Technopolis lähti salkustani jo nyt

Muistanette, että Technopoliksen osakkeista on tehty julkinen ostotarjous, 4,65 euora osakkeelta, ja firman hallitus on suositellut sen hyväksymistä, ja ainakin pari merkittävää suuromistajaa on tämän takana.

Päätin yrittää myydä omistamani osakeet, jos niistä saa enemmän kuin ostotarjous määrää. Ostotarjous luultavasti on ainakin tarkoitettu menemään läpi, ja jos tarvittavia suostumuksia ei saada, niin senkään tilanteen lopputulos ei välttämättä ole suurempi hinta. Joten voi olla loogista ajatella, että ostotarjous on ok, mutta sen yli menevä hinta on pelkkää plussaa.

Tänään perjantaina töiden jälkeen huomasin yllättäen, että eilen oli mennyt kaupaksi pienehkö osa omistamistani Technopoliksen osakkeista asettamallani rajahinnalla 4,665 euroa, eli sain viralliseen tarjoukseen verrattuna 1,5 senttiä ylimääräistä osakkeelta. Kun sitten katselin osakekursseja, ja päättelin, että tuskinpa loput osakkeet menevät ihan heti tuolla hinnalla, alensin tarjoustani loppupäivän ajaksi 4,66 euroon, jotta pääsisin nopeasti eroon lopuistakin lapuista.

No, kaupassa ja kirjastossa käytyäni katsoin uudestaan, mikä oli päivän päätöskurssi ja huomasin sen olevan 4,665. Jaaha, tarjous siis oli mennyt läpi, ja olisi siis sittenkin voinut pyytää sen 4,665 euroa. Sitten tarkistin asian, ja huomasin, että toimeksiantoni oli sittenkin mennyt läpi päivän huippuhinnalla, eli puoli senttiä yli määräämäni rajahinnan, sillä loppuhuutokaupan aikana hinta oli pompannut 4,665 euroon käytännössä käymättä 4,66 euron kautta, ja osakenippuni myynti oli mennyt läpi vasta loppuhuutokaupassa.

Sopivan pieniä jännittäviksi yksityiskohdiksi nuo sentin osat ovat, sillä ne tarkoittivat joitakin kymmeniä euroja kokonaisarvossa mitaten, ei mitään sen enempää.

Tarjoukseen suostumiseen verrattuna siis voitin muutamia kymmeniä euroja, vaikka Nordnetin minimaaliset välityspalkkiot vähennetäänkin tästä laskelmasta. Lisäksi voitin aikaa. Ei tarvitse enää odottaa pääomien vapautumista. Vaan otinko muutaman kymmenen euron pikkupalkinnon, vaikka tuhansia euroja voisi olla nurkan takana?

Tiedostan, että voi tulla vielä eteen tilanne, jossa Technopoliksen ostotarjous kaatuu, ja että on vaikea laskea todennäköisyyshaarukkaa sille, miten todennäköisesti tämä tapahtuu. Ja vaikea sanoa, millä todennäköisyydellä hinta paranee edes siinä tapauksessa. Varsinkin kun ei voi tietää, minkä asian puolesta ostaja, joka hankkii koko ajan näitä osakkeita vähän yli tarjouksen hinnan, toimii. Onko ostaja kapinallinen tarjouksen kaataja, joka haluaa parempaa hintaa tai vaikkapa jatkamista entiseen malliin. Vaiko sittenkin ostotarjouksen tehneen firman bulvaani, joka haluaa varmistaa osakkeiden päätymisen tarjoukselle ystävällismielisiin käsiin.

No, luultavasti tarjous menee läpi, koska sitä on firman hallituksen taholta suositeltu. Jos ei mene, niin pitää katsoa hintakehitystä, ostanko esimerkiksi osan osakkeista halvemmalla takaisin. Jos lunastushintaa kasvatetaan, niin sitten korjaan hieman omaa ajattelutapaani siitä, missä vaiheessa kannattaa myydä.

Technopolis oli noin 7 prosenttia sijoitusvarallisuudestani, joten nyt on ainakin jotain mitä sijoittaa. Myytyjen osakkeiden tilalle olen tässäkin taloudellisessa ja poliittisessa maailmantilanteessa jonkin verran tehnyt sijoituksia, ja sitä linjaa jatkan. Saa nähdä, maltanko jättää säästöön pörssiromahduksen tai kursseja laskevan korjausliikkeen varalle mitään, kun se Norwegianin säästötilikin jäi alkaneen matalakorkoisuutensa takia pois käytöstä...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023