Yleiselektroniikka: tulos ja osinko

Eilen (19.2.) yksi pörssin pienimmistä, vajaan 15 miljoonan markkina-arvoon yltävä Yleiselektroniikka julkaisi vuosituloksensa.

Näin pienestä ja vähävaihtoisesta yhtiöstä puhuttaessa on aina se vaara, että jo pienikin julkisuusbuusti saattaa näkyä hinnassa. Jos muutama piensijoittaja saa jostain samaan aikaan idean lisätä salkkuunsa pienenkin määrän samaa pienyhtiötä, yhtiön hintakehityksessä saattaa näkyä lyhytaikainen ja turha pomppu. Firmasta juuri silloin kiinnostuneet ostajat pettyvät, kun ostavat juuri kalleimmalla hetkellä, eikä osakkeista edes pääse eroon ostohinnalla.

Koska tällä blogilla on kuitenkin varsin pienet lukijamäärät ainakin tässä vaiheessa, ja yhtiön näkymät sisältävät riittävästi varjopuolia, en usko, että tässä mitään hypetysvaaraa syntyy. Eikä tässä tekstissä kyllä ole mitään aineksia toiseenkaan suuntaan syntyville kurssiliikkeille.

Yhtiön P/E -luku huitelee siinä kahdeksan tietämillä, osakekohtainen tulos parani lukemaan 0,72 €, kun aiempi oli 0,53 €. Osinkoa korotettiin maltillisesti 0,3 euroon. Melko halpa osake, sanoisin. Perusteluja osakkeen äärimaltilliseen hinnoitteluun löytyy kyllä muutamia. Viimeinen vuoden 2015 neljännes toi kuitenkin vain 0,16 euroa osaketta kohti, kun vuotta aiemman neljänneksen osakekohtainen tulos oli 0,20. Loppuvuoden niukkuuden lisäksi kuluvalle vuodelle luvataan pelkkää niukkuutta. Vuoden 2016 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2015 tulosta pienempi, ja Venäjän tilanteen jatkuva epävakaus saa erityismaininnan.

Yhtiö ei ole muistini mukaan juuri lupaillut liikoja, vaan pikemminkin tehnyt juuri sen mitä pitääkin. Myös vuoden takaisen tilinpäätöstiedotteen tulevaisuuden näkymät olivat äärivarovaiset, vaikka vuodesta kehkeytyi näinkin tuottoisa. Nyt kuitenkin taustalla on loppuvuoden heikompi kehitys yhdistettynä siihen, mitä firmassa tiedetään kuluvan vuoden kehityksestä. Paras kai siis uskoa, että viime vuoden huipputulokseen ei tänä vuonna päästäne.

Toinen hyvä syy Yleiselektroniikan maltilliselle arvostukselle on mikroskooppisen pieni vaihto. Myynti- ja ostotarjoukset ovat kymmeniä senttejä erillään. Jos haluaa ostaa oikein muutamalla tuhannella eurolla tätä osaketta, niin tarjoustasojen hintaeroja pitää hiukan tutkailla, tai sitten vain jättää oman tarjouksensa roikkumaan, ja odottaa mitä tuleman pitää. Tämä tekee Yleiselektroniikasta hiukan samanlaisen sijoituskohteen, kuin jotkut suurivaihtoisimmat listaamattomat firmat ovat. Pitkäaikainen sijoitus on ainoa vaihtoehto, kun pienenkin erän myynti on verraten takkuista, ja markkinahinta on verraten epämääräinen käsite.

Omat Yleiselektroniikan osakkeeni olen ostanut 5-10 vuotta sitten, kolmosella alkavalla keskihinnalla. Mitään roimia hintamuutoksia en odota. En ole ajatellut myydä, enkä tehdä lisäostoja. Ainoat spekulaatiot, mitä olen vuosien varrella tästä firmasta kuullut, koskevat sitä, ostaako pääomistaja sen piankin pois pörssistä, vai ostaako joku isompi firma sen pois kuljeksimasta. Tällaisissa ostotarjouksissa omistajille tarjotaan sen hetken pörssikurssiin verrattuna selvää lisähintaa, joten mitään taloudellista riskiä tämä ei aiheuttaisi, vaikka vanhasta osinkokoneesta joutuisikin luopumaan.

Yleiselektroniikka on pieni firma pörssiin, mutta piensijoittajan kannalta on aina parempi, mitä enemmän firmoja on pörssissä. On turha kenenkään kuvitella, että siitä se unelias pörssi piristyy, kun turhat pikkufirmat potkitaan pois. Listaamattomien firmojen osakkeiden osto ja myynti on kymmenen kertaa hankalampaa ja kalliimpaa kuin pörssiosakkeiden. Siispä aina jos jokin rehellistä liiketoimintaa harjoittava yhtiö on pörssissä, sijoitusmahdollisuudet monipuolistuvat yhden yhtiön verran. Siksi toivotan Yleiselektroniikalle pitkää ikää pörssiyhtiönä.

* * * * *


Kommentit

  1. Yleiselektroniikka oli yksiä niitä osakkeita, joka kiinnosti minua jo heti alussa, kun kokosin salkkuani. Jotenkin se vain jäi ostamatta, kun hajautinkin Nixuun. Uskoisin, että tavallinen tuulipukusijoittaja pitää yleiselektroniikkaa jotenkin suunnattoman tylsänä sijoituksena. Mielestäni siitä saa oikein maltillisen tuoton ja sinullahan se on salkussa jopa reilusti plussalla!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023