Trump valittiin, mitä tapahtui osakesalkulleni?

Tässä vaiheessa lienee jo korkea aika kertoa, miten USA: presidentinvaalit vaikuttivat osakesalkkuuni ja sitä koskeviin suunnitelmiin. Aloitetaan ajasta ennen vaalitulosta.

Nimittäin illansuussa 8.11. tein arvauksen, että todennäköisesti vaalien voittaja on niukasti mutta varmasti Hillary Clinton. Samalla päätin, että voin vielä sijoittaa hieman rahaa yhdysvaltalaisiin osakkeisiin. Sijoittaminen oli siis yhä mahdollista, kun kajosin tulevaa perintöveroa varten säästössä olevaan rahamäärään. Totesin, että verot jotka setävainaan perinnöstä aikanaan lankeavat, ovat tulossa aikaisimmassakin tapauksessa maksuun vasta kevään osinkojen jälkeen. Siis totesin että riittää, kun en osta osingoilla osakkeita, vaan säästän ne perintöveroa varten.

Todella tärkeänä asiana ostopäätöksessäni oli toki Nordnetin tarjous kuluttomista kaupoista S&P 500-listan osakkeille. No, ostin siis AT&T -nimistä firmaa (37,03 $/kpl), ja kampanjan ansiosta vältyin välityskuluilta. Jotenkin arvelin, että Hillaryn valinta parantaa juuri tuon firman näkymiä, kun ei ole enää Trumpia uhkaamassa fuusion estämisellä. No, vähänpä silloin tiesin. Päätin jättää varmuuden maksimoimiseksi seuraavaan päivään hieman rahaa Pfizer-nimiseen lääkeyhtiöön sijoitettavaksi, sillä myös se näytti tunnuslukujen puolesta houkuttelevalta.

Seuravana aamuna tyrmäävän vaalituloksen paljastuttua oletin, että töistä tullessani osakesalkkuni olisi useita prosentteja miinuksella. Suurtakaan laskua en olisi ihmetellyt. No, jostain syystä koko pörssimaalima oli ilmeisestikin heti niellyt Trumpin kiitospuheen karvoineen kaikkineen, ja uskoi, että kyllä, tämä populistinen kansankiihottaja ja rikkauksien perijä ei voi tehdä maailman taloudelle muuta kuin hyvää. Kaikki muu läpän heitto on ollut vain Wall Streetin hyväksi suoritettua valehtelua. Sinänsä helpottavaa, kun ei tarvinnut saman päivän aikana katsoa Trumpin voiton lisäksi vielä kutistunutta osakesalkkuakin.

Yhdysvaltain lääkefirmat olivat kallistuneet runsaasti, joten tietenkään en toteuttanut sitä suunnitelmaani, että ostaisin Pfizeriä. AT&T oli ensin sekin nousussa, mutta ehkä lopulta ihmiset huomasivat alkaa pelätä, että Trump toteuttaa uhkauksensa, eikä firma pääse yhdistymään Time Warnerin kanssa. Onneksi Trump on ollut hyvin kiireinen, eikä mitään ole vielä tapahtunut tällä rintamalla, joten AT&T:n osakekurssi on noussut takaisin.

* * * * *

En ole sellainen osakkeenomistaja, joka myy yhtäkkiä salkkunsa tyhjäksi, kun alkaa pelätä laskukautta. En siis myynyt edes amerikkalaisia osakkeitani pois. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pörssin kevytmielinen tunnelma Atlantin takana ei ole aivan perusteltu. Vallassa on sukulaisia suosiva ja diktaattoreita ihaileva populisti, joka on luvannut kansalle asioita, jotka ovat muun lisäksi myös taloudelle turmiollisia. Tämä todennäköisesti aiheuttaa jossain vaiheessa suuriakin kauhun hetkiä markkinoille, ja tuo pitkällä tähtäimellä lisää korruption hiekkaa talouden rattaisiin. 

