Kirjavinkki kaikille — Niall Ferguson: Rahan nousu

Niall Ferguson: Rahan nousu
Taas on tullut aika esitellä yksi kirja, jonka jokaisen rahaa käyttävän yhteiskunnan jäsenen olisi erittäin hyvä lukea. Luin tämän kirjan alun perin jo hyvän aikaa ennen kuin aloitin tämän blogin pitämisen viime vuonna, ja kirja oli jo silloin muutaman vuoden vanha. Alkuteos ilmestyi 2008 ja Terra Cognitan julkaisema suomennos 2009. Siis kyseessä on Niall Fergusonin klassikko ”Rahan Nousu, maailman rahoitushistoria”.

Kirja kuuluu niihin, joiden lukeminen on avannut ainakin minulle uutta näkökulmaa rahan merkityksestä ihmiskunnan historiassa, vaikka mitään varsinaista aukkoa en tämän alan sivistyksestäni löytänytkään. Siksi on vähän niin kuin pakko esitellä myös tämä kirja, kun blogin toiminta-ajatukseen nämä kirjavinkit kuuluvat.

Kirja kertoo selkeän esityksen rahan historiasta. Siitä, miksi raha on syntynyt, ja mitä se oikeastaan on. Rahan historia liittyy kiinteästi liiketoiminnan, joukkovelkakirjojen ja ylipäätään taloudellisen sopimisen historiaan. Koska raha vaatii toimiakseen luottamuksen talousjärjestelmän toimintaan, rahan historia on samalla myös taloudellisten romahdusten historiaa, kun luottamus rahaan ja muihin arvopapereihin ajoittain katoaa.

Oma mielipiteeni on, että kirjan lukemisen jälkeen lukijalle pitäisi olla selvää, että rahan olemassaolo on kehittyneen yhteiskunnan toimimisen edellytys. Vaikka nykyisellä rahakeskeisellä yhteiskunnallamme on puutteensa, ja vaikka joillakin anarkistisiin aatteisiin taipuvaisilla älyköillä olisikin äkkiseltään melko vakuuttavan kuuloiset perustelut sille, että raha on vain valtioiden tyhjästä keksimä huijaus, niin siltikin raha on ainoa tähän mennessä keksitty tapa pyörittää yhteiskuntaa. Ilman velan ja rahan käsitteitä ei tähän mennessä ole pystytty rakentamaan sopimuksiin perustuvia yhteiskuntia, vaikka yritystä on ollut.

Kirjassa kuitenkin paneudutaan vähintään yhtä hyvin myös siihen, mistä syistä asiat menevät vikaan. Miten on syntynyt talouskuplia, miksi velat joskus raukeavat maksamattomina, ja miksi velkaa siltikin annetaan.

Vaikka kirjassa käsitellään monia asioita, jotka muita talousalan kirjoja lukeneet tietävät, tämän kirjan näkökulma ja sen käsittelemien historiallisten tapahtumien otanta ovat sen verran omanlaisiaan, ettei lukukokemuksen pitäisi tuntua miltään vanhan kertaukselta. Kirjan tyyli on myös varsin viihdyttävä ja pitää mielenkiinnon yllä. Suosittelen koko yläkoulunopettajan arvovallalla!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023