Pienen sijoitusblogin mainostulot, tapaus Yläkoulunope, osa II

Aiempi osa tästä kaksiosaisesta sarjasta löytyy täältä.

* * * * *

Tässä tekstissä käsittelen bloggaajan näkökulmasta hiukan Googlen omaa AdSense-ohjelmaa. Muiden muassa blogialustapalvelu Blogger on myös Googlen tarjoama palvelu, eli hyödynnän tässä koko ajan Googlen tarjoamaa maksutonta palvelua. Kuten tästä blogista käy ilmi, en ole saanut vielä yhteistyötä Googlen kanssa toimimaan ihan haaveilemallani tavalla AdSensen suhteen.

Ja koska Googlella on miljardeja asioita kerrallaan työn alla, sieltä päin on hieman hankala saada mitään yksilöllistä asiakasneuvontaa. Paitsi tietenkin Googlen itse määrittämissä erikoistilanteissa, esimerkiksi seuraavan sisältöisillä viesteillä:
1) Okei, sinut on nyt yksilöllisesti hyväksytty ohjelmaamme, perustelut ovat liikesalaisuus, mutta voivat löytyä jostain sivuillamme olevasta oppaasta, tai
2) No niin, olemme nyt yksilöllisesti poistaneet sinut internetistä ikiajoiksi, perustelut ovat liikesalaisuus, mutta voivat löytyä jostain sivuillamme olevasta oppaasta.

Minulla on kuitenkin keskivahva luottamus Googleen siinä asiassa, että tällaiset informatiiviset bloggaajan käyttökokemuksista kertovat blogitekstit sallitaan myös potentiaalisilta mainosten julkaisijoilta, vaikka ne eivät aina kuvaisikaan pelkkää huolista vapaata tanssimista voitoista voittoihin. (Jos minun blogini jostain syystä tämän jälkeen katoaa, niin tiedätte, ettei tällainen avoin meininki sittenkään ollut sallittua. Heh, vitsi, vitsi…)

* * * * *

Google AdSense on siis mainosohjelma, jossa myös mainosten klikkauksista maksetaan mainosten julkaisijalle, eikä pelkistä syntyneistä myynneistä. Tämä on ihan mukava vaihtoehto markkinointivalikoiman osaksi kaikkien kannalta, mutta kylläkin vaatii sen, että systeemin ylläpitäjä pystyy luotettavasti valvomaan, ettei klikkauksia tehdä epärehellisin keinoin, eikä yhden tahon toistuvaa klikkailua tai robottien tekemiä klikkauksia saa laskea aidoiksi mainosklikkauksiksi.

Google taitaa olla ainoa, joka tähän valvontaan pystyy niin hyvin, että myös mainostajat siihen luottavat. Siihen kyllä tarvitaankin valtavat automaattiset valvontaohjelmistot ja niiden kanssa synkronoidut työntekijät. Ja jos epäselvyyksiä löytyy, niin epärehelliset mainosjulkaisijat pitää tietenkin poistaa heti markkinoilta, etteivät mainostajat turhaudu.

Kun vuosi sitten aloittelin tätä blogia, tavoitteenani oli ottaa Googlen AdSense myös mukaan, ehkäpä blogin pääasialliseksikin mainostulojen lähteeksi. Se idea ei vain ottanut tuulta alleen. Aluksi Blogger tarjosi muutaman päivän jälkeen mahdollisuutta hakea AdSenseen, mutta se oli ihan ymmärrettävästi liian aikaista, ja se kävi ilmi Googlen antamasta palautteesta. (Sinänsä hassua, että se AdSenseen liittymisen mahdollistava linkki ilmestyi jo muutaman päivän päästä Bloggerin käyttöliittymään, kun tekstejä ei vain ollut miltään kannalta läheskään riittävästi AdSenseen pääsemiseksi.)

Sitten odotin, että sivullani oli yli kymmenen omalla sydänverelläni (tai ainakin omalla näppäimistölläni) kirjoittamaani monipuolista ja mittavaa blogitekstiä, ja oletin, että nyt AdSense ottaa sivustoni, ellei nyt suorastaan riemusta kiljuen, niin ainakin lähestulkoon heittämällä mainosjulkaisijakseen. Mutta pahastipa erehdyin.

AdSense ilmoitti, että mahdollisesti sivustollani on jokin, joitakin tai kaikki seuraavista vioista: Käyttökokemusta on parannettava (ok, ehkä jotain pientä, jos nyt halutaan nipottaa...). Tai sitten sivustoni on sääntöjen vastainen chat-sivusto (tääh...?). Lisäksi minun pitää poistaa Googlen sääntöjen rikkomiseen yllyttävä sisältö, kuten keinot YouTube-videoiden lataamiseen. (Millä sivustolla he ovat käyneet?) Ja vielä, sivustoni ilmeisesti keskittyy koevastausten ja tenttipapereiden laittomaan myyntiin. (SIIS MITÄ...????)