On ymmärrettävää, että republikaaneihin päin kallellaan olevat pörssihait uskovat republikaanin voittaessa juuri sen, minkä haluavatkin uskoa, mutta se on vain hetken huumaa. Historia kertoo vähintään sen, ettei talous toimi pelkäastään sillä, että amerikan pörssihaiden suosikkipuolue on vallassa. Trumpin kehonkieltä analysoimalla voidaan myös tehdä päätelmiä siitä, miten hyvin uusi presidentti on tehtäväänsä kampanjansa aikana valmistautunut. Ei välttämättä hyvin.

Nyt on ollaan siis vihdoinkin tilanteessa, joka ei rohkaise minua sijoittamaan kaikkia liikeneviä varojani pörssiosakkeisiin. Välttelen siis toistaiseksi osakeostoja, jos hinnat ovat nykytasolla. Myyntejä teen kuitenkin vain hyvin harkiten.

Katsotaan, mitä tapahtuu.

Kommentit

  1. Harvoin innostun kommentoimaan, mutta luettuani tämän en vaan voi pidättäytyä. Olen kuitenkin lyhyt sanainen.

    1. En ole Trumpin kannattaja, toisaalta en HC fanikaan. Näistä lähtökohdista ponnistaen kysyn mikä ihme saa sinut päättelemään tulevasta presidentistä kirjoittamasi asiat? Ihanko olet median antaman kuvan varassa vai pohjaatko näkemyksesi johonkin tietolähteeseen johon minunkin kannattaisi tutustua?
    2. Jos syy jättää ostot tekemättä on nämä vaalit eivätkä suinkaan esimerkiksi tuleva korkotason nousu tai ekp:n setelirahoituksen lopetus, olet mielestäni aivan ulapalla. Suosittelen tutustumaan menneisiin Yhdysvaltain presidentteihin eritoten 80-luvulta. Antaa perspektiiviä.

    Muuten olen tykännyt lukea blogiasi. Nyt mainitsemistasi asioista olen vain niin eri mieltä. Jotenkin tuntuu aivan järjettömältä ajatella kuten ajattelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en karkota vähiä lukijoitani tähän aiheeseen liittyvillä sinänsä hyvin harvinaisilla postauksillani, mutta olkoon. Yritän vastata.

      1. Mikä asia kaipaa perustelua? Etkö usko, että Trump on kampanjoinut protektionismin puolesta, ja luvannut kansalle epärealistisia lupauksia teollisuustyöpaikkojen palautumisesta? Vai sekö, että Wall Street osoittaa yllättävää toiveikkuutta Trumpin politiikan toimivuuden suhteen? Vai onko se epäselvää, että Trump lupasi rakentaa Meksikon kustannuksella muurin koko rajalle ja estää kaikkien muslimien pääsyn maahan epämääräiseksi ajaksi? Eikö tämä riitä syyksi huolestua?

      Mediasta: tokihan minun täytyy käyttää jonkinlaista mediaa, kun en ole Trumpia itse tavannut. Ja itse asiassa toivon, että Trumpia ihan OK presidenttinä pitävät lukisivat ainakin valikoiden niitä perinteisiä medioita, joissa ammattilaiset esim. ruotivat aivan läpinäkyvästi faktatarkastuksia eri ehdokkaiden puheista. Ei niiden asenteesta tarvitse pitää tai uskoa kaikkea, mutta uusia näkökulmia voi löytyä sitä kautta.

      Pelkkää vaalitilaisuuksien huumaa ja niissä tapahtuvaa väitteiden tulvaa seuraamalla ei saa hyvää kuvaa siitä, kuka valehtelee härskeimmin. Somen toisiaan yllyttävien samamielisten kuplat vievät yleensä kauemmaksi totuudesta.

