Valtion ansiotuloverotus ja progressio - kokonaisuus ratkaisee

Alkuun kursailut ja kiitokset


Mietin pitkään, julkaisenko tämän tekstin, onko se liian kaukana aiheesta tms. Tämä on kuitenkin eri näkökulma verotukseen, kuin talousblogeissa tai talousbloggareiden somekuplissa keskimäärin, joten ehkä tämä puoltaa paikkaansa. Lukekaa varoen.

Mutta aluksi haluaisin kiittää veronmaksajia. Siis en nyt tässä tapauksessa tarkoita Veronmaksajien keskusliittoa, joka haluaa itseään kutsuttavan nimellä Veronmaksajat, siis käyttävät toki isoa alkukirjainta, mutta siltikin hiukan häiritsevällä tavalla pyrkivät omimaan koko veroa maksavan kansanryhmän äänen. Kiitän siis veroa maksavia kansalaisia, niiden joukossa itseäni ja saman tien muitakin veroa maksavia tahoja, sellaisia ns. juridisia henkilöitä, joiden takana häärivät tietenkin päätöksiä tekevät ihmiset.

Tämä siis siltä varalta, että jonkun rasitetun veronmaksajan mielestä ei ole tarpeeksi kiitetty, tai että verotuksesta puhuttaessa rivien väleistä paistaa kiitollisuuden sijaan kateus. Minun tapauksessani ei. Ja tämä kiitos jakautuu kaikille veronmaksajille kunkin maksaman kokonaisveron suuruuden mukaan. Veroista nimittäin on ratkaiseva hyöty yhteiskuntamme toimivuudelle. Siis kiitos.

Progression huippua? Vai jotain muuta?


On erilaisia näkemyksiä siitä, millaisia vinoumia Suomen verokeskustelussa on, mutta viime vuoden aika on tullut vastaan useita kannanottoja, joiden mukaan Suomessa verorasitus on niin progressiivinen, että vähänkin keskiarvoa hyvätuloisemmat maksavat kaiken, ja pienituloisten ei tarvitse maksaa mitään. Siis huoli on siitä, että systeemi rankaisee liikaa suuremmista ansiotuloista, ja että suurin osa ihmisistä ei tavallaan edes sitoudu yhteiskuntaan, kun he näet ovat progression takia oikeastaan vapaamatkustajia, pelkän hyödyn saajia. Ja toisaalta ne jotka maksavat kaiken, eivät hyödy järjestelmästä tarpeeksi.

Luultavasti Suomessa on jonkinlainen konsensus siitä, että progressio on verotuksessa ihan hyvä ominaisuus, sillä hyvätuloisilla on parempi maksukyky, ja tällöin verorasitus ei ole niin paha, kuin se olisi vastaavalla veroprosentilla pienempituloisilla. Harva ajattelee, että verojen pitäisi olla lähinnä köyhien juttu, mikä puolestaan tuntuu olevan yllättävän suosittu näkemys Yhdysvaltain suunnalla. Toisaalta erityisen raflaavien lukujen esiin nostaminen tekee aina vaikutuksen. On mahdollista, että se sinänsä ihan hyväksytty progressio on vain mennyt liian pitkälle, ja jotkut luvut saattavat osoittaa tähän suuntaan.

Nyt haluaisin joka tapauksessa nostaa esiin muutamia lukuja, joista EI pitäisi syöksyä äärimmäisiin päätelmiin koko verotusta ja julkista taloutta ajatellen, sillä ne koskevat lopulta melko pientä osaa Suomen verotuloista, ja samalla yllättävän pientä osaa veronmaksajien kollektiivisesta verorasituksesta.


Valtion ansiotulovero: vain näin pieni joukko maksaa koko systeemin?


