Kauppalehden vanha käyränpiirtämiskone uudistui päälaelleen

Olen joskus aiemminkin kertonut, että Kauppalehden nettisivulla on kotimaisiin osakkeisiin keskittyvälle piensijoittajalle varsin näppärä salkun seuraamista helpottava työkalu. Jossain vaiheessa sen arvonkehitystyökalun toiminta nikotteli, mutta viime ajat se on toiminut hyvin. Ei toki aivan kaikilla kännykkäselaimilla, mutta tuollaisiin pieniin juttuihin, kuten ylimääräisen kännykkäselaimen lataamiseen voi sopeutua.

Nyt kun Kauppalehti sitten päätti toteuttaa sen kauan suunnittelemansa nettisivu-uudistuksen, jonka jälkeen lehden mobiilisovellus ja nettisivu toimivat keskenään käytännössä samalla tavalla, niin pieni pelko astui kuvaan mukaan hetkeksi, niinköhän oman salkun seurantatyökalut heitetään tässä menemään?

No, onneksi kyse oli vain palvelun uudistamisesta, johon liittyvä toimintakatkos tosin venähti alun perin ilmoitetusta hieman. Pääasia kuitenkin oli, että toimintoja vain uudistettiin, eikä salkkutyökalu ollut katomassa mihinkään.

Sitten uudistunut oma salkku -toiminto julkaistiin, ja pääsin tutkimaan uudistusta ja salkkuni kehitystä. Hieman ironinen johtopäätös oli, että aiemmin mobiililaitteen selaimessa hienosti toiminut salkkutoiminto ei näyttänyt kuin yhden sarakkeen kerrallaan edes vaakatasoon käännettynä, eikä millään suostunut mukauttamaan taulukon koko sopivammaksi, joten uusi versio on huonommin mobiililaiteyhteensopiva kuin tuo vuosikymmeniä vanha versio oli ollut. Tätä sarakkeiden automaattista leveyttä hiukan korjattiin, joten nyt salkkutaulukon pari saraketta mahtuu kännykkäänkin, joten Kauppalehti selvästi korjaa virheitään.

Joka tapauksessa tyylikkyyttä on haettu käytettävyyden kustannuksella, kun kirjasimia muutetaan pienemmiksi ja sirommiksi määräkokoisten taulukkosolujen keskelle. No joo, ehkä tähän tottuu, ja seuraava uudistus parantaa tilannetta.

Sitten avasin ”Arvon kehitys” -toiminnon. Tietenkin kuva näytti aluksi hiukan oudolta uudessa kehyksessä, mutta kun vertasin indeksikäyrää oman salkkuni käyrään, niin ero oli yllättävän suuri:

Sininen käyrä on oman salkkuni arvonkehitys, ja punainen on vertailuindeksin OMXH:n kehitys, mutta piirrettynä väärin päin. Eli kun vertailuindeksi ohitti salkkuni, se kertoi vain siitä, että OMX laski samaan aikaan kuin minun omakin salkkuni hieman laski. Selkeää, eikö? Eli periaatteessa joudun nyt vertaamaan omaa salkkuani jonkinlaiseen shorttarin mallisalkkuun...


Eli tuossa uuden version indeksikäyrässä kurssimuutokset menevät ylös, jos kurssi laskee, ja alas, jos kurssi nousee. Tässä on kyllä malliesimerkki ongelmasta jota en olisi itse voinut keksiä, jos olisin etukäteen alkanut miettiä mahdollisia skenaarioita.

Kurssikäppyrät ovat näyttäneet tältä jo sen verran monta päivää, että tuskinpa ihan henkeä kannattaa jatkossakaan pidätellä, että tämä päälaellaan oleva vertailukäyrä tuosta korjaantuu oikeampaan ilmiasuun, mutta olen paranoidisen optimistinen sen suhteen, että muutos vielä, jos ei lähipäivien, niin ainakin syksyn aikana tapahtuu.

Uusia osakekauppoja en ole tähän virtuaalisalkkuun vielä joutunut lisäämään, mutta niissäkin voi Kauppalehden keskustelupalstan mukaan syntyä ongelmia. Katsotaan, mitä tapahtuu. Nordnetin salkkukäyriinkään en voi turvautua, sillä siihen pankkiin siirryin isommalta osin vasta tämän vuoden syyskuussa, joten Kauppalehteä pidän edelleen luotettuna käyränpiirtäjänäni, tulevat vertailukäyrät sitten vaikka pääministerin kannatusluvuista tai perunoiden hintakehityksestä...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Vuoden 2024 puolivälin tilannetarkastus

Osinkoja tiedossa taas neljätä firmalta plus yksi hankinta