen vaivattomasti jatkoa. Päättelin kuitenkin, että melko vaivattomasti tuon asian voisi kilpailuttaa.
Pakkaset tulevat, mitä tapahtuu sähkön hinnalle?

Eri kilpailutussivustot olivat melkoisen erilaisia tuloksiltaan, joten ensimmäistä ei välttämättä kannata ottaa. Toistaiseksi -tyyppiset sopimukset olisivat muuten hyviä, ne voi esimerkiksi katkaista milloin tahansa, mutta yksi raskauttavan huono puoli niissä on.

Kun kilpailutussivustolta valitsee tällaisen määräajattoman sopimuksen, näkyviin tulee erikoistarjoushinta, joka on voimassa ensimmäisen kuukauden. Seuraavana kuukautena hinta muuttuu, eikä pahimmassa tapauksessa sitä normaalihintaa ole näkyvissä missään. Ja se normaalihinta voi kohota milloin tahansa. Koska en halua joka kuukausi kilpailuttaa sähkösopimustani uudelleen, päätin pitäytyä 12-24 kuukauden mittaisissa sopimuksissa. Ns. pörssisähkö olisi myös yksi vaihtoehto, mutta hinnan vaihtelusta pitäisi nähdä todella hyvät historiatiedot, että uskaltaisin suositella.
Parhaaksi kilpailutussivuksi valikoitui kilpailuttaja.fi, joka ehdotti Helenin sopimusta, joka oli 30.9.2018 asti oleva sopimus, joka voi toki olla optimoitu sähköntuottajan kannalta niin, että sopimus katkeaa ennen uutta talvea. Pitää sitten sen jälkeen valita tasan kaksi vuotta toimiva sopimus. Helenin hinta oli 4,39 snt/kWh nollan euron kuukausimaksulla, mihin verrattuna Nordic Green Energyn minulle postissa lähettämä tarjous 4,39 snt/kWh + 3,60 € kuukaudessa oli kokonaisuutena monta kymppiä huonompi.

Kun sitten tämän perusteella vaihdoin sähkösopimuksen, sain vielä vanhalta sähköntoimittajalta viestin, jossa pyydettiin vastaamaan, jotta he voisivat ottaa yhteyttä ja ilmoittaa vielä erikoistarjouksen. Voi olla oikein tai väärin, mutta minä en pitänyt tuosta piilotellusta markkinointistrategiasta, jolla he yrittävät kalastella asiakkaita eri hinnoilla, ja jätin tämän kortin katsomatta. Paljoa parempaa tarjousta en todennäköisesti olisi saanut, sillä muuten tällainen hyvä tarjous olisi avoimesti esitetty myös kilpailutuksen yhteydessä tai sitten siinä viestissä, jonka sain vanhan asiakkuuteni perusteella postitse.

Jos et ole koskaan kilpailuttanut sähkön toimitusta talouteesi, niin toimeen kannattaa tarttua heti. Määräaikaisen sopimuksen kyseessä ollessa sopimuksen tullessa sopivan lähelle loppuaan, esim. kuukautta ennen. Säästö on helposti kymmeniä euroja vuodessa jopa kaukolämpöasunnossakin.

Kommentit

  1. Perussääntö minulla on ollut jo vuosien ajan etten maksa kuukausimaksua, muutama sentin kymmenes ei hinnassa vaikuta mitään. 3,60€/kk on jo ryöstöä :D

    VastaaPoista
  2. Minä vaihdoin myös Heleniin Fortumilta. Hieman eri sopimus kuin sinulla, mutta myös perusmaksuton. Vuosisäästö on monta kymmentä euroa. Fortumilta yrittivät pommittaa heti kun huomasivat vaihdoksen. Olen kuulemma niin tärkeä asiakas. Olisi heidän ehkä kannattanut pitää huolta asiakkuudesta.

    VastaaPoista
  3. Tarkennanpa vielä tuota Nordic Green Energyn lähettämää tarjousta. Vaihtoehtona oli myös kuukausimaksuton sopimus, mutta siinä taas tuo sähkön hinta kilowattitunnilta oli muutaman kymmenyksen kalliimpi, 4,79 snt/kWh. Onneksi siis Helenillä oli sellainen tarjous, jota oli helppo verrata kumpaan tahansa NGE:n hinnoittelumalliin. Ja tuo NGE on se sähköyhtiö, jonka asiakkaaksi päädyin kaksi vuotta sitten vastaavanlaisen kilpailutuksen tuloksena, joten aika lailla edullisimpiin sekin kuulunee.

    VastaaPoista
  4. Kummallista, tein juuri 20.12 NGE:n kanssa sopimuksen 4,39 snt/kWh Kuukausimaksu: 0,00 e/kk

    VastaaPoista
  5. Ei oikeastaan kovin paljoa edes yllätä. Nämä hinnat vaihtelevat näköjään päivän ja ehkä asiakkaankin mukaan niin paljon, että se mikä pätee tänään, ei pädekään ehkä huomenna. Mutta siksikin nuo kilpailutussysteemit ovat hyödyllisiä, kun jossain vaiheessa se sen hetken edullisin sopimus pitää löytää ja valita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Vuoden 2024 puolivälin tilannetarkastus

Osinkoja tiedossa taas neljätä firmalta plus yksi hankinta