Useaan kertaan on nostettu tikunnokkaan tiettyjä, hm, aika kuumia lukuja valtion tuloverotuksesta. Noin 1,5 miljoonaa suomalaista maksaa valtion ansiotuloveroa, ja reilu kymmenesosa kovatuloisimmista suomalaisista maksaa yli 70 % valtion ansiotuloverosta, mitä tietenkin on hyvä siteerata eri tilanteissa. Ja sitten esimerkiksi tällä sivulla on muun muassa hieno ja oikein ymmärrettynä varsin valaiseva kartta, josta näkyy, miten valtion ansiotuloveroa maksavien täysi-ikäisten osuus eri alueille.

No juu. Aika iso osuus ja aika pienen porukan harteille. Eivätkö loput täysi-ikäiset suomalaiset siis saa ollenkaan ansiotuloja, kun eivät verojakaan maksa? No tietenkin vastaus löytyy siitä, että valtion tulovero on progressiivinen, ja kaikki eivät yllä valtion tuloverotuksen alarajalle. Kunnallisveroa toisaalta maksaa ansiotulostaan 3,9 miljoonaa suomalaista, joten täysin vapaamatkustajiksi ei enemmistöä kansasta saa ansiotulojen verotuksen osalta millään, kun ottaa huomioon työikäisten määrän (lähde: Veronmaksajien keskusliiton nettisivu, jolla siteerataan verohallinnon tietoja vuodelta 2016).

No nyt tietenkin herää kysymys, mikä ongelma tässä on yleensä kuitenkin sanotaan selvästi, että kyse näissä luvuissa on nimenomaan valtion verotuksesta. Pari ongelmaa löytyy kuitenkin helposti.

Ensinnäkin on aika keinotekoista erottaa yhteiskunnan kokonaisuudesta valtio ja kunta erilleen. Eihän vaikkapa peruskoulun kustannuksia veronmaksajille ole mielekästä laskea pelkästään sen mukaan, miten paljon valtionosuuksia peruskoulutukseen käytetään, ja sulkea silmät kunnan osuudelta. Yhteiskunta on valtion ja kuntien muodostama saumaton kokonaisuus, ja jos toinen unohdetaan, ei niin kuva vääristyy.

Yhteiskuntamme sai em. lähteen mukaan verotuloja noin kolme ja puolikertaisesti kunnallisveroina valtion ansiotuloveroon verrattuna. Kunnallisvero perustuu tasaveroprosenttiin, tosin pohjalta otetaan kunnallisvähennys, joka aiheuttaa siihenkin lievän progressiovaikutuksen erityisesti pienimpiin tuloihin. Mutta kun yhteiskuntaa katsotaan kokonaisuutena, kunnallisveron suuruus takaa sen, että verorasitus kohdistuu hyvin laajasti myös pieniin ansiotuloihin.

Entä valtion oma talous? Onko valtio kuitenkin ajanut itsensä täysin riippuvaiseksi isotuloisimmasta kymmenyksestä, ja sen pienimmistäkin liikahduksista? On tietenkin poliittinen päätös, mitkä menot valtio maksaa, ja mitkä menevät kunnille. Takavuosinahan hallitukset siirsivät kai jonkin verran velvollisuuksia kuntien vastuulle, ja pystyivät näin pienentämään omalta osaltaan veroja, mutta kuntien veroprosenttiin tuli samalla kroonista korotuspainetta. Suurin huomio valtiontaloudessa kannattaa kuitenkin kiinnittää siihen, miten suurta osaa tulovero näyttelee valtion tulonlähteenä. 

Valtion veroja maksettiin vuonna 2016 noin 41,8 miljardia euroa, ja siitä vain 5,8 miljardia on peräisin ansiotuloveroista. No, edelle mainittu reilu 70 prosenttia siitä on sentään noin kymmenesosa valtion verotuloista.

Arvonlisävero, jota maksetaan ostoksien mukana ilman minkäänlaisia progressioita kaikissa tuloluokissa, on siihen verrattuna kolminkertainen tulonlähde valtiolle. Siis arvonlisävero on aika korvaamaton rahavirta valtion kannalta. Pääomatulovero puolestaan onkin sitten tulonlähteenä alle puolet valtion ansiotuloverotuksesta.