      Myönnetään, että suhtautumiseeni Trumpia kohtaan vaikuttaa myös se, miten hän kampanjassaan on käyttäytynyt, sanalla sanoen narsistisella tavalla. Aikuinen mies käyttää kaikista vastaehdokkaistaan esivaaleista alkaen lapsellisia pilkkanimiä tyyliin "Crooked Hillary", ja valittaa kaikista poikkipuolisista kommenteista heti epäreiluina hyökkäyksinä, "very unfair". On vaikeaa luottaa ihmiseen, joka aamuöisin naputtelee katkeria twitter-hyökkäyksiä ex-missiä tai SNL-shown epäreiluja vitsejä vastaan. Retoriikka kuin tyhmän koulukiusaajan käsikirjasta.

      Suosittelen tutustumaan monipuolisesti median tarjontaan, ja huomaamaan Trumpin todelliset lausunnot, mitä hän on sanonut ja twiitannut. Kannattaa lukea ja punnita esimerkiksi Trumpin varhaisen "omaelämäkerran" kirjoittajan lausunto, arvioida sen uskottavuutta. https://en.wikipedia.org/wiki/Trump:_The_Art_of_the_Deal


      2. On totta, että näinä aikoina on paljon erilaisia syitä, jotka ennakoivat sitä, että nykyinen osakkeiden kurssitaso ei ole välttämättä aivan pitkälle kestävää laatua. Kun Yhdysvaltoihin valitaan presidentti, joka pääteemanaan on pitänyt kauppasodan aloittamista Kiinan ja Meksikon kanssa, ja rehennellyt tulevalla protektionistisella politiikalla, niin sitäkään ei pidä vähätellä.

      Esim. Reagan ei ollut sinne päinkään kuin Trump, vaikka hänenkin retoriikkansa ja kömmähdyksensä saivat ainakin monet eurooppalaiset takajaloilleen. Reagan oli aina vähintäänkin osaavien neuvonantajien opastuksessa. Trumpilla ei ole vähäistäkään poliittista kokemusta, eivätkä nepotistiset henkilövalinnat lisää tässä vaiheessa luottamusta.

      Tässä lienee riittävästi syytä varovaisuuteen. Vasta keväällä voimme tietää edes hiukan siitä, mitä Trump on siihen mennessä päättänyt tehdä, ja missä aikeissaan hän on onnistunut.

      Nyt olen kirjoittanut ehkä liikaa. En halua yrittää turhaan käännyttää toisella tavoin ajattelevia kannalleni enkä väitellä. On ihan OK, jos toteamme vain ajattelevamme tästä eri tavoin, ja se joka havaitsee olevansa oikeassa, saa sanoa "Mitäs minä sanoin!". Eli jos Trump osoittaa aiheuttavansa ison riskin myös taloudellisesti, niin minä olin oikeassa. Mutta jos esim. seuraavien täytevaalien aikaan USA:n taloudelle (tai USA:n demokraattiselle järjestelmälle ylipäätään) ei ole tapahtunut mitään kummempia Trumpin luomasta tilanteesta johtuvia vaaran paikkoja tai takapakkeja, niin sitten tiedän olleeni väärässä. En tietenkään usko nyt tietäväni, mitä seuraavaksi on edessä. Mutta seurataan tilannetta.
      (Tässä äskeistä hieman oikoluetumpi versio.)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hyvä vastaus, kiitos.

    Kuljen myös itse samalla bensalla kuin muutkin, median varassa. Olen seurannut vaaleja suhteellisen tiuhaan, pöyristynyt retoriikasta, kulttuurieroista verrattuna Suomessa käytävään vaalikeskusteluun ja ymmärtänyt hyvin mielestäni mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Oli aika jolloin mietin maailman hulluutta ja entisaikojen paremmuutta. Ehkä vastemielisenä pragmaatikkona tai muuten vain elämää nähneenä olen oppinut kuitenkin ymmärtämään myyntimiesten toimintaa. Kauppa pitää klousata, hinnalla millä hyvänsä. Ja myyntimieshän Trump on. Oliko tapa oikea, siitä voi olla montaa mieltä. Tosiasia on, että rikottujen vaalilupausten sammio on vain niin paljon pidettyjen sammiota suurempi. En oikein jaksa paheksua tämän vuoksi Trumpin toimintaa. Lopulta, hän oli se, joka puhui asioita joita valinnan kannalta kriittinen massa halusi kuulla.