Ainoa selitys tälle outojen syytösten tulvalle on minun käsityskyvylläni punnittuna se, että jossain Intiassa tai Keniassa (tai muualla edullisten työvoimakustannusten piirissä) joku Google-kääntäjän varassa parin sentin urakkaperusteisella tuntipalkalla kotikonttorissa työskentelevä digispesialisti ei oikein päässyt jyvälle tämän suomenkielisen blogin tarkoituksesta. Hän on sitten varmuuden vuoksi klikannut sivustoni synneiksi kaikki ne virheet, joita ei ole vajavaisen kielen ja kulttuurin ymmärryksensä puitteissa pystynyt poiskaan sulkemaan. (Periaatteella: ”Kun nyt noita koevastauksia trokaavia sivustoja ei ole missään muuallakaan tullut vastaan, niin tässä on nyt varmaan pakko olla sellainen, kun ainakin kirjat ja koulu mainitaan ihan blogin otsikoinnissa...”)

Vain tuo käyttäjäkokemusta koskeva osa on mahdollisesti perusteltu, mutta jotenkin pidin omaa blogiani oleellisilta osin yhtä hyvänä kuin muitakin keskimääräisiä blogeja, ja monilla sellaisilla keskimääräisillä blogeilla on myös AdSense-mainoksia. Mutta mikä käyttökokemuksessa tai ulkoasussa on vikana, sitä on hankala lähteä sokkona korjaamaan, kun ei tiedä.

Minulla ei tietenkään annettu mitään mahdollisuutta vastata Googlen viestiin, mutta muutaman päivän päästä sähköpostini tuli vielä yksi viesti, jossa AdSense vielä selitti yleisesti, että sivustoni ei täytä AdSense laatusääntöjä (eikä puhunut enää mitään chat-sivustoista, yllytyksistä sääntörikkomuksiin eikä koevastauksista). Ja kertoi esimerkkinä, että hyväksyttävällä sivulla pitää olla omaa sisältöä, eikä se saa olla automaattisesti luotu. Ja muuta vähän moniselitteisempää laatuasiaa. No joo.

Katsotaan pystynkö jossain vaiheessa vakuuttamaan Googlen edustajat asiallisista tarkoitusperistäni ja siitä, että käyttökokemus tässä blogissa on ehkä kuitenkin siedettävä. Viime syksyllä tekemäni uuden yrityksen perusteella näyttää siltä, että toistaiseksi sen voi unohtaa, joten palasin taas affiliate-mainosten näyttämiseen. Ja sainhan minä Tradetrackerilta ne 27 euroa, joten ehkä se affiliate-markkinointi toimii jatkossakin jotenkin.

Tämän vuodatuksen tarkoituksena on ainoastaan toimia apuna tuleville blogintekijäsukupolville. En yritä mitenkään mustamaalata Googlen toimintaa tällä vaativalla liiketoimintakentällä, vaan ainoa tarkoitus tässä on välttää tulevaa harmia niille kaikille, jotka minun tavoin rehellisesti yrittävät saada pieniä ja mahdollisesti ajan myötä kasvavia mainostuloja AdSensen avulla. On parempi, että ihmisillä on alusta alkaen mahdollisimman realistinen kuva siitä, mikä on mahdollista ja mitä on odotettavissa, ja mitä ei. Eli seuraavat ohjeet teille, jotka harkitsevat liittymishakemusta AdSenseen:

1) Nimeä blogisi mahdollisimman yksinkertaisesti, niin että siitä saa heti selville sen yhden pääasian, jota blogisi käsittelee (myös Google-kääntäjällä englanniksi käännettynä). Jos varsinainen blogin nimi on tyylikäs, lyhyt ja iskevä, mutta mutta ei täydellisen informatiivinen, niin ainakin alaotsikosta pitäisi selvitä yksiselitteisesti blogin aihe.
2) Nimen pitää tästä huolimatta olla myös omaperäinen.
3) Sisällönkin pitäisi olla omaperäistä ja monipuolista
4) Kirjoita blogiasi mieluiten yli puoli vuotta ja useita kymmeniä postauksia ennen kuin yrität päästä AdSense ohjelmaan.
5) Älä loukkaannu, jos Googlelta saamasi palaute kertoo jotain sellaista, mistä et tunnista blogiasi lainkaan.
6) Jos blogisi toistuvasti hylätään, niin älä masennu. Älä katso pelkkiä menestyneimpiä blogeja ja niiden satojen eurojen kuukausittaista tulovirtaa. Muutkin ihan fiksuina itseään pitävät ihmiset ovat joutuneet bloginpidossaan tässä asiassa umpikujaan. Muitakin ihan hyviä mainosvaihtoehtoja on, jos niikseen tulee.

Tuleeko teille mieleen jotain vielä parempia ohjeita?