Mitä siis haluan sanoa? Tämän: Kun puhutaan valtion ansiotuloverotuksesta, ei puhuta koko valtion tulonmuodostuksesta, eikä varsinkaan koko yhteiskunnan verovaroista, mihin kokonaisuuteen kuntatalous saumatta kuuluu. Tällöin ei puhuta rahoista, joilla pidettäisiin yllä Suomen sosiaaliturva tai joku muu sektori kokonaisuudessaan. Kun vaikkapa Twitter-viestiin pakataan yksi tieto verotuksestamme, se on helppo saada näyttämään siltä, kuin se todellakin olisi koko kuva Suomen verotaakasta ja valtiontaloudesta.

Kunnolliseen kuvaan verotuksesta ei kuitenkaan riitä se yksi luku tai kuvio, vaan sen muodostamiseen tarvitaan monipuolisempi käsittely. Yksipuolisen ja tärkeitä osia peittelevän kuvan maalailusta paljastuu yleensä jonkin agendan yksisilmäinen ajaminen. Tuijottamalla pelkkää valtion tuloveroa voi lievästi hyvätuloiseksi laskettavan ja itsevarmuutta täyteen pumpatun sijoitusharrastajan olla liiankin helppo kuvitella maksavansa kymmenen ihmisen maksuosuuden pelkällä tuloverollaan, vaikkei totuus olisi millään laskutavalla sinne päinkään. Ja tämä varmasti kannustaa joitakin äärimmäisiin kantoihin verotuksen ja koko yhteiskunnan muuttamiseen kohti jopa jotain hyvinkin armotonta järjestelmää.


Progression huippu siis...


Onko tässä valtionverotuksen ja siitä nimenomaan tuloverotuksen korostamisessa sitten joku ongelma veronmaksajan näkökulmasta? Ainakin siinä tapauksessa ongelma on olemassa, jos pointtina on esittää, miten valtava on Suomen verotuksen progressio. Jos suomalaisten verorasituksesta otetaan käsittelyyn vain pieni osio, ja tämä pieni osio on juuri se ainoa varsinaisesti progressiivinen osuus verotuksestamme, niin varmasti kuva näyttää vääristyneeltä. Jos ei ole tarkoitus osoittaa pelkästään, että Suomen verotus on jonkin verran progressiivista, ja ihan muista syistä olettaa että jo progressiivisuus ylipäätään on aivan itsestäänselvästi turmiollista jo sinällään.

Onko veroprogressio sitten täysin tunnetusti ja tieteellisesti todistetusti taloudellista toimeliaisuutta lamauttava piirre verorakenteessa? En sanoisi.

Mitä enemmän verotuksella saadaan kaikkia tasapuolisesti hyödyttäviä asioita, kuten terveydenhuolto, koulutus, kaikkien rakastama valtiollinen väkivaltakoneisto (siis ihan vakavasti, ilman poliisia ja armeijaa olisimme pahemmassa kuin pulassa, ihmiset kuolisivat väkivallan ja nälän seurauksiin joukoittain). Kaikki eivät edes hahmota, miten isossa valmiudessa yhteiskunta on koko ajan käyttämään varoja kenen tahansa syöpiin ja sydänkohtauksiin, ja asianomainen maksaa nimellisen poliklinikkamaksun ja on sillä sujut. Niissä asioissa (kuten vakuutuksissa yleensäkin) olen kuitenkin aina mieluiten ns. nettomaksajana veronmaksajien rivistössä.

Veronmaksajalle kallis, mutta käyttäjälleen ilmainen koulutus hyödyttää keskimäärin noin niin kuin euromääräisesti ajatellen eniten niitä varakkaiden vanhempien lapsia, koska he pääsevät keskimäärin koulutuspolkuja pitkin pidemmälle ja korkeammalle. Toisaalta se, että heikommassakin asemassa olevat koulutetaan, ja heille syntyy mahdollisuus kohota työnteolla parempaan asemaan, on koko yhteiskunnan etu.

