Työssä käynti: hyötyä vai haittaa yhteiskunnalle?

Tällä kertaa toivon erityisesti, että lukijoilta tulisi kommentteja tämänkertaisesta aiheesta. Aihe nimittäin menee oikeastaan kansantalouden syvyyksiin enemmän kuin tavalliset piensijoitukseen tai kotitalouden säästäväisyyteen liittyvät aiheet. Ja silti tässä mennään intuitiivisella mutuilulla, ja siihen soppaan olisi hyvä saada muidenkin aivoituksia. Toivottavasti tekstini ei mene liian provosoivaksi mutta myöskin tylsyydeltä ja itsestäänselvyydeltä vältytään.

* * * * *

Usein kuulee mielipiteen, että ihmisten pitäisi maan työllisyyden takia jäädä eläkkeelle aina heti kun mahdollista. Siis työpaikkoja vapautuu, joten nuoret saavat tehdä enemmän töitä, eivätkä jää työttömiksi. Vastaväitteenä on sitten tietenkin se, että jos ihmiset eläköityvät aikaisin, eläkejärjestelmämme eikä maan talous kestä sitä, sillä ikäluokat pienenevät, ja huoltosuhde muuttuu liian epäedulliseksi. Lisäksi täydelliseen vastaväitteeseen kuuluu, että työllisyyden määrä ei ole vakio, vaan työssä käyvä seniori työllistää ostamillaan palveluilla ja maksamillaan veroilla muita kansalaisia paljon enemmän kuin hän vähällä rahalla kituuttavana eläkeläisenä työllistäisi.

Jos olen ihmisten mielipiteitä oikein lukenut, niin vasemmistolaisille yksityisajattelijoille on hieman tyypillisempää nähdä maailma tuon ensimmäisen ajattelutavan mukaan, eli niin, että työn määrä on vakio, ja jos yksi ihminen on töissä, vaikka ei tarvitsisi, niin hän samalla estää yhtä työtöntä työllistymästä. Ja ihmisillä siis on moraalinen velvollisuus jäädä aikaisin eläkkeelle antaakseen nuorille mahdollisuuksia. Ja ýhteiskunnalla velvollisuus ohjata ihmiset varhaiselle eläkkeelle.

No tasapuolisuuden nimissä on pakko esittää itsevarmaan oikeistolaisuuden huumaan höyrähtäneiden kanssaihmisten eräs lempiajatus. Nimittäin se, että julkisen puolen työntekijöiden osana on olla pelkkänä painolastina kansantaloudelle. Ja siitä tietenkin seuraa, että jos esimerkiksi joku yläkoulunopettaja tai kunnanlääkäri tai perushoitaja päättää jäädä pois palkkatyöstä ja siirtyä säästöjensä turvin päätoimiseksi osakesijoittajaksi (käyttäen uuteen päätoimeensa jonkin ajan puolesta tunnista sataan tuntiin viikossa) tämä entinen yhteiskunnan elätti muuttuukin yhteiskunnan tukipylvääksi, joka pitää yrittäjän ominaisuudessa talouden pyöriä pyörimässä. Vaikka hän ei siis tehnyt muuta, kuin lakkasi tekemästä varsinaista koulutuksensa mukaista ja yhteiskuntaa hyödyttävää työtä.

Näissä molemmissa ajatuksissa on se ongelma, että jos ne pitävät paikkansa, niin sitten samoista syistä kaikkien joilla on riittävästi varallisuutta, pitäisi siirtyä pyörittämään peukaloitaan ja siirtelemään päätoimisesti sijoitusvarallisuuttaan, jotta yhteiskunnan pyörät pyörisivät ja täystyöllisyys saavutettaisiin.

Itse olen tottunut ajattelemaan, että myös julkisen puolen palkollisilla on merkityksensä yhteiskunnan ja kansantalouden toiminnan kannalta. Ja että tämä merkitys syntyy nimenomaan heidän ammattitaitonsa ja tekemänsä työn kautta. Mainitaan nyt tässä opettajien ja lääkäreiden pitkä koulutus, jonka kulut yhteiskunta on rajallisilla resursseillaan maksanut, ja tuon koulutuksen suorittaneet ovat omalta osaltaan useita vuosia omaa rajallista aikaansa siihen käyttäneet, ja taloudellisen rasituksen ja riskin kantaneet.

