Vuosi 2016 paketissa, osakesalkun kehitys, sisältö ja yksi pieni lisämyynti
Kun katsotaan vuotta
2016 sijoitussalkkuni kannalta, niin kaksi huomiota nousee ylitse
muiden.
1. Osakkeideni arvo
kehittyi tänä vuonna huonommin kuin indeksi.
2. Osakesalkkuni
arvo on nyt kuitenkin korkeampi kuin koskaan (ns. ATH!).
Tämä ristiriita
selittyy sillä, että olen sijoittanut tapani mukaan uutta pääomaa
osakkeisiin tänäkin vuonna. Luonnollisesti olen sijoittanut
osinkorahat ja palkasta yli jääneet varat, mutta tänä vuonna
tavallista isompiin osakeostoihin oli vaikuttamassa jo aiemminkin
tässä blogissa mainittu setävainaan perintö.
Tässä
osakesalkkuni indeksoitu kehitys kaikessa karuudessaan:
Salkkuni indekstoitu tuottohistoria vuodelta 2016 (sininen käyrä) ei tänä vuonna pärjännyt OMX Helsingin punaiselle indeksikäyrälle. |
Yllä siis on
Kauppalehden virtuaalisalkun piirtämä käyrä, jossa on laskettu
salkkuni indeksoitua tuottohistoriaa. Olen uskollisesti päivittänyt
tähän virtuaalisalkkuun myös ulkomaisten osakkeitteni
arvonmuutokset, ainakin silloin kun niiden muutos aiempaan arvoon on
ollut riittävän merkittävä.
Siis Kauppalehden
virtuaalisalkkutoiminnon laskema tuotto salkulleni ilman osinkoja on
nelisen prosenttia negatiivinen ja Helsingin pörssin indeksi taas
jokusen prosentin plussalla. Sinänsä molemmat käyrät kertovat kurssien elpyneen ihan kivasti kevään ja kesän alhoista. Suurimpana selityksenä salkkuni heikommalle kehitykselle varmasti on,
että salkkuni suurimmat osuudet, Nokia ja Teleste, ovat vuoden aikana
laskeneet. Vuoden 2015 aikanahan Teleste oli myötävaikuttamassa salkkuni todella reippaaseen nousuun. Saa nähdä, mitä ensi vuonna tapahtuu.
Tässä sitten
taulukoituna salkkuni sisältö prosenttiosuuksittain:
Yläkoulunopen osakesalkku vuoden 2016 lopussa | ||||
Osake | Hinta € | Osuus % | ||
Kotimaiset | ||||
eQ | 8,11 | 10,34 | ||
Nokia | 4,588 | 15,01 | ||
Nordea Bank | 10,6 | 3,47 | ||
Orion A | 42,38 | 6,48 | ||
Sampo A | 42,59 | 8,69 | ||
SSH Comm. Security | 1,94 | 0,98 | ||
Stora Enso R | 10,21 | 5,21 | ||
Technopolis | 3,13 | 4,57 | ||
Teleste | 8,86 | 23,05 | ||
UPM-Kymmene | 23,34 | 4,76 | ||
Yleiselektroniikka E | 6,17 | 4,72 | ||
Ulkomaiset | ||||
AT & T | 40,365 | 2,06 | ||
Berkshire Hathaway B | 154,968 | 2,77 | ||
IBM | 157,83 | 4,02 | ||
PYN Elite | 262,575 | 3,87 | ||
100,00 |
Eli osakelajeja on nyt 15, jos erikoisrahasto Pyn Elite lasketaan osakelajiksi varsinaisten ulkomaisten osakkeiden jatkona. Vain yhtä osakelajia on yli viidesosa, joten hajautusta on taas alkuvuoden jälkeen tapahtunut. Miten tänä vuonna ostamani arvopaperit ovat kehittyneet ostopäivän jälkeen, se vaatii varmaan oman blogitekstinsä.
* * * * *
PS. Raportoidaanpa
nyt täydellisyyden vuoksi, että myin Nokiaa pienen erän torstaina
29.12. hintaan 4,63 € ihan vain siksi, että osaisin helpommin
laskea FIFO-periaatteella myyntitappiot ja voitot sekä tänä
vuonna veroilmoitusta tehdessäni, että myös seuraavalla kerralla
kun myyn osakkeita. Olisi liian hankalaa laskea hankintamenoa siten,
että jonkin vanhan ostoerän välityspalkkio jakautuisi monen eri vuoden
veroilmoitukseen jollain ihmeellisellä murtolukukertoimella. Syksyllä
tuli epähuomiossa myytyä sellainen erä Nokiaa, joka ei kooltaan
vastannut täydellisesti ostoeriä.
Jos ette saaneet
tolkkua tästä myyntivoittojen verotukseen liittyvästä
FIFO-höpötyksestä, niin ilmoittakaa kommenteissa. Lupaan selittää
asian tarkemmin jossain seuraavista blogiteksteistä, jos asia kaipaa
selvennystä. Se nimittäin on asia, joka on hyvä tietää, jos aikoo osakkeita joskus myydä.
Kommentit
Lähetä kommentti