Ainakin silloin kun yhteiskunnassa melko laajasti ymmärretään verotuksen yhteiset edut, progressio ei johda niihin uhkakuviin, joita tietyt politiikan oikeistolaisemman laidan äänitorvet melko hysteerisestikin ovat alkaneet nostaa keskustelun pohjaksi. Pikemminkin korruptio, huonosti toimivat yhteiskunnan palvelut, ja se että veroja ei käytännössä makseta sääntöjen mukaan, eikä siitä seuraa mitään erityistä, aiheuttaa varmaa verokapinaa. Toisaalta jos verojen keräys ja julkisten varojen käyttö toimii, ja kansalaiset ymmärtävät yhteiskunnan toimivuuden tärkeyden heille itselleen, niin muihin valtioihin verrattuna hieman korkeanpuoleinen verotuskin siedetään.

En siis sano, että se on oikein tai väärin, mutta väitän, että korkeasta verotuksesta ei seuraa aivan automaattisesti niitä kymmentä kamaluutta, mitä jotkut maalailevat.


...löytyy meren takaa ja menneisyydestä


Haen perusteluni tälle väitteelle vuosikymmenten takaa menneisyydestä, mutta esimerkki on niin äärimmäinen, että se on perusteltua nostaa tänäkin päivänä esiin. Esimerkki alkaa 1950-luvulta Yhdysvalloista, jolloin Amerikka oli oikeiston uuden idolinkin mielestä vielä ”suuri”. Mikä oli tuolloin isotuloisten marginaalivero? Eli se veroprosentti, jonka mahdollisesta lisätuloistaan joutuisi maksamaan? Eri vuosina prosentit hieman vaihtelivat, mutta 50- luvulla yli 200 000 dollarin yli menevästä vuositulosta joutui maksamaan 91 tai 92 prosenttia. Toisen maailmansodan ponnistusten aikana ylin marginaalivero oli kivunnut 94 prosentin korkeaan lukemaan, josta se sitten laski 90 prosentin pintaan. Britannian puolella ylin marginaalivero oli vielä hullummissa lukemissa lähempänä sataa prosenttia.

Siis selvennyksenä: koko tuloistaan kenenkään ei tarvinnut maksaa tuota huippuveroa, vaan ensimmäisistä kunakin vuonna ansaituista kymppitonneista vero oli pienempi, ja jokainen pystyi hankkimaan aika mukavat tulot aika kohtuullisella veroprosentilla. Ja nykyrahassa tuo korkein tuloraja oli reippaasti toista miljoonaa taalaa, joten mistään pikkutuloista ei tuollaisia marginaaliveroja päässyt maksamaan. Mutta ne samana vuonna ansaitut lisämiljoonat tosiaan kutistuivat satatuhatlappusiksi…

Miten kauan tätä kesti? Vielä vuonna 1963 yli 200 000 menevästä osuudesta joutui maksamaan 91 prosenttia, mutta seuraavana vuonna prosentit laskivat verraten rajusti, vaan ei silloinkaan millään muotoa keveisiin lukemiin. Vielä vuoteen 1981 asti sinkun piti maksaa 108 300 dollarin ylittävältä osalta 70-prosenttista, eli jokseenkin kireänsorttista marginaaliveroa. Sitten Ronald Reagan tuli hätiin ja mullisti USA:n verotuksen ja räjäytti valtionvelan taivaisiin mm. poistamalla kaikki yli 50 prosentin portaat marginaaliverotuksesta.