Tämä koulutus muuttuu lähes hyödyttömäksi yhteiskunnalle sillä hetkellä, kun koulut käynyt asiantuntija jää pois työstään ja ryhtyy esim. päätoimiseksi luomumeikkien verkostomarkkinoijaksi, koroillaeläjäksi tai sairauseläkeläiseksi. (Kunnioitan tietenkin kaikin tavoin luomumeikkien verkostomarkkinoijia, mutta esim. yhteiskunnan kouluttaman erikoislääkärin asiantuntemus ei siinä työssä tule täysimittaisesti yhteiskunnan hyödyksi.)

Itse uskallan sen asian itselleni myöntää, että jos en tätä nykyistä työtäni jaksa eläkeikään asti tehdä, ja ryhdyn vaikkapa hyvinkin aikaisin elämään kokonaan osinkotuloilla tai sitten esim. osa-aikaisesti jollain helpommalla työllä päiväni täyttäen, niin sen jälkeen olisin tietyssä mielessä yhteiskunnan vapaamatkustaja. Joku varmasti sen jättämäni työpaikan täyttäisi, ja se ei välttämättä juuri siinä kohtaa huonontaisi edes kyseisessä paikassa annettavan yläkouluopetuksen tasoa. Mutta toivon kyllä todella, etteivät kaikki ne suomalaiset, joilla tuollaiseen ratkaisuun olisi mahdollisesti varaa, heittäytyisi heti vapaaherroiksi tai vapaarouviksi, varsinkaan jos ovat yhteiskunnan laajasti kouluttamia ammattilaisia. Ainakaan heidän ei pitäisi ajatella tekevänsä sillä tavalla palvelusta yhteiskunnalle.

* * * * *

Koska koulujen, poliisin sairaaloiden yksittäisten työntekijöiden ammattitaidon arvo on niin abstrakti asia arvioitavaksi, niin ehkä yrittäjien kohdalla on helpompi hahmottaa sama asia. Kuvitellaan, että hyvin tehokkaasti tuttuja asiakkaitaan palvelevan yrityksen ja pysyvän asiakaskunnan rakentanut yrittäjä päättää jäädä ennen aikojaan eläkkeelle. Jos kyse on kyläkaupasta, niin kukaan ei tule hänen tilalleen, joten seudun taloudellinen toimeliaisuus ja yhteiskunnan saama verokertymä vähenevät. (Ihmiset saattavat muuttaa toimeliaammille seuduille, mutta kylään jäävät ovatkin sitten sen jälkeen aiempaa todennäköisemmin työttöminä, joten ongelmia syntyy.)

Jos eläkkeelle jäävä yrittäjä on vaikkapa mainostoimistoyrittäjä, niin jos yritys lakkaa toimimasta, periaatteessa asiakaskunta leviää muiden mainosyritysten asiakkaiksi. Uusissa firmoissa asiakaskunta ei löydäkään niin hyvin hioutuneita toimintatapoja, vaan joutuu maksamaan samoista asioista ehkä enemmän, koska nämä asiat työllistävät uutta kokematonta firmaa enemmän kuin sitä lopettanutta. Asiakaskunta joutuu mainospuolen hankaluuksien seurauksena aiheutuvien taloudellisten syiden takia supistamaan omaa toimintaansa, ja asioiden sujuminen yhteiskunnassa heikkenee. Ja tämä tapahtuu aivan riippumatta siitä, alkaako tuo eläköitynyt yrittäjä saada sillä hetkellä jotain varhais- tai sairauseläkettä, vai jääkö hän elämään osinkotuloilla.

* * * * *

Joka tapauksessa minun näkemykseni on se, että jos vaikkapa suurimalla osalla suomalaisista olisi miljoona euroa rahaa, se ei meidän kansantalouttamme pelastaisi, jos liian moni sen seurauksena lopettaisi vaivalloisen työnteon, ja luopuisi opettajan tai siivoojan tai lääkärin tehtävistään. Toisaalta miljoona euroa duunarin pankkitilillä ei aivan välttämättä veisi meitä turmioon.