Toivotan joka tapauksessa hyviä ja säännöllisiä mainostuloja kaikille asiallisille tai muulla tavoin kunniallisille bloggareille. Eli itselleni muiden muassa!

* * * * *



Kerro mielipiteesi ja lunasta palkintoja. Mielipidetutkimus.com

Kommentit

  1. Lisää kääntäjä blogiisi ja pyöräytä sillä blogisi etusivu englanniksi. "Ongelma" voi löytyä sillä.

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, viitsisiköhän moista kommervenkkiä tehdä. Suomenkielisen blogin optimoiminen konekäännöksiä varten tuntuu jo hätävarjelun liioittelulta. No, ehkä etusivun lukeminen voi olla mahdollisuuksien rajoissa. Pistän ajatuksen korvan taakse tulevaisuuden varalle.

    VastaaPoista
  3. Itse luin jostakin, että blogi pitää olla olemassa 6 kk ennen kuin voi tulla hyväksytyksi AdSenseen. Itse pääsin kyllä ensi yrittämällä, tuon puolen vuoden jälkeen. Toinen blogi sai mainokset samantien, koska riitti, että olin saanut mainokset jo yhteen blogiin. Sinullahan tosin on tuo(kin) aika jo umpeutunut...

    VastaaPoista
  4. Itselle kävi samoin. Piti päästä kiireellä AdSenseen, vaikka blogimerkintöjä oli vasta muutama. Hylsyhän sieltä tuli. Koska olin uppiniskainen, yritin vielä kerran-pari uudestaan. Sitten tulikin jo viestiä, että AdSense on enemmän tai vähemmän pysyvästi minulta blokattu. Saa nähdä josko ovet joskus aukenee.

    VastaaPoista
  5. Muistelisin, että minullakin meni n. 1,5 vuotta ennen kuin AdSense hyväksyi.

    VastaaPoista
  6. Kauankohan mulla meni? Oisko ollut muutama kk...

    VastaaPoista
  7. Olen ihan tumpelo nyt, mutta osaan laittaa muut mainokset. Mutta en osaa laittaa tuollaista tekstimainosta. Voisitko opastaa miten se laitetaan? Eli tekstin loppuun laittaisin mainoslauseen ja se menisi mainostajan sivulle. En osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TradeTrackerilla voit valita tekstilinkin ja luoda sen koodin samaan tapaan kuin muutkin mainokset.

      Sitten se siirretään tekstin päätteeksi niin, että Bolggerin tekstinäkymän vasemmassa yläkulmassa olevan näppäimen asennoksi vaihdat "Luo" -näppäinen sijaan "HTML" -näppäimen.

      Sen jälkeen liität sen koodinpätkän tämän HTML-muotoisen tekstin loppuun, ja sitten muutat takaisn näkymän "Luo"-tilaan. Jos haluat linkin riittävän erilleen tekstistä, niin ne välilyönnit kannattaa tehdä "Luo" -tilassa olevaan tekstiin.

      Toivottavasti tämä vastasi siihen, mitä oli tarkoitettukin.

      PS. Tämä kommenttipalstan "Kirjaudu ulos" -näppäin on muuten väärässä paikassa. Ei ole yksi kerta, kun olen tahattomasti heittänuýt itseni ulos ja kadottanut kommenttitekstini ikiajoiksi, kun on pitänyt julkaista kommentti. Jos tässä on kirjoitusvirheitä, se johtuu vain ärsyyntymisestä kommenttitoiminnon alkeellisuuteen. Pitäisi tietenkin kirjottaa kaikki ensin tekstinkäsittelyohjelmalla...

      Poista
    2. Bloggerin tekstinäkymästä oli puhe, ei Bolggerin. Anteeksi huono käsialani.

      Poista
  8. Minulla kävi samoin, kun vaihdoin Bloggerissa verkko-osoitteen omaani (.FI). Aiemmin hyvin toimineet AdSense-mainokset lakkasivat toimimasta. Otin selvää ja ohjelmaan piti hakea uudelleen. Hain saman tien ja kolmen päivän lupaus käsittelystä oli kohdallani roskaa.

    Se kesti kolme viikkoa. Sain samantapaisen viestin, että blogini ei täytä vaatimuksia, mutta annettiin vain linkki - mistä lukea säännöt ohjelmalle. Kehotettiin laittamaan uutta hakemusta heti, kun kaikki on korjattu. Tekemättä mitään pistin uuden hakemuksen ja seuraavana päivänä ohjelmassa.

    Blogger on tosi hyvä kun ei maksa mitään ja omalla osoitteella sen saa ammattimaisemmaksi.

    AdSensella tietysti voi tienata lisärahaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista:

Ota säästösi hallintaan

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kauppalehden salkkutoiminto on jo melkein hyvä...

Norwegian aiheutti ketjureaktion myös muille Nor-alkuisille pankeille S-alkuista unohtamatta

Päätös toteutettu: Välivuosi alkaa