No mitä tästä opimme? Ei nyt ainakaan sitä, että valtavia marginaaliveroprosentteja pitäisi nykyäänkin tavoitella. Eikä edes sitä, että Suomessa progressio olisi nyt pieni. Mutta se ajatus, että Suomen nykyiset verot tukahduttavat kaiken yrittämisen ja taloudellisen toimeliaisuuden, asettuu mittasuhteisiinsa, kun miettii, miten USA:n talous 1940-1960-luvuilla ja oikeastaan 1980-luvulle asti selvisi vuosikymmenien ajan huikealla marginaaliveroprosentilla ilman sellaista lieveilmiötä, että kaikki kunnianhimo palkkatulojen tavoittelussa tai yrittämisessä olisi kadonnut, tai väki muuttanut halvemman verotuksen maihin. Tai edes sanonut järjestelmäänsä sosialistiseksi, neuvostoliittolaiseksi tai pohjoiskorealaiseksi tai joksikin muuksi vastaavaksi. Ansaittua purnausta tuo aika äärimmäisyyksiin vedetty marginaaliveron progressio tietenkin herätti, se on selvä.

Aika oli toki tuolloin erilainen, mutta kyllä tämä tieto historiasta helpottaa suhtautumaan riittävällä rauhallisuudella niihin hysteerisimpiin pelkoihin siitä, että Suomen talous on nykyisellään täydellisessä umpikujassa nimenomaan juuri ennenäkemättömän korkeiden marginaaliverojen takia. Yli yhdeksänkymmenen prosentin marginaalivero kapitalismin kehdossa paikallisen republikaanioikeiston muistoissaan hellimänä kultakautena auttaa toteamaan, ettei tämä nyt verotuksessakaan välttämättä niin pienestä ole kiinni.

* * * * * 

PS. Yläkoulunopettajan sähkösopimuksen tekemisessä parhaan tuloksen tuotti taas kilpailutus, eikä vanhalta sähköntoimittajalta saatu tarjous. Palaan vielä asiaan. Vaan mikä kilpailutus oli kyseessä? No tämä:

Kommentit

  1. Erinomainen kirjoitus!

    Itsekin olen joskus ihmetellyt tuota 70% väitettä, mutta en ole koskaan perehtynyt, mitä sillä itseasiassa tarkoitetaan. Hyvä selvitys ja historia tuo tosiaan mukavasti perspektiiviä asioihin.

    "...ilman poliisia ja armeijaa olisimme pahemmassa kuin pulassa, ihmiset kuolisivat väkivallan ja nälän seurauksiin joukoittain". Noh, tähän täytyy kyllä sanoa, etten ole ennen kuullut armeijaa/poliisia tarjottavan ratkaisuksi nälänhätään :)

    PS. Olen aina ollut tosi kiinnostunut historiasta. Nyt vasta tajusin, etten ole hyödyntänyt sitä omissa kirjoituksissani lainkaan. Täytyypä jokus koittaa tuoda samanlaista historiakulmaa omiin teksteihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, tuo koukku armeijasta ja poliisista liittyy siihen, että rosvojoukkojen vahvemman oikeus menee valitettavasti kaikkien muiden oikeuksien yli siellä, missä näitä mainittuja ei ole pitämässä väkivaltaa aisoissa. Nälänhätä syntyisi noissa oloissa nopeasti rikkaimmankin valtion alueelle, ja anarkistien hellimä utopia yksilöiden vapaudesta ilman valtiota pysyisi silloinkin vain kuvitellun utopian asemassa.

      Mutta siis yleisesti "poliisia ja armeijaa lisää" ei ole onneksi mikään lääke nälänhätiin. Usein ne tarjoavat jopa täysin päinvastaisenkinkin efektin, kun historiaa ja nykyhetkeä miettii...

      Poista

Lähetä kommentti

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jordan Ellenberg: Miten välttää virheet, matemaattisen ajattelun voima

"Lyhyt" selostus hahmottelemistani seuraavien vuosien sijoitus- säästö- ja rahankäyttöperiaatteista

Vuosi 2017 pakettiin, ja 2018 alkuun