Miettikää esimerkkinä sveitsiläisiä. Heillä on meihin verrattuna isot varallisuudet melkein jokaisella. Silti siellä bussit kulkevat, siivous toimii, opetuksesta puhumattakaan. Elintarvikkeita ja kelloja he valmistavat vientiin. Sveitsiläisen vientimenestyksen rinnalla ei Turun telakan tilauskirjakaan tuntuisi mitenkään poikkeukselliselta. Palkkatasoa siellä voi sanoa hieman korkeaksi, mutta luulisin, että vielä enemmän jonkinlainen ammattiylpeys pitää sveitsiläiset töissä, vaikka kaikkien duunareidenkaan ei siellä suinkaan olisi pakko.

Esimerkki Sveistin ahkerien ammattilaisten työn tuloksista: jopa opettajan kukkarolle kohtuuhintainen ja luotettava mekaaninen automaattikello.
Mutta jos ne kaikki varakkaat ihmiset siellä Sveitsissä olisivat päättäneet, että jäädään nyt kaikki vain tekemään korkeintaan näitä rahoitusalan töitä ja koroilla elämistä, ja jätetään retuperälle kaikki muun alan koulutus, unohdetaan siivous, bussin kuljetus, kaupan myyjän tehtävät ja hoitotyö, niin tuskinpa pelkkä sveitsiläisten pankkien ja sveitsiläisen veropolitiikan olemassaolo olisi sitäkään yhteiskuntaa pitänyt noin vauraana.

Siis saamme toki itseämme syyllistämättä downshiftata, vetäytyä työelämästä hyvissä ajoin ennen kuin ajaudumme työkyvyttömyyden tilaan, eläköityä ennen virallista ikää, heittäytyä vaikka osapäiväiseksi yrittäjäksi. Itsekään en usko pysyväni tässä työssä tulevaan tavoite-eläkeikään asti. Mutta siltikään en antaisi varhaiselle työelämästä poistujalle mitään kovin isoa hyväntekijän sädekehää siitä hyvästä, että hän vapauttaa tällä tavoin nuoremmille työpaikan tai on pelkkänä osinkoja nostavana koroillaeläjänä kovastikin maan taloutta parantava yrittäjä.

Mutta ei myöskään kannata syyllistää niitä työintoisia, jotka ovat töissä joitakin vuosia alimman eläkeiän jälkeenkin. Se nimittäin ei luultavasti ole ainakaan millään aivan itsestäänselvällä tavalla pois keneltäkään. Eivätkä he välttämättä ole niitä heikoimpia lenkkejä, luulen minä.

Onko teillä muilla mielipiteitä asiasta?

Kommentit

  1. Yksi tapa katsoa kokonaisuutta voisi olla katsoa sitä pelkästään yksilön kannalta (lue omalta kannalta). Itse mietin esim että mistä saisin nyt motivaation (että jos olen ollut ensi vaativissa esimiestehtävissä ja säästänyt ja sijoittanut säästöt fiksusti, olen itse ansainnut varallisuuteni) mennä 'oikeisiin töihin', kun kerran elän jo pelkällä varallisuuteni tulolla. Asian voi nähdä provosoidusti myös niin että minulla ei edes ole ollut vaihtoehtoa ettei varallisuuteni olisi kasvanut (miksi olisin halunnut kuluttaa kaikki saamani palkat, koska en myöskään halunnut olla osa kulutusyhteiskuntaa) ja ettei lopputulema olisi ollut taloudellinen riippumattomuus. Minusta ei kannata olla tyhmä (ostaa kulutustavaraa, kun muutkin ostaa), vaan ihan itse miettiä mitä haluaa. Haluanko mielummin valita joka aamu mitä teen (taloudellisesti riippumaton voi myös valita 'oikeat työt') vai mennä joka arkiaamu töihin (sen takia että saan kuluttaa). Taidan myös hiukkasen kannattaa 'silleen jättämistä', vastakohtana ainaisesta tehokkuuden lisäämisestä.

    VastaaPoista
  2. Yksilön tilanne omalta kannalta katsottuna on tietenkin siinä mielessä tärkein, että sen mukaan me yleensä omat päätöksemme teemme. Jäädäkö pois töistä vai ei jne.

