Oman salkun osinkoennuste

Laskin muuten tässä päivänä muutamana arvion siitä, miten paljon osinkoja tänä keväänä ja koko vuonna 2019 olisi odotettavissa. Varovaisesti jokaisen osakkeen osingon arvioimalla sain summaksi jonkun kymmenen euron tarkkuudella viime vuoden osinkomäärän. Eli Technopoliksen katoaminen ja sen korvaaminen isoksi osaksi Cramolla ja Ramirentilla ei muuttanut tilannetta isosti.

Voi olla, että olin arvioissani liiankin ylivarovainen, ja siksi luulisin melko suurella todennäköisyydellä taas ylittäväni viime vuoden osinkotason. Vaan kauas ei tänäkään vuonna päästä edellisen vuoden osinkomäärästä. Seuraava vuosi, eli 2020, on siinä mielessä hämärän peitossa, että jos oikea taantuma tulee Suomeen, niin vuoden päästä osakkeiden hintojen ohella myös niistä saatavien osinkojenkin määrä tulee laskemaan. Mutta tuleeko se taantuma millä voimalla?

Se on pakko todeta, että jo vuodesta 2016 alkaen oman salkkuni osinkosumma on ollut muutaman prosentin sisällä, nousten toki joka vuosi karvan verran, mutta silti oleellisesti ottaen pysynyt samana. Vuosina 2012, 2013 ja 2014 oli edellinen jakso, jolloin osinkosumma polki monta vuotta lähes paikallaan, mutta nyt 2016:sta alkaen se sama meininki näyttää jatkuvan neljättä vuotta peräkkäin. Ja vuosi 2009 on viimeisin vuosi, jolloin saamieni osinkojen määrä on laskenut.

Kuten alla olevasta kuviosta näkyy:

Osinkovuosien kehitys. Vuoden 2019 kohdalla on se yltiövarovainen ennuste. Palaan kevään mittaan siihen, piti ennuste kutinsa...

Koska bloggarinne kokee silloin tällöin lievää paranoiaa nimensä paljastumisen suhteen, tässäkään kuvaajassa ei ole tarkkoja rahasummia, mutta sanotaan nyt kaikkein uteliaimmille opettajan osinkosalkun suuruusluokasta niin, että kymppitonni per vuosi osinkotuloja (bruttona laskien) on jo selvästi saavutettu etu, ehkä jopa tonni kuussa, jos kuukautta kohti laskee...

Vaan nyt alkaa olla jo aika henkisesti valmistautua osinkokevääseen. Ensimmäiset firmat antavat viime vuoden viimeisen kvartaalin tulostiedotteen vielä tammikuun puolella. Omalta kannaltani osinkokevät alkaa, kun Nokia ja UPM ilmoittavat tulostiedotteensa yhteydessä osinkoehdotuksestaan. Muutamat muut kotimaamme firmat ehtivät jo aiemmin, mutta minä en niitä omista, joten ne jäävät seurannassakin vähän paitsioon. Mutta pari viikoa vielä, niin sitten se osinkoehdotusten ilotulitus alkaa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023