    En halua turhaan puolustaa valittua presidenttiä. Se ei ole tässä edes relevanttia. Halusin kai purkautumisellani enemmän ilmaista turhautumistani suomalaisten älykköjen maailmankatsomukseen, jossa on selvästi havaittavissa, etenkin tässä asiassa, vain mustaa ja valkoista. Ei harmaata, vain ja ainoastaan mustaa ja valkoista, hyvää ja pahaa. Selvä käsitys siitä mikä on oikein, mitä meidän kaikkien pitää tehdä, miten joidenkin kansanosien yhteisen edun nimissä pitää hyväksyä heikentynyt asemansa, hävetä historiassaan tekemiään huonoja valintoja tai ylipäätään olemassaoloaan. Minusta on hienoa, että kansa voi päättää. Ja kansa saa teknokraattien mielipiteestä välittämättä valita väärin. Demokratia toimii. Ekonomistina, kannatan vapaakauppaa, mutta en milloinkaan unohda ihmistä ilmiöiden taustalla tai ylenkatso muita, pidä itseäni ylivertaisena muihin nähden. Ja nyt huomiona etten missään nimessä väitä että sinä teet niin. Mielipiteesi edustaa vain ystäväpiirini yleistäni näkemystä, jonka taustalla tiedän vallitsevan sen keskeisen ajatuksen, jossa kansa nähdään liian tyhmänä päättämään omista asioistaan. Sanoisin, että demokratian kruununjalokivet ovat täynnä paskaa.

    Pahoitteluni, että jouduit purkaukseni kohteeksi. Blogisi on hyvä, huolimatta tästä tekstistä. Luulen, ihan vain luulen, että olen oikeassa siitä, että paha harvoin on niin paha ja hyvä niin hyvä millaiseksi sitä aluksi luullaan. Tässäkin on sitä ylireagointia. Hitler -kortin saa käyttää. Poikkeus vahvistaa säännön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä ja eritäinkin asiallisesta vastauksesta.

      Vielä yhtenä näkökulmana tuli mieleeni, että on hankala arvioida, miten paljon tuon Trump-ilmiöön liittyviin riskeihin vaikuttaa se, että Yhdysvallat on monella mittarilla maailman johtava valtakunta. USA:n väkiluku on joitakin satoja miljoonia, kuten EU:llakin.

      Voi olla, että vaistomaisesti pidän Yhdysvalloissa piileviä poliittisia riskejä jopa todellista suurempina koko maailmaa ajatellen, ja liioittelen maan keskeisyyttä erilaisista syistä. Onko siis poliittisen viharetoriikan leviäminen dominoteorian tyylillä EU-maiden valtiojohtoon todennäköistä, mitä se vaikuttaisi reaalipolitiikkaan jne.

      Ehkä sijotusstrategiani muutos on tässä kohtaa loppujen lopuksi niin vähäinen, että sitä ei voi pitää varsinaisena ylireagointina, ainoastaan perusteluista voi olla eri mieltä.

      Mutta monella tavalla isommasta asiasta tässä on kysymys, kuin vaikkapa Italian valitessa useampaan kertaan johtajakseen populistin, joka pitelee maan mediaa hyppysissään ja oikeuslaitosta pilkkanaan. Tai isommasta asiasta kuin se, että Iso-Britannia päätti lähteä EU:sta populistisen vaalikampanjan päätteeksi.

      Voi olla, että näkemykseeni vaikuttaa moni yleispoliittinen asia ilmastosopimuksista lähtien ja myös näkemykseni Trumpin persoonallisuudesta, joka ei välttämättä estä erilaisia siedettäviä lopputuloksia eri asioihin.

      Ja toisaalta on mahdollista, että silloin kun presidentti ajattelisi suurista asioista minun näkökulmastani vaikka kuinka järkevästi, eri syyt johtaisivat samoissa asioissa yllättävänkin huonoihin lopputuloksiin. Mutta olisi toisaalta aikamoista teeskentelyä esittää, että suhtautuisin neutraalisti Trumpiin, kun siihen en kuitenkaan pysty.

      Suomen mediasta puheen ollen, en lähtisi hirveästi moittimaan esimerkiksi Helsingin Sanomia yksisilmäisyydestä, se ainakin esitteli säännöllisesti haastatteluja ruohonjuuritason äänestäjistä, jotka kannattivat Trumpia. Ja tavoitteena oli ymmärtää aidosti, mitä he ajattelevat ja edustavat. USA:ssa kuitenkin lähes puolet äänestäjistä kallistui Trumpin puolelle, merkittävä osa oli jopa innoissaan. Tämän juttusarjan arvoa ei vähennä se, että toimittaja ei itse ollut Trumpin kannattaja.

      Yleisesti ottaen, jos vahva mielipide esim. Trumpia vastaan johtaa suureen vastenmielisyyteen edes tutustua ilmiöön ja sen taustoihin, niin onhan se silloin pois asian ymmärtämisestä, ja voi aiheuttaa väärää ylemmyydentuntoa esim. amerikkalaisia äänestäjiä kohtaan. Mutta perusteltu mielipide suuntaan tai toiseen ei voi olla mikään kartettava asia.

      Joka tapauksessa, olen sitä mieltä, että elitistisen ajattelun huippuun voi päästä ainoastaan sillä taktiikalla, että onnistuu suhtautumaan tasavertaisella ylenkateella sekä Trumpin kannattajiin että vastustajiin. Muutakin mieltä saa olla.

      (Miltähän tämäkin sivujuonne tässä pienessä blogissa näyttää vuosien päästä? Epäilemättä pystyn tämänkin aiheen käsittelyn ja vahvan mielipiteen esille tuonnin itselleni perustelemaan, tapahtui mitä tahansa. Katsotaan siis, mitä tapahtuu.)

      Poista
  4. Näin se menee, katsotaan mitä tapahtuu.

    Olet oikeassa Yhdysvaltain asemasta, tietysti. Valtion poliittinen merkitys on valtava. Nyt ilmeisesti realisoituneen vapaakauppasopimuksen kariutuminen on vain yksi esimerkki vallanvaihdon seuraamuksista, joskaan ei välttämättä kovin negatiivinen sellainen. Syy miksi painotan Euroopan poliittista ympäristön merkitystä enemmän on puhtaan turvallisuuspoliittinen. Syvällä sisimmässäni uskon Euroopan yhtenäisyyden, Euroopan Unionin, olevan paras turva ulkoisia uhkia vastaan. Se vauhti, jolla poliittinen yhtenäisyys murenee, jos sitä aidosti ikinä on ollutkaan, on huolestuttava. Ja koska olen sijoittaja, uskon tähän liittyvän epävarmuuden olevan merkittävä riski sijoituksille, Yhdysvaltain suunnanmuutosta merkittävämpi, sillä protektionismi sentään aina hyödyttää joitain osapuolia. Turvattomuus harvoin ketään. Ei ainakaan niitä, jotka turvattomuuden keskellä elävät.

    Hesarissa on paljon hyviä ulkomaan politiikkaa tai ilmiöitä käsitteleviä juttuja, joten kiitos heille siitä. Yhtenä esimerkkinä mainitsisin vaikka Anna-Liina Kauhasen eilisen jutun Saksan tuloeroista ja köyhyydestä, näkökulmana Berliinin leipäjonot.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023