    Toisaalta näkökulmamme siitä mikä on hyväksi koko kansalle vaikuttaa enemmän siihen, mitä poliittista kantaa rummutamme eteenpäin ja ketä äänestämme. Yritän ainakin joinakin hetkinä ajatella, mitä taphtuisi, jos kaikki tekisivät niin kuin minä teen. Jonkinlainen sopu niiden asioiden välillä, mitä itse tekee, ja mitä kannustaa muita tekemään, olisi yleensä hyvä löytää.

    Tähän mennessä minua ei ole alkanut huolestuttaa lainkaan se mahdollisuus, että ihmiset alkaisivat kuluttaa vähemmän ja säästää & sijoittaa rahaansa enemmän. Tietyntasoinen downshiftaus ja oravanpyörästä pakenminenkin on luultavasti myös hyvä juttu moneltakin kannalta. Kaiken taloudessa ei tarvitse kasvaa koko ajan, ja ihmisten hyvinvointi on oma arvonsa. Luonto säästyy usein samalla kertaa, kun kulutus pienenee.

    Mutta se, jos parhaiten koulutettu väki alkaa oikein isona trendinä lähteä pois hyödyllisistä töistä ja samaan aikaan vähiten koulutuksesta hyötyä saanut porukka alkaa sukupolvi toisensa jälkeen jäädä kokonaan työelämän ulkopuolelle ilman mitään yhteiskunnalle hyödyllisiä taitoja, vanhempiensa asenteiden motivoimina, se alkaakin olla jo melko pelottava skenaario. Monia töitä tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen, ja se, miten hyvin ne työt jatkossa tehdään, vaikuttaa ihmisten tulevaisuuteen laajasti. Jos liian moni käyttää rahaansa saadakseen täyden joutilaisuuden, voikin käydä niin, ettei rahalla pian saakaan sitä mitä ennen.

    Yksi ihminen ei näitä kuvioita suuresti muuta, mutta mihin kansakunta on matkalla, ja mitkä ovat riskit, se olisi ihan hyvä hahmottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole asiaa tästä näkökulmasta juuri pohtinut, mutta sen olen ihan omassakin elämässäni saanut todistaa, että työelämässä on tällä hetkellä menossa melkoinen murros. Itse olen varmasti vain yksi monista, joka kolmikymppisenä on tehnyt jo kaksi tutkintoa. Toisen yliopistosta ja toisen ammattikorkeakoulusta. Toki osittain nämä olivat myös omien valintojen seurauksia. Lapset syntyivät, kun opiskelin vielä yliopistossa ja olin heidän kanssaan kotona vuosia. Niinä vuosina olisi pitänyt etsiä ja tehdä oman alan töitä. En myöskään halunnut opettaa, tosin nyt nekin työt ovat täälläpäin aika kiven alla. Muistan yhdestäkin ammattikorkeakoulututkinnon aikaisesta työharjoittelusta hauskan tilanteen, kun menin toisen työharjoittelussa olevan opiskelijan kanssa syömään. Syödessä tuli puhetta aiemmista opinnoista. Kävi ilmi, että molemmat olivat käyneet yliopiston, hän jopa oli tekemässä väikkäriä, kun rahoituksessa alkoi olla ongelmia. Hyvin monilla alani uusilla opiskelijoilla on takana yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto.

      Viihdyn kyllä nykyisissä töissäni, mutta ihmettelen silti, että kuinka hitaasti asiat tuntuvat etenevän. Entinen tiedekuntani ottaa edelleen vuosittain saman verran opiskelijoita opiskelemaan. Herää kyllä kysymys, että mihin töihin heidän olisi tarkoitus työllistyä...

      Sinänsä itse ajattelen, että en jäisi pois työelämästä, vaikkei se taloudellisessa mielessä olisi pakollista. Työ tuo elämään monella tasolla merkitystä ja sisältöä. Pidän työyhteisöstäni ja työn asettamat aikataulut tuovat tällaisen huithapelin elämään vähän järjestystä. Tekisin silti mieluusti lopun työuraani osittaista työaikaa. Mutta se taas tuskin on mahdollista ilman lottovoittoa (en lottoa) :).

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämä A:lla alkava firma ostetaan ilmeisesti ulos pörssistä

Osakesalkun arvo pomppasi – miksi en stressaa ainakaan tästä?

Helmikuun katsaus: kuukausiosto